Pia Valkonen

Johtamiseni kehittäminen

á la Pauli Juuti ja työnohjauksen opintojen kirjoitelma, teelmä kirjan Johtamisen kehittäminen pohjalta

JTO, Johdon ja esimiesten työnohjaajan TO23 –koulutus

to 17.1.2019

1.      Jo varhain jouduin johtajaksi

Olin vain 17-vuotias, kun pääsin ensimmäiseen kesätyöpaikkaani. Minut valittiin yllätykseksi itsellenikin Puumala-lehden kesätoimittajaksi. Olin siihen mennessä ollut vain puolitoista päivää sokerijuurikkaan harvennuksessa sekä huolehtinut isäni mansikanviljelyksen kesätyöntekijöiden ruokahuollosta. Vaikken kokkaamisesta pitänyt, arvelin, että keittiötyö oli kivempaa kuin mansikoiden keruu, eikä kokin tarvinnut nousta aamulla varhain mansikkapellolle.

Toki olin tehnyt lehtijuttuja ja piirroskuvituksia lukiokavereideni kanssa Hämeenkulma-paikallislehden nuorisosivulle, mutta on sanottava, että siihenastiset journalistiset saavutukseni olivat vaatimattomat. Enkä edes asunut Puumalassa. Molemmat vanhempani olivat kyllä sieltä kotoisin; isäni suku