Pia Valkonen

Kertomuksen poetiikka

su 10.3.2019

Tänään olen ohjelmoinut ehdokkaan menemään Rautalammille kokoomuksensa vuosikokoukseen. Meinaan pitää kirjoituspäivän. Perjantaina illalla ja koko eilisen päivän oli proosakirjoittamisen lähijakso ja aina vain jaksan ihmetellä opettajaamme Panu Hämeenahoa. Hän availi meille taas pala palalta kirjoittamisen saloja. Panu etenee sopivaan tahtiin. Ensin otettiin pätkä omaa tekstiä ja laskettiin siitä, mitä aistikuvausta on tekstissä eniten. Sen jälkeen vaihdettiin aistia. Oli vaikeaa.

Naurattaa ihan. Minä luulin osaavani kirjoittaa!

Siitä, että en osaa muuta kuin yhden kijoittamisen lajin, toimittajakirjoittamisen, olin kyllä tietoinen, mutta en osannut itse tehdä asialle mitään. Olen innoissani. Vielä on mahdollista oppia ja ehkä pusertaa oma elämä kaunokirjalliseen muotoon ennen kuolemaa.

Huomenna haen Iisalmesta kirjastosta Rimmon-Kennanin Kertomuksen poetiikan ja pyysin Lapinlahdelle Rutakon kautta Daniil Harmsin Sattumia. Voisin ihan lyhyttä proosaa kokeilla.

[Vanhempi teksti] « [Sisällysluettelo] » [Uudempi teksti] | [Haku] | [Sivun yläosaan]

Webbiriihi