Pia Valkonen

Ottaoisin ennemmin Semioottisen silmän
kuin Slomith Rimmon-Kennanin

pe 15.3.2019

Tällä viikolla ollaan jaksettu Annan kanssa jopa hiihtää raahustaa iltaisin. Anna vielä kuumeilee, mutta minulla oli eilen aamulla ensimmäinen normaali herätys - olo ei tuntunut flunssaiselta. Nukutti kovin niin kuin tänäkin aamuna. Se, että nukutti, ei ollut sellaista epätervettä. Nukutti vain.

Nyt tupruttaa lunta. Tänään on kirjoituspäivä. Kirjoitan ihan palkan edestä. Tai muokkaan tekstejä. Mukavata.

Tiistaina mukaani isä Markku Suokonaution kirjallisuuspiiriin lähti Ylä-Savon subcomandante Marcos. Kummallisella tavalla meillä aivot ovat synkronissa. Kun isä Markku kysyi minulta Sukevan piirissä kolmen minuutin esitelmää omaelämäkerrallisesta kirjoittamisesta versus faktan ja fiktion vuorottelu, sanoin, että en vielä osaa kolmen minuuttia asiasta puhua, koska proosakirjoittamisen esseenikään ei ole valmis, mutta sen sanon, että ihmisen päätöksentekoon eivät vaikuta ainoastaan tunteet, vaan mikä salakavalaa - vietit. Samaan aikaan Subcomandante Marcos viittoili luokan takaosasta, että eikä siinä vielä kaikki - me olemme yhteisötajunnan vankeja paljolti niin, ettemme lainkaan tiedosta sitä.

Marcos sanoi yhtä aikaa sanan ajan henki kuin minä zeitgeist.

Me molemmat pidämme kauheasti Sukevan kirjallisuusnaisista. He tuntevat lukeneen lähestulkoon kaiken. Sylvi Kekkosen Amalia jotenkin iski kaikkien mieleen. Etenkin piiriläisiin vetosivat Amalian ahkeruus ja työteliäisyys sekä karunkova elämä sotaleskenä.

Tuntui todella jännittävältä, että presidentin vaimo on pystynyt kirjoittamaan niin uskottavasti isokokoisen maalaisnaisen nahkojen sisältä. Vieressäni istui kirjapiiriläinen, joka oli aikoinaan lukenut Aino Suholan Sylvi Kekkonen -elämäkerran ja on Sylvi ilmeisesti joutunut tekemään elämässään ennen presidentin vaimouttaan ihan oikeata ruumiillista työtä.

Piiriläiset tiesivät, että Kekkoset ostivat rappiotilan, kun Kekkosesta tuli kansanedustaja - ja Amaliassa lienee paljon omakohtaisesti koettua. Wikipedian mukaan Kekkoset ostivat Paarmakallio-nimisen maatilan vuonna 1938 Vahvialasta Etelä-Karjalasta. Kirjallisuuspiiriläiset muistivat, että Vuolijoelta.

Johanna Venho on kirjoittanut Sylvi Kekkosesta kirjan Ensimmäinen nainen. Se julkistetaan huhtikuussa. Isä Markku oli kopioinut maininnan Ensimmäisestä naisesta kirjallisuuspiiriläisten lähdeainestoon. Kiinnostuin Johanna Venhon kirjasta sen takia, kun en tiennytkään Marja-Liisa Vartion olleen Sylvi Kekkosen hyvä ystävä. Myös Essi Renvall oli Sylvi Kekkosen piireissä.

Paula-siskon Villen taiteilijatarvikelaatikossa oli pieni muistikirja. Siinä on muun muassa Essi Renvallin puhelinnumero. En ole muuten pitkään aikaan maalannut. Nyt ei voi. Palaan maalausteni äärelle eduskuntavaalien jälkeen.

Jukka Viikilän Akvarelleja Engelin kaupungista ei koskettanut rutakkolaisia. Esimerkiksi Heikkisen Veksiä tympivät todella Engelin karmaisevat mietteet siitä, kuinka on hyvä, kun kolera lakaiseen Helsingin katuja - onpa muutama juoppo vähemmän tai kuinka kylmästi saksalainen arkkitehti katsoo, kun venäläinen rakennustyömies putoaa telineiltä ja kuolee.

Totta. Jukka Viikilä on varmasti hyvin tavoittanut Engelin ulkopuolisuuden ja etäisyyden. Engelhän suorastaan kammosi Helsinkiä. Sen pimeyttä, tyhjyyttä, tuulisuutta ja tympeyttä. Se kyllä tulee Viikilän tekstissä hyvin esille.

(Miten minä saan nämä kaikki otsikkoon?)

Karin Ehrnroothin Vinoon varttunut tyttö on jäänyt vähän junnaamaan paikoilleen. Mietin hampsisinko - Marcosin käyttämä verbi - vinoon varttuneen tytön nuoruuteen, mutta pelkään, että välistä jää jotain tärkeää. Voihan kirjaa lukea useita kuukausiakin. Ei sen tarvitse tulla luetuksi ennen seuraavaa viikonloppua, kun Vinoon varttuneen tytön veli Hans Adolf Ehrnrooth on tulossa Savo-Karjalan kiertueelleen.

