Pia Valkonen

Matti Pulkkisesta, Markku Eskelisestä,
Marko Annalasta ja Mikael Jungnerista

Toistoa, toistoa, toistoa

pe 17.5.2019

Illan ohjelmat kilpailevat. Humalipurontien tuntumassa olisi korvasieniä ja Varpaisjärvellä Toukotaika. Päivän olen varannut Mia Kankimäen Asioille, jotka saavat sydämeni lyömään nopeammin. (Tällaisista kirjojen nimistä en todellakaan pidä!). Varpaisjärven kunnantalolla olisi parisuhdeasiaa ja haluaisin kuunnella avajaispuheen.

Seitsemän veljestä tai Tuntematon sotilas ovat niin paljon parempia nimiä. Tai Yönsisar tai Ilmestyskirja. Kuoharit myös savolaisessa monimielisyydessään.

Ensi Aikataikassa, jos Luoja suo, on Matti Pulkkisseuralla ja kirjastolla yhteisiä vieraita. Lauantaina olisi sitten Ntamon kirjallisuusseminaari Lastun tuvassa. Jos Luoja suo ja joku antaa rahaa. Lapiomies Oy:n hallituksen puheenjohtaja kielsi toimitusjohtajalta toistaiseksi kulttuurin sponsoroinnin.

Tulin myös siihen tulokseen, että jos olemme vuoden päästä Oodissa edelleen nelistään: Gerry, Raili, Asta ja minä, olemme nelistään. So what? Se on jälkimodernin jälkeisen ajan yhdistystoimintaa. En minä halua yhtään uutta ihmistä Matti Pulkkisen seuraan. Tiedän, miten Gerry toimii - ei toimi ilman kahvia. Railin huonon tuulen näkee aavistuksen rypistyvistä kulmakarvoista ja Asta pahalla päällä ärisee vain Railille. Olemme oppineet tuntemaan toisemme ja osaamme toimia toistemme kanssa.

Minä olen sellainen kaveripiirissä tekijä, tarvitsen sisäpiirin. En jaksa ajatella, onko tämä nyt demokraattista vai ei, toteutuuko kaikkien pääsy päätöksentekoon. Kaikkien pääsy päätöksentekoon toteutuu, jos kaikki tarkoittaa sisäpiiriä. En jaksa opetella enää uusia ihmisiä tässä iässä.

Näinhän tämän pitää mennä ja jos kyrp.. ei kun kyberkomu.. ei kun kyberkommunisti Markku Eskelinen haluaa kirjoittaa Matti Pulkkisen elämäkerran, siitä vain! Pentti Straniusta ei voi velvoittaa enää tekemään enempää ilmaistyötä ja Jouni Tossavaisella on jo muut asiat mielessä. Gerrykin on historiallisen eepoksensa jälkeen lähdössä Afrikkaan.

Tossavaisen Kuohareiden ykkösosa kertoi Matti Pulkkisesta, mikä näillä tiedoin mahdollista Pulkkisesta saada irti. Pallo on nyt Pulkkisen entisvaimolla Vuokko Rissasella. Oikeastaan olisi tosi puhdistavaa, jos Vuokko Rissanen kirjoittaisi oman versionsa pulkkisavioliitosta. Pulkkinenhan menestyssurffissaan alkoholisoitui. Ei kestänyt itse sitä, että aloitti suomalaisessa kirjallisuudessa kokonaan uuden ajan ja genren.

Raotin hieman Markku Eskelisen Raukoilla rajoilla -paksukaista. Matti Pulkkinen löytyy loppupuolelta kohdasta Modernismin jälkeen (1985 - 2012). Eskelinen huomaa, että se, mikä Romaanihenkilön kuolemassa oli, jäi paljolti toverituomioistuinten ja Pulkkista puolustaneen Sianhoito-oppaan kähinöiden varjoon.

Eskelinen puhuu jopa Romaanihenkilön kuoleman ylitulkinnasta. Käsitys Pulkkisen kohukirjasta on vakiintunut ilman kunnollista analyysia romaanin ensimmäisestä ja viimeisesetä osasta sekä niiden vaikutuksesta romaanikokonaisuuteen. (Markku Eskelinen Raukoilla rajoilla s. 509)

Lokakuussa 2017 Lapinlahden taidemuseolla uskalsin huomauttaa, että Romaanihenkilön kuolema sisältää itse asiassa ihan saman maalta lähteneen pojan huonoa itsetuntoa kuin Heikki Turusenkin maalaisromanttinen realismi, mitä Eskelinen ja hänen 1980-luvun lopun kamunsa Jyrki Lehtola niin kammoksuivat. En tiedä, mikä Pulkkisen huonon itsetunnon tekee niin paljon paremmaksi kuin Heikki Turusen.

Minun myötätuntoni oli Sianhoito-oppaan ilmestyessä vuonna 1987 Heikki Turusen puolella. Minä tulin Tampereen yliopistoon heikkiturusmaailmasta. Eikä minulla ollut lehtoloille mitään sanomista. Ei tosin ollut lehtoloilla ja kaltaisillaan minulle myöskään mitään sanomista.

Jahas, Eskelinen käyttää Pulkkisanalyysissään taajaan sanoja ontologinen, epistemologinen ja sen semmoista. Tuntuu siltä kuin hänen olisi pitänyt tunkea kaikki mahdolliset sivistyssanat kirjaansa ja sitten ihmettelee, kun vastaanotto on nyreää. Eivät ihmiset jaksa selata toisella kädellä sivistyssanakirjaa.

En nyt uppoa tähän.

Sain ortodoksiystävättäreltäni, jolle asettelen nyt superortodoksin seppelettä kutreilleen, viestin Marko Annalasta: "Sinä et tykännyt Paastosta. Minä tykkäsin kyllä: http://railimiettinen.blogspot.com/2018/11/enka-mina-vielakaan-tieda-mutta-mina.html "

En tykännyt Paastosta, koska hurmaannuin Värityskirjasta. Tai no. Hurmaannuin Marko Annalasta, mutta en halunnut antaa yhtä imelän hurmioista vaikutelmaa kuin Siilinjärven kirjaston Annala-haastattelija. Pitää lisätä eilen puhtaaksikirjoittamaani tietokirjoittamisen asiantuntija-artikkeliin heti alkupuolella seuraavat kappaleet:

Istuin kirjastosalissa läppärini ääressä kirjoittamassa blogiini siitä, että kohta täällä esiintyy Marko Annala. Kun kirjoitin, mietin, joko Annala on talossa. Siinä samassa kuului kahahdus. Aivan kuin jättiläismäiset enkelinsiivet olisivat liikauttaneet ilmaa Siilinjärven kirjastossa.

Nostin katseeni läppäriltä. Pitkä ja pitkäpartainen sekä –tukkainen mies viuhtoi kirjahyllyjen välissä. Kirjailija oli paikalla ja ikään kuin olisi käynyt moikkaamassa hyllyssä omia kirjojaan. Pian hänet tavoitti myös haastattelija. Annalan läsnäolo tuntui.

Hetkonen. Tuliko tämä nyt tähän suoraan Wim Wendersin leffasta Berliinin taivaan alla? Marko Annala kaikessa nukkavieruisuudessaan sädehti kuin Bruno Ganz elokuvassa, joka on kauneinta, mitä olen nähnyt. Ehdottomasti vaikuttavin elokuvakohtaus siinä oli, kun enkelit kuuntelevat ihmisten ajatuksia pitkin jaettua Berliiniä. Enkeleitä oli myös kirjastossa hyllyjen välissä, kuten Marko Annala Siilinjärven kirjastossa.

Tämä ei ole pilkkaa eikä satiiria. Marko Annala Paastossa kuvailee valopalloa, joka ilmestyy tärkeissä kohdissa. Annala on itse valopallo ja enkeli.

Koska olen ihminen, jolle Jumala on nauranut ääneen, uskon myös, että Annalan valopallot ovat totta ja uskon, että Annala itse on taivaasta suojavarusteineen pudonnut enkeli.

Sitä paitsi, vittuuh, pelkään yli kaiken, että olen imelä.

Mutta silläkin uhalla! Kiitän tässä yhteydessä Mikael Jungneria. Eilen nukuin iltapäivällä ja iltauutisten aikaan. Niinpä valvoin kello 21 - 01 välisen ajan nukahdellen epämääräiseen horteeseen. Aamulla näin niin omituisen unen, että se piti kirjoittaa unipäiväkirjaan.

Ainoa, jonka voin kirjoittaa unestani blogiin, oli se, että Matti sääret ja makoisat reitensä paljaana ja vohvelikankainen saunatakki yllään makasi selällään parisängyllä ihmisen kanssa, jonka toivomme ostavan raksaliikkeen. Toivomamme ostaja oli vieressä - muistaakseni täysissä pukeissa, sillä hän on nainen. Hyvä työhevonen! Vahvarakenteinen, ei kovin iso, mutta jollain lailla jykevä, ei pieniluinen. Suomenhevosta muistuttava.

En tuntenut mustasukkaisuutta.

Koska olin nukkunut eilen pitkin päivää ja iltauutisten aikaan, jaksoin seurata jonkin pätkän A-Studiota, jossa Sakari Sirkkanen jututti eri ajatuspajalaisia - onko E2-ajatuspaja keputaustainen? - ja jotain möhkälemäistä rahavirkamiestä Erkki Virtasta, joka ei muuta kuin mussutti kestävyysvajeesta, mussunmussunmussun, ... Mikael Jungner pääsi yllättämään. Hän sanoi, että vaalit osoittivat kokoomuksen hegemonian murtumisen ja sen, että ihmiset ovat kyllästyneet austerity-politiikkaan.

Niin ovat! Jes, nyt tiedän, miten kirjoitan tietokirjoittamisen 5 - 6 sivun esseen! Jess, minulla on sekä Jungnerin Outolintu - sieltä muistan parhaiten demarinuorten orgiat - nauroin tenat kusessa, että mahtaa siellä pannun ruumiita, siis kootut demarinekrofiilit orgioissaan - ja toisen Mikaelin Luottamus. Kummatkin arkienkelit ovat syntyneet vuonna 1965.

[Vanhempi teksti] « [Sisällysluettelo] » [Uudempi teksti] | [Haku] | [Sivun yläosaan]

Webbiriihi