Matti Pulkkisseuran vuosikokous Oodissa eilen

ke 15.5.2019

Perun, perun ja perun perumiseni. Tällainen viesti lähti äsken:

Tuli Savon Yrittäjiltä postia. Mikael Pentikäinen on nyt lauantaina Kuopiossa Introssa Savon Yrittäjien kokouksessa puhumassa. Ilmoitin Matit ja mut sinne. Nimittäin koko maanantain vastaisen yön valvoin ja ahdistuin tästä meidän firmasta. Nukuin aamupäivällä ja sitten tein vielä epätoivoisen teon: Koetin myydä Gerry- ja Tossavais-Jjouni -jutut Parnassaoon. Eivät varmaan mene läpi, mutta pitää tilintarkastajalle performoida, että edes yritän.

Kun ajoin viitostietä etelään, puhuin Matin kanssa puhelimessa. Itkeä tihrustin sitä, että minä en jaksa täyttää sen toiveita tässä avioliitossa. Lakkasin itkemästä Paukarlahdessa, josta soitin sulle. Pyysin Matilta paperilla joskus loppusyksystä, mitä se haluaa minulta meidän avioliitossa.

Matti kirjoitti harakanvarpaillansa, että haluaa mun tuotteistavan ja markkinoivan sitä hänen ekotaloaan. Minä aloin silloin itkeä säännöllisesti, että siinä tapauksessa minä haluan eron.

Kun ajoin Tapiolasta sut jätettyäni Vuosaareen, en osunut enää Kehä-kolmoselle. Ajoin ja ajoin ja ajoin ja vähän säikähdin, mutta sitten alkoi tulla viittoja Vuosaari ja silmien edessä oli Itäkeskuksen kauppapömpeli. Aloin ajaa tieopasteiden mukaan. Voit uskoa, että minulle opasteiden, ohjeiden, neuvojen tai käskyjen mukaan tekeminen on vaikeaa.

Ja plumps, oikealla oli Vuosaaren kauppakeskus ja sitten olikin tuttu Porslahdentien risteys. Olin välillä eksyksissä ja sitten oli kuin olisin uinut meren pohjasta pintaan. Se oli merkki!

Kun soitin Matille, että joo, tämä Saabi taisi hajota matkalla, olin niin hyvällä tuulella, että mikään ei voinut sitä pilata. Ei edes se, että JuHA-Saabi olisi voinut jättää meidät vaikka keskelle moottoritietä tai Kehä-ykköstä. Me oltais voitu olla siinä kehän keskilevikkeellä epätoivoisen näköisinä.

Oltais muuten varmaan oltu näky. Kaksi pygmiä, tumma ja vaalea, ja romu autonruppana! Konepelti auki ja peukut pystyssä. Pussukat vieressä. Kyytiä vailla.

Tai ehkä se olisi mennyt niin, että sinä olisit jatkanut Tapiolaan ja minä olisin istunut takaisin autoon ja ottanut esille Asta Raamin Älykkään intuition, lukenut sen ja sitten kirjoittanut käsin muistivihkoon jonkin kirjoittamisen esseistä ja Matti olisi tullut Lapinlahdelta kuuden tunnin päästä SeRGein ja trailerin kanssa.

Yöllä valvoin ja mietin, lähdenkö iltapäivällä ajamaan Saabia riskillä Lapinlahdelle, mutta sitten tulin siihen tulokseen, kun lähetin sulle viestin, että en uskalla lähteä ajamaan Saabilla kotiin. Päätin, että viedään ensi tai seuraavalla viikolla Matin kanssa telinekuorma Suomenniemelle trailerilla ja koukataan Vuosaaren kautta. Jos ei uskalleta koettaa ajaa JuHA:a, vinssataan heti se trailerille. Matti hakee Juholta sähkövinssin. Me ollaan jo yhden kerran käsin vinssattu JuHA trailerille. Apuna meillä oli kaikenmaailman lankunpalasia ja virityksiä. Se oli viime syksynä, kun tankkasin JuHA-poloiseen bensaa. Se on diesel.

Istuin eilen Helsingistä Kouvolaan mielenkiintoisen vanhan rouvan vieressä. Rouva oli syntynyt vuonna 1948 ja asunut Ruotsissa 15 vuotta. Rouva oli palannut Kouvolaan. Oli kotoisin Kausalasta, ajettiin junalla melkein kotitalon ohitse. Rouva puhui vähän outoa suomea ruotsin kielen painotuksin ja kymenlaakson murteen sekoituksin. Oli ollut käymässä Alzheimeria sairastavan sisarensa luona Helsingissä. Pitää isosiskosta huolta. On edunvalvoja ja ajelee junalla Kouvolan keskustasta Helsinkiin useasti viikossa.

Kun kerroin rouvalle meidän seikkaluista Saabin kanssa, sanoin, että tulee ihan nuoruus mieleen. Mulla oli ihan nuorena aina sellaisia poikaystäviä, jotka kasasivat autoja vaikka mistä rautalanganpätkistä ja sitten mentiin! Muistan kerrankin, kun ajettiin kihlattuni Ahokkaan Markun kanssa Puumalasta Järvelään ja Datsunista hävisivät sähköt. Oli myöhäsyksy ja pimeää. Jotenkin me vain perille tultiin. En muista, näytinkö pelkääjän puolelta ikkunasta taskulampulla valoa.

(Yli kaiken tietenkin ihailin Kuokkalan Teijoa, jolla oli siro ja näppärä punainen Toyota. Teijo valloitti mun sydämen sanomalla ihailevasti mun isän Toyotasta, että kellään ei ole niin vanhaa autoa Järvelässä. Teijo ei muistanut niin kovin minua, kun nyt ollaan aikuisena muisteltu, muisti meidän isän auton. Joo-o, no en minä Teijolle sitten kilttinä lukiolaistyttönä kelvannutkaan, vaikka oltiin koko ala-asteen ajan rakastettu toisiamme ja sitten Kuokkalat muutivat jonnekin ja minä siirryin ihastuilemaan muihin poikiin. Kun oli mun lukion tokan toukokuu, Teijo oli palannut Järvelään Koskisen sahalle töihin ja minä olin jo kovaa vauhtia menossa yliopistoon, näin siinä Uimosen Maken äidin kiskan kuistilla, että Teijon intressit olivat ihan muualla. Öh, eivät ainakaan minussa. Teijo oli työläispoika, ollut jo monta vuotta oikeissa töissä siinä vaiheessa. Minä olin ollut puolitoista päivää Risto ja Marjatta Salosen sokerijuurikkaita harventamassa - harvennus tyrehtyi siihen, että pikku kätöseni menivät rakoille - ja päivän Koskisen sahalla siivoamassa - sahalla järjestettiin ulkosiivouspäivä, johon sai tulla nuoria ja meille maksettiin pieni palkkio. Siivouspäivän jälkeen nukuin varmaan 20 tuntia. Olin aivan rätti. Luokkaerokin siinä Teijon ja mun välillä oli, vaikka mehän luultiin silloin, että luokat oli hävitetty demari-Suomesta. Minä olin menossa ihan toiseen yhteiskuntaluokkaan, mutta en tiennyt sitä enkä tiennyt sitäkään, että luokkanousuni tyrehtyi 1990-luvun lamaan ja työttömäksi yliopistosta valmistumiseen. Putosin jo ennen kuin mitään luokkanousua oli tapahtunutkaan. Toiseen yhteiskuntaluokkaan menevänä en voinut vähempää coolia työläispoikaa kiinnostaa.)

Vanha rouva sanoi, että ajattele sulla on sellainen mies! Mies, joka ajaisi kuusi tuntia pakettiauton ja trailerin kanssa Suomen läpi ja vinssaisi auton kyytiin ja kuljettaisi rouvan rikkoutuneine autoineen takaisin kotiin. Vanha rouva sanoi, että hän joutuu ne kaikki asiat miettimään itse.

Ajattelin, että niin tosiaan. Miksen minä sitten voisi alkaa miettiä Matin idean tuotteistusta ja markkinointia? (Jotenkinhan meidän tulee elää vielä kaksi vuotta ennen Matin eläkettä.)

Meinaan nyt ainakin vähän aikaa käydä kaikki yrittäjien ja kuppakamarin jutskat ja katsella, jos jostain saataisiin jotain irti tähän firmaan. Kun sanoin sulle, että asia (avioero vai avion jatko, Matti ja yritys, minä ja toimittajan työ, minä ja kirjoittaminen, minä ja minä ja minä ja minä ja minun toiveeni ja tarpeeni, minäminäminäminäminäminä) ei ole valmis, aloin käsittää, että asiaa voi valmistella, vaikka valmista ei koskaan tulisikaan. Pääasia, että jotain liikahtaa enkä pysähdy.

SITTEN MATTI PULKKISSEURA. Tavataan vuoden päästä taas Oodissa (se on kiva kokouksen pitopaikka! Ihan ihastuin. Tosin käyn ennen kokousta ensi vuonna lounaalla siinä alhaalla, meinasin pyörtyä verensokerikohtaukseen kokouksen loppupuolella.) Ja jos ollaan samalla porukalla edelleen, eikös kuitenkin jatketa samoissa rooleissa?

Pia