Hyvä muuten, että osui silmään ihan vahingossa  Ylen aamutelkkarissa jonkun yrmeänvakavan sotilashenkilön ja Aleksanteri-instituutin Markku Kangaspuron keskustelu. Olen vähän edes kartalla siitä, missä kulkee keskustelu. Ulko- ja turvallisuuspolitiikasta kun ei ole kukaan sanonut halaistua sanaa tässä eduskuntavaalikamppailussa.

Ja maailmasta on tullut moninapainen. Kiinasta olisi kiva tietää vähän enemmänkin.

Oli Hans Adolf Ehrnrooth mitä tahansa, tuntui hän kiertuetta suunnitellessa mutkattomalta ja joustavalta. Pitää tutkia hänen kotisivujaan tarkemmin. Arvelen, että ainakin tyyppi tietää, mistä puhuu.

EU-vaaleissa vuonna 2014 kuljettelin maailmanpolitiikan professori Heikki Patomäkeä meidän kepeällä GBA-Saabilla Lapinlahdelta Varpaisjärvelle ja takaisin Lapinlahdelle sekä seuraavana aamuna Lapinlahdelta Rautavaaralle. Sitä Saabia ei sitten ikinä panna romuttamoon. Se on Leonidin peruja. Leonid vinkkasi siitä - Saab oli myytävänä jossain Nurmeksen Savikylän tuntumassa Leonidin lomituspaikassa. Käsittääkseni Saab on pantavissa liikenteeseen - mitä nyt pitää moottoria käyttää paikoiltaan hitsauksen vuoksi. Pitää miettiä, antaisiko Pihajeesukselle toimeksiannon.

Eniwei. Heikki Patomäki tsättäili matkalla Rautavaaralle puolustusministeri Carl Haglundin kanssa ja minä koetin olla hipihiljaa. Subcomandante Marcos! Onnistun joskus jopa siinä!

Heikki Patomäki sanoi, että käynnissä on valtava globaali oppiminen. Näin hän sanoi ensimmäisessä Kansantaloutta Tasan Kaikille -sempassa, jota järjestelimme Iisalmen työväentalolla Iisalmen suloisten demareiden kanssa - suloisia he ovat siksi, että maailmanpoliittiset ja globaalitalouden asiat kiinnostavat - toisin kuin Lapinlahden demareita, he osoittautuivat pettymykseksi.

Nyt Patomäki kirjoittaa tämmöisestä:

https://patomaki.fi/2019/02/globaalin-poliittisen-puolueen-idea/

"Tarvitaan proaktiivista politiikkaa, jonka täytyy heijastaa uuden aikakauden, antroposeenin olosuhteita. Elämme keskellä uuden aikakauden kaoottista alkuvaihetta. Tämä vuosisata on ratkaisevan tärkeä planeettamme historian ja tulevaisuuden kannalta. Nyt kehkeytymässä oleviin aktivismin ja kokeiluiden aihioihin pitää tarttua ja uusia, kauas tulevaisuuteen tähyäviä aloitteita pitää uskaltaa tehdä."

Jes, tällaisessa haluaisin olla mukana! Patomäki ehdottaa demokraattista sosialistista maailmanpuoluetta. Hm. Minulle sana sosialismi käy, mutta käykö se esim. demokraattisille sosialisteille Suomessa - siis demareille? Mitä jos ajettaisiin demokraattista maailmanpuoluetta niin ei joidenkin tarvitsisi vetää hernettä nenuun.

Luin äsken kahvikupposen ääressä hieman Slomith Rimmon-Kennanin Kertomuksen poetiikkaa. Minähän olen tämän kirjallisuuden perusteisiin lukenut.! Muistin vain, että olen pitänyt kirjaa kädessäni. Olen sen kyllä ihan avannutkin. Muistan esimerkiksi tenttineeni eri kertojien tasot; ekstra- ja intradiegeettiset. En voi kehua, että ymmärtäisin vieläkään ekstraa, intraa ja mitä niitä nyt onkaan, mutta jospa toisella lukukerralla.

Carl-Johan Holmlundin Semioottinen silmä, esseekokoelma, meinasi viime viikonloppuna imaista minut ihan kokonaan, mutta sitten läimäsin sen kiinni. On saatava kirjoitettua proosakirjoittamisen essee.

Kirjan takakansi sanoo näin: "... maailman tutkiminen on tulkintaa, jossa pyritään tasapainoilemaan katsomisen ja sen-mitä-katsotaan välillä. Katse synnyttää maailman, mutta maailma on kuitenkin syy katsomiselle."

Olen muuten täysin kyllästynyt apokalypsioihin! Haluan TOIVOA! Mutta en mitään kookosmuksen pappakalsarin sinistä toivoa. Haluan globaalidemokraattisen puolueen ja tekemisiin fiksujen toiveikkaiden ihmisten kanssa!

[Vanhempi teksti] « [Sisällysluettelo] | [Haku] | [Sivun yläosaan]

Webbiriihi