Kuin raivo äiti itkee, kun lukee salaman raiskaamasta tiskirättiäidistä

su 12.5.2019

Äitienpäivä. Sain herätä kello 7.15 viemään pierevää pikku koiraa ulos tarhaan. Äitienpäivälanjani työntyi eilen illalla yläkertaan nukkumaan ja haisi koko yön. Ei kuitenkaan kakannut lattialle.

Äsken kannoimme miltei viimeiset Ville Mäkis-tavarat taloon sisään. Efefennaan jäivät vielä retkipatjat, teltta, pari kalaverkkoa, verkkopainoja, saavi, läjä kiilakehyspuita, pieni pöytä, kuviosaha ja sähkökaapeli.

En ensi kesänä pääse täältä minnekään. On tämä nuori koira,joka stressitilanteessa paskoo pitkin lattioita, ja Pyryn vieminen hoitoon on myös vaikeaa. Olin suunnitellut, että käytäisiin Paula-siskon kanssa Villen sukulaisissa Helsingissä. Pidettäisiin majaa Marialla ja Maria sekä minä osallistuisimme myös sukulaisvierailukierrokselle. Isosiskon miehen karjalaissukulaiset ovat niin mielenkiintoisia, että haluan ehdottomasti tutustua heihin.

Villen isä on ollut melkoinen tyyppi. Patriarkka Aleksanteri oli kuulema naisten mieleen. Hänen tyttärensä Niina ja Mirja ovat nyt upeita harmaapäisiä pääkaupunkilaisrouvia. Isosiskon Ville on nuoruudenaikaisten omakuvien perusteella komea ja tumma mies. En minä yhtään muista, kun otti päähän silloin 1970-luvulla koko heebo. Vei minulta rakkaan isosiskoni, ihan sama, oliko komea vai vähemmän komea, olen kantanut Villelle kaunaa aina tämän kuolemaan asti.

Loppumattonta ja leppymätöntä kaunaa!

Ja nyt minulla on tuvan pöytä täynnään Villen piirrosluonnoksia. Joukossa on muutama isosiskoni herkkä vesivärimaalaus. Siskonikin olisi taiteellinen, mutta hän omisti elämänsä Villelle.

Hm, jos saisin jollain ilveellä Villen sukulaisia houkuteltua Lapinlahdelle kylään, voisivat he tavata myös rouva Anni Pesosta, joka varmaan tänäkin kesänä körryyttelee Fiat Puntolla rekkojen välissä EU:n läpi Lapinlahdelle. Roomalaisrouva on Villen isän siskon tytär.

Rouva Anni Pesosta Roomasta en viime kesänä kyennyt tapaamaan niin kuin en ketään muutakaan. Olin niin sekaisin Marian muutosta Helsinkiin. Vaikka periaatteesta kesä oli vapaampi minulle kuin koskaan 20:een vuoteen, möörötin vain tietokoneen takana ja kärsin.

Tänä kesänä meille saa ja pitää tulla vieraisille. Lentäen, matkailuautolla, junalla. Millä pelillä hyvänsä. Minä olen kolmen koiran ja kahden vanhan kissan vahtina. Ainoa edellytys on, että vieraat laittavat itse ruokansa. Majoitus järjestyy lakanoita ja pyyhkeitä myöten - niitä on nyt pienen hotellin tarpeisiin, sillä isosisko antoi liinavaatteita Vuokon residenssistä pari pärekorillista mukaan. Astioita on niin paljon, että voisin perustaa pitopalvelun ja taulujen kiilakehyksiä - niitä on kohta joka nurkassa.

Kuin raivo äiti.

Tästä on Maria minulle koettanut puhua. Tänään illalla Helsingissä Kapsäkkiteatterissa ensi-iltansa saa Kuin raivo äiti. Esityksiä on netin mukaan vain ensi viikolla.

Telkkarissa oli äsken kohtaus, jossa raivoäiti koettaa tunkea lastaan talvipukuun. Niin. Talvet olivat helvettiä. Yläasteella Kajoon-paskalafkan - jossa oli aivan ihana kuljettaja Iisalmesta, hänen jalkansa olisin pessyt hiuksillani, jos olisi ollut mahdollisuus - invataksi tuli meille kello 7.15, sillä taksiin ei mahtunut kahta pyöärätuolia ja taksi haki Saran seuraavalla kierroksella.

Toisaalta oli hyvä niin. Minä joskus menin jopa suoraan tietokoneelle kello 7.15. Työpäiväni alkoi joka aamu kello 6, kun vein Marian aamutöille. Tätä ei toinen suomalainen aviomieheni arvosta, kun en ole "raatava työläisnainen".

Pukeminen talvella oli kaikkein hirveintä.

Monesti sanoin, että panen tytön nakuna taksiin ja vaatteet mukaan pusiin. Pukekoon Riitta-avustaja, hänelle iso kiitos kaikesta, vaatteet tytölle, joka aamuvitutuksessa vain hoki, että älä koske minuun, älä koske minuun. Vammaisella ei ole muuta mahdollisuutta kuin kynsiä kasvattajaansa.

Koettakaa, saatana, itse tunkea sähisevä ja vesikauhuinen kissa tiukkoihin pillifarkkuihin ja kikkanapaitoihin!!!!! Tulkaa kokeilemaan. Kuinka moni teistä onnistuu säilyttämään tyyneytensä ja tasapainonsa?

Niin. Minä olen pukenut lapseni yläasteikäisenä väkisin. Jotta hän olisi ajoissa ja puettuna koulutaksissa. Koulussa häntä odotti kiusaaminen ja yhteisöstä ulkopuolelle sulkeminen.

Miten me olemme edelleen hengissä? Miten tämä on mahdollista, että olemme selviytyneet kaikesta siitä? Itketti äsken, kun luin perjantain Maaseudun Tulevaisuudesta Stina Haason kakkossivun äitienpäiväkirjoituksen Salaman raiskaama tiskirätti.

[Vanhempi teksti] « [Sisällysluettelo] » [Uudempi teksti] | [Haku] | [Sivun yläosaan]

Webbiriihi