Pia Valkonen

Sonetti

to 2.5.2019

Luoja ei suonut eilen minun mennä Hoijakkaan. Väänsin aamupäivän käsin asiantuntija-artikkelia Mia Kankimäen kirjasta Asioita, jotka saavat sydämeni läpättämään. Sitten iski kamala väsymyskohtaus. Rymin nelin kontin yläkertaan, jossa Matti luuttusi nuoren koiran ripulikakkaa lattialta. Suurin osa oli onneksi muovipussin päälle osutettu. Vetäydyimme yhdessä sänkyyn. Riitelemään. Kun kello tuli kaksitoista, olin niin raato riitelystä, että vedin peiton korviin ja aloin vain itkeä.

Matti meni alakertaan ja keitti perunoita sekä teki perinteisen ruskean kastikkeen. Söin ja jatkoin riitelyä. Kävimme kävelemässä koiralauman kanssa 4,4 kilometirä. Jatkoin riitelyä kotona. Matti kysyi, pitäisikö hänen ampua itsensä. Riitelin siitä huolimatta edelleen. Yöllä nukuin ensin huonosti ja sitten kello 5 - 6.30 hyvin.

Nyt jatkan tietokirjoittamisen tehtävää. Otan seuraavan asiantuntija-artikkelin ja kirjoitan sen käsin vihkoon. Luoja tietää, milloin saan ne kirjoitettua koneella sähköiseen muotoon. Tiivistyvät varmasti siinä.

Sonettiin kirjoitin näin:

Moi, minulla on ollut ikävä koko ryhmää! Kirjoitan sulle viikonloppuna. Mulla hyytyivät käynnit Sonetissa ihan siihen, että kävin Sonetissa silloin, kun kävin - mikäs vuosi se nyt olikaan - pari vuotta sitten - monta kertaa viikossa Iisalmessa. Sitten kun en enää käynyt ja alkoi pahasti vaikuttaa siltä, että nuorinkin lapsi muuttaa pois kotoa, lastasin oman kalenterin täyteen opiskeluita (tuli kauhu siitä, että kohta ollaan aviomiehen kanssa kahden, kaksi toisilleen 15 vuoden aikana vieraksi jäänyttä ihmistä samassa talossa, apua!) … opiskelen nyt työnohjausta Helsingissä ja Kuopion kesäyliopistossa kirjoittamista. Kirjallisuustieteen perusteetkin tuli tehtyä. Kirjoittamisen aineopintojen ryhmää ei näyttäisi tähän perään tulevan, joten joudan ehkä ensi syksynä taas Sonettiin...

Kaipaan kirjoittajaryhmää ja Sonetissa oli mukava tunnelma. Ryhmä tuntui turvalliselta ja porukka tuntui kestävän senkin, kun XX käveli kerran kiukuissaan pihalle. Ajattelin silloin, että ryhmä kestää, jos minäkin joskus kävelen kiukuissani ovesta pellolle.

Hmmm. Näin spontaanisti en keksi MITÄÄN kritiikkiä. Mun pitää miettiä viikonloppuun. Nyt alan kirjoittaa käsin vihkoon tietokirjoittamisen asiantuntija-artikkelia - valitsin tietokirjoittamisen kurssin, kun siinä oli lähiopetusta, mutta vasta ilmoittautumisen jälkeen alkoivat muut kurssilaiset puhua, että onpa työläs kurssi. Minä sitten kurkkasin, mitä pitää tehdä, ja prkl en olisi valinnut koko kurssia, jos olisin tiennyt, että pitää kirjoittaa NELJÄ ASIANTUNTIJA-ARTIKKELIA ASIANTUNTIJABLOGIIN. Prkl, prkl, ja sitten vielä viisi sataa kilometriä pitkä essee. Prkl, prkl! Sitten vielä lukea hökäisin Mia Kankimäen Asioita, jotka saavat sydämen lyömään nopeammin eikä se edes kuulunut siihen tehtävänantoon, jonka valitsin. Siis nii kun luin ihan turhaan koko kirjan. Monta sataa sivua!!!!!

Arghh, onneksi se oli ihana kirja ja nyt eilen kirjoitin toisen asiantutija-artikkelin Mia Kankimäen kirjasta. Toki olisin voinut aloittaa varsinaisen tehtävän jo niinä päivinä, kun Mia Kankimäen kirjaa luin eikä olisi näin turkasen kiire.

Pia

[Vanhempi teksti] « [Sisällysluettelo] » [Uudempi teksti] | [Haku] | [Sivun yläosaan]

Webbiriihi