Moskovaan, Moskovaan

Kolme sielun sisarta Moskovassa

ti 1.1.2019

Lupasin aloittaa vuoden kolmella kirjoituksella Moskovasta. Minun kirjoitukseni on niistä yllättävää kyllä lyhyin, sillä olemme tunnin ja viiden minuutin päästä lähdössä Oravikoskelle uuden vuoden aterialle. Sitä ennen kuitenkin tekstien käsittely - wordista blogialustalle kopiointi aiheuttaa kummia ilmiöitä tekstin latautumisesssa - Marian herätys, suihkutus ja pukeminen. Olisin paremmin kirjoittamisen ohjelmassani, jos olisin herännyt kello seitsemän. En herännyt, sillä kello neljä kolmekymmentä heräsin taas valvomaan ja kirjoittamaan kirjoittamisen perusopintojeni kirjoitusta mielessäni. Ehkä se oli välttämätöntä. Ehkä olisi pitänyt nousta kello neljä kolmekymmentä ja ruokkia elukat ja tulla tähän kirjoittamaan.

Tässä ensin uuden ystävättäreni kirjoitus, joka sai aikaan tunne- ja muistovyöryn, innostuin myös yhdessä kirjoittamisesta, tämä on kuitenkin yhteiskunnan eri laidan tietoisuuden tuomista keskusteluun, meillä on edelleen ihmisiä, jotka ovat kuuluneet Suomi-Neuvostoliitto -seuraan tai muuhun vanhaan vasemmistoliikkeeseen, sille kaikelle alettiin nauraa juuri vuonna 1985, jolloin menin Tampereen yliopistoon. Vihaan vuotta 85, oksennan aina, kun kuulen sen typerän biisin:

Terveisiä Uzbekistanista!

Kirjoitin sulle ensin väärin Moskovan nuorisofestivaalien osallistujamaamäärän. Moskovaan vuonna 1985 tuli nuorisoa 157 maasta yhteensä 26 000. Kuuluin paikalliseen Suomi-Neuvostoliitto-seuraan. Täällä oli aika aktiivinen seura silloin. Esiintyjiä kävi puolin ja toisin.

Seuran kautta minäkin lähdin festareille. Reissu kesti 8 päivää. Helsingistä lähti 18 vaunun pituinen juna kolkuttelemaan Moskovaa kohti. Itse junamatkakin oli elämys, mutta olin myös hyvilläni, kun
muusikot matkustivat junan loppupäässä. Esiintyjien joukossa oli Heinäsirkka, joka kuulema lauluillaan sai hieman hermostuneisuutta aikaan kanssamatkustajissa. Niin. Viina ja laulaja eivät oikein sovi yhteen.

Matka Moskovaan kesti 16 tuntia. Moskovassahan hotellialueet oli eristetty kahden kilometrin matkalla niin, ettei mistään saanut alkoholia (Voi Heinäsirkka parkaa!) Festareilla oli erilaisia maitten välisiä nuorisopajoja ja tapaamisia. Muistan kun itse olin uzbekistanilaisten kanssa tanssimassa kansantanssia. Muistoksi siitä sain kansanpukuisen nuken. Se tosin on hävinnyt vuosien saatossa.

Osallistuimme leikkimieliseen maitten väliseen olympiaotteluun ja saimme Mishka-nalle kuvamitallin.

Kaikkein mieliinpainuvin oli kyllä, kun laskettiin kelluvat kynttilät jokeen Hirosiman 40- vuotispäivänä. Ajattele sitä kynttilöiden määrää! Toinen vaikuttava esitys oli, kun olimme olympia-areenalla ja kaikkien osallistuja maitten liput tuotiin sinne. Kun tuli niiden maiden, joissa oli sota, vuoro tuoda liput ja kantajissa oli sodassa vammautuneita, kaikki nousivat ylös seisomaan. Gorbatshov piti puheen, jota isolta valkokankaalta katsottiin. Punainen tori ei ollutkaan niin iso kuin olin olettanut. Muistaakseni asuimme Hotell Metropolissa. Kävimme myös Moskovan suuressa sirkuksessa. Se oli mieletön pyöreä rakennus. Itse kun on käynyt vain sirkusteltoissa. Mulla jäi mieleen sieltä nainen, joka käveli areenalle upea minkkiturkki päällä keikistellen. Sitten hän napsautti sormia ja kaikki minkit hyppäsivät pois. Tietenkin, kun kerta sinne päästiin, pitihän sitä käydä Leninin mausoleumissa. Pitkä jono muurin vieressä eteni hitaasti sisälle, sieltä portaat alas, missä Lenin makasi lasiarkussa. Puhua ei saanut ja kaikki kävelivät todellakin kuin ruumissaatossa.
Minä ajattelin vain, että jospa oli vain nukke, kun oli niin pieni ukkeli.

En muista kaikkia paikkoja, mitä paikkoja kierrettiin enkä kaikkia tapaamisia. Aika hektistä kyllä oli. Mutta siitä alkoholista...yksi kaveri oli kyllä tosi tuiskeessa alusta loppuun jotta kyllä hän ainakin loysi viinakaupan. Suomalainen tietenkin.

Heti matkan jälkeen aloin odottaa nuorinta tyttöäni. Kun hän syntyi, oli hänellä todella musta paksu tukka ja hän oli ihonväriltään aika tumma, kun bilirubiiniarvot olivat koholla. Sairaalasta kotiutuessani kerrostalon pihalla tuli talkkarin rouva uteliaana katsomaan vauvelia ja ihmetteli että onpa tumma… niin minä siihen että terveisiä Uzbekistanista!

Meinaan kun tämä rouva oli kova juorukello. Hyvät naurut saatiin miehen kanssa. Tyttö on muuten ihan isänsä näköinen ;)

Yhteisökirjoittaminen

Kun mainitsin blogissani, että sain uudelta ystävättäreltä kirjoituksen Moskovan nuorisofestivaaleilta, kirjoitti kirjailija Raili Miettinen minulle tekstarin. Hänkin on ollut samoilla nuorisofestareilla! Minä siihen kirjoittamaan, että minä en ollut, sillä minähän olen vuonna 1985 syntyneenä jäänyt kaikesta hauskasta ja sisällöksekkäästä vaille. En ehtinyt vasemmistoliikkeeseen lainkaan, olisin varmasti ollut tulisieluinen taistolainen! (ja kahlannut kaikki pöksylähetystä harjoittavat taistelevat uuskommunistit, todellisista korpityöläiskommunisteista olisin vähät siinä vaiheessa välittänyt. Enkä päässyt Koijärvellekään, sillä olin aika pitkään hyvin lapsellinen, leikin barbeilla vielä siinä vaiheessa, kun Salomaan Leenalla ja Korhosen Riitalla oli jo poikaystävät. Minulla eivät tissit kasvaneet ja äiti piti vanhassa astiakaapissa minulle odottamassa maailman suloisinta rintaliivi- ja pikkuhoususettiä. Odotin itsekin hetkeä, jolloin minusta tulee nainen.

Maria huutaa jo tuvasta, että pitäisi päästä vessaan. Tässä Railin kirjoitus:

Ruotsalainen ja Suomalainen
Moskovassa nuorisofestivaaleilla

Maailman nuorison ja ylioppilaiden festareille 1985 matkusti Suomesta eri paikkakunnilta kaikenlaisia valtuuskuntia kuntien nuorisomäärärahoilla, Savonlinnastakin linja-autolastillinen. Kaikilla poliittisilla nuorisojärjestöillä ja muilla nuorisoon liittyvillä oli omat mandaatit. Kun siihen aikaan oli paljon SDNL:n nuoriso- ja pioneeriosastoja, joka kaupunginosalla omansa, niin paikallisjakelu sai aiheen otsikkoon: Kommunistit valtasivat festivaalijunan… niin kuin valtasivatkin. Valtakunnallisestikin Ilkka Kanerva ja muut olivat pelkkää rekvisiittaa.

Bussilla mentiin Kouvolaan, josta noustiin festivaalijunaan. Hierarkiassa oli ylinnä muita virallinen valtuuskunta, koottuna valtakunnan nuorison parhaimmistosta ja me muut oltiin festarituristeja. Virallisella valtuuskunnalla oli ihan eri ohjelma ja majoitukset kuin meillä, varmaan ruokakin. Mitä olen kuullut niin niitä pidettiin kuin kukkaa kämmenellä, Lenin sedän kämmenellä. Emme nähneet koko aikana vilaustakaan heistä, paitsi Kososen Pasi, joka sai itsensä ujutettua isojen turvajärjestelyjen läpi silloisen tyttöystänsä Leena Ruotsalaisen majapaikkaan. Joku iso tarina tähän Pasin urotekoon liittyy, mutta en enää muista. Kaija Suomalainen ja Leena Ruotsalainen asuivat samassa huoneessa ja olivat joutuneet esittämään passiaan jatkuvasti, kun isännät eivät ymmärtäneet, että eivät olleet suomalainen ja ruotsalainen.

Muisto yksi. Käppäiltiin kaupungilla ja yht äkkiä, päivää ennen stadionin pääjuhlaa alkoi sataa kaatamalla. Oli todella, kuin oltais sankolla kaadettu vettä päälle. Sen jälkeen taivas oli luonnottoman pilvetön. Tyhjensivät pilvet ja aurinko sitten paistoikin juhlapäivänä.

Pia Rask, nykyisin suomalaisen kansanmusiikin johtotähtiä, tiesi, että jossain prospepktilla sai hyviä nuotteja. Lupauduin Pian seuraksi niitä etsimään. Ajettiin metrolla ristiin rastiin ja käveltiin varmaan 20 km, eikä nuottikauppaa löytynyt. Tulipahan nähtyä iso kaupunki.

Lenin mausoleimiin jotkut valmistautui kuin häihin. Yksi Julle, kova taistolainen, pukeutui kravattiin ja pukuun. Oli ottanut sen puvun mukaan vain tätä tapaamista varten. Muuten Julle oli rento baskeripää. Jonotettiin sitten mausoleumiin ja oli harras tunnelma. Joittenkin kanssa naureskelin, mutta en porvareiden, siitä pidin huolen. Vahanukke Lenin ei tehnyt minuun niin minkäänlaista vaikutusta. Lähinnä olin kiusaantunut siitä palvonnasta, jota osa esitti. Fanaattista touhua.

Minä sain yhden hengen huoneen, kun eräs toveri ja joku smp-läinen rakastuivat junassa. Olisin ollut sen tytön kämppis ja sillä tyypillä sattui olemaan yhden hengen huone, kun oli pariton mies. Vaihdettiin siis huoneista. Se persuakka sitten mullekin vielä soitteli pitkin syksyä, kun yritti saada yhteyttä tähän naimisissa olevaan mieheen. En välittänyt ryhtyä välitysmieheksi, kun kumpikaan ei ollut mitenkään erityisesti mun ystävä.

Asuttiin jossain laitakaupungilla. Kaupoissa ei ollut mitään niillä nurkilla. Meillä oli jonkinlainen joukkoruokailu päivittäin paikallisten taholta. Ehkä hotellissa. Kumma, etten muista yhtään ruokailutilannetta.

Joku ystävyysilta oli paikallisen nuorison kanssa. Olivat virittäneet hirveän discopallon kattoon ja koetettiin olla ystävällisiä ja ihastuneita. Joku komsomolilainen toimi isäntänä.

Paras ilta oli Sielun veljien keikalla jossain kulttuuritalossa. Tyypit vetivät täysillä ja suomalaiset olivat ihan sekaisin ja humalassa. Niillä oli nutturat ja Ismo Alanko hyppäsi selälleen yleisön joukkoon laulamaan. Ne laulattivat, että kanootin kapean, vesille sousin…ja mehän laulettiin.

Pääjuhla oli stadionilla ja on sellainen muistikuva, että jonkinlainen turvatarkastus sinne oli. Oliko niin, että juomisia ei saanut viedä. Ehkä muistan väärin. Maailman kaikkien maiden valtuuskunnat marssivat niin kuin olympialaisissa ja osa sai hurmiotoituneen vastaanotot, ehkä DDR, Kuuba… Sitten oli runsaasti kaikenlaista ohjelmaa, isäntämaan taidonnäytettä. Penkit oli kovat ja oli kuuma.

Viimein laulettiin kaikilla kielillä ehkä tämä että Lapset kaikkien kansain, rauha toiveemme on ainiaan… tai muuta vastaavaa kansainvälistä taistelualulua.

Minä ostin Teemulle tuliaisiksi festivaalilogolla varustetun linkkarin ja Jennille huulipunan – NEUVOSTOhuulipunan. Ehkä ostin myös jotain muuta krääsää. Rahaa oli hyvin vähän. Mulla oli ikävä lapsia, enkä oikein kenenkään kanssa osannut kaveerata. Harmittelin monta kertaa, että pitikin lähteä, vaikka harvoinhan sitä ilmaiseksi ihan Moskovaan pääsi. Sitä paitsi oli koko ajane tunne, että SINUA TARKKAILLAAN, vähän samanlainen, kun oltiin Sirolan porukalla NKP:n vieraina 1975.

Minun Moskovani

Kummassakin kirjoituksessa häämöttää taustalla Neuvostoliiton muutos ja Gorbatshov sekä se, että kumpikin henkisistä Moskova-sisaristani perustivat perheen varhain. Meille vuoden 1985 uhreista perhe oli sana, joka sylkäistiin toisesta suupielestä inhoten. Perhe on pahin, perhe on perseestä, perhettä emme halunneet, halusimme kylmää ja laskelmoivaa seksiä ja muuta hedonistista.

Minun Moskova-kirjoitukseni siirtyy, sillä oravikoskelaiset eivät pidä myöhästelystä. Ei haittaa, vaikka siirtyy, sillä alunperin ajattelin, että kirjoitan tähän siitä, mitä minä sillä aikaa tein, kun nämä tiedostavat nuoret naiset olivat nuorisofestareilla. Minä leikin dekadenttia Berliinissä Otavan opiston tiedotus- ja viestintälinjalaisten kanssa.

Toistaiseksi en ole löytänyt Berliinin-reissusta yhtään julkaisukelpoista muistoa.

Olisin halunnut kirjoittaa tähän siitä, kun me sitten vuonna 1987 matkustimme Tampereen toimittajatutkintolaisten kanssa Moskovaan ja kuinka olin hurmiossa, kun Leningradin rautatieasemalla vastaan löivät hajut, äänet ja jännittävän mustanruskeantummanoranssi Neuvostoliitto!