Eilisestä puuttuivat haju- ja muut aistielämykset

ke 1.5.2019, nii ku vappu

Aattona sain tekstarin Keijolta. Luin ensin, että Teijo, mutta sitten tajusin, että Keijohan se. Keijo Siekkinen. Toivotti vappuriemuja. Mukavaa. Ennen vanhaan tuli aina kirjailija Keijo Siekkiseltä, Matti Pulkkisen ystäväpiiriin kuuluvalta kirjailijakollegalta, kauden toivotukset, mutta sitten oli monen vuoden tauko.

Heräsin kello 5.45. Meillä on nyt 3 koiraa. Uutena Halla-niminen nuori narttu. Alaskanhusky ja 1/4 samojedi. Siinä on kiltimpi koira kuin Pimu ja edellisessä kodiissaan hyvin opetettu. Minä sanon Hallaa Hillaksi, Matti Inkaksi ja Anna haluaisi nimetä sen Lumiksi.

Hilla-Inka-Halla-Lumi.

Koira tuli varmaan taloon juuri siksi juuri nyt, että saisin herättyä yliaikaisiin ja kirjoitettua tietokirjoittamisen asiantuntija-artikkelit aamuisin. Kirjoitan ne ensin käsin vihkoon ja sitten puhtaaksi. Joskus sitten. Eilen kirjoitin Marko Annalan Paastosta ja Värityskirjasta ja tänään meinasin Mia Kankimäen Asioista, jotka saavat sydämen läpättämään vai mikä se ylipitkä muotinimi nyt ihanalla Japani- ja esiblogistikirjallaan nyt oli.

Jos Luoja suo ja minua ei keskeytetä, menen tänään kello 12 Hoijakkaan kuunteleman ekofeministiä ja uskontotieteen dosenttia ja mitä kaikkea se Maria Suutala nyt onkaan. Jos Luoja ei suo ja joudun siivoamaan uuden koiran ripulikakat yläkerrasta, en mene. Suurimman osan koira oli yöllä onnistunut kakkimaan Matin yläkerran hallin lattialle jättämän muovipussin päälle. Oikeasti! Koira oli tähdännyt siihen pussiin, poloinen. Nyt se Pyryn kanssa nujuaa Matin  tekemässä tarhassa. Saa nähdä, kuinka kauan lauma siellä pysyy.

Pimun pennut, Manta ja Muru, kaivautuivat aina tarhan alitse tai tulivat verkon lävitse tai muuten keksivät jonkun reiän.

Viime yönä tajusin, että eilen kirjoittamastani novelletista puuttuivat haju- ja muut aistielämykset. Sörköttelin semmoisia pari tekstin joukkoon ja erotin ne lihavoinnilla. Tässä tulos:

Uusiot perheessä

Omakotitalue oli noussut tasaiselle savipellolle reilun kymmenen vuoden aikana - tonttimaa tuntui osin vielä niljanteiselta lasten paljaiden jalkojen alla, pienet savipylväät puristuivat isovarpaan ja seuraavan välistä, kaikki eivät olleet ehtineet käyttää pihoillaan moottoriöljylle tuoksuvaa kaivuria.

Talossa asui minun, sinun, ja meidän yhteisiä paljasjalkaisia ja variksensaappaisia lapsia - uusioperhe oli niin kuin muutkin perheet alueella - jatkuvasti uudelleen muotoutuva, joustava isineen, isäpuolineen, äiteineen, äitipuolineen, isähahmoineen, bonuslapsineen, ukkeineen ja heidän nyxineen, exineen, kissoine ja koirineen.

Jatkuvat muutokset kuitenkin väsyttävät - ilmiötä kutsutaan ruuhkavuosiksi enkä sivumennen sanoen voi ymmärtää, miksei toista vanhempaa voi vapauttaa työelämän kurimuksesta kotiin lasten kanssa.

- Apua, huutaa perheen äiti kodinhoitohuoneen lattialta.

Repliikin kuulevat kaikki sadat someystävät.

- Täältä tulee apua, vastaa someyhteisö.

Sen jälkeen paikalle saapuu erilaista väkeä - yksi siivoaa, toinen pesee pyykkiä, kolmas korjaa auton, neljäs lenkittää koiran, viides kuuntelee lasten murheet, kuudes niistää kuopuksen vuotavan nenän ja seitsemäs seuraa kaikkea tietokoneen ääreltä ja kirjoittaa novelletteja.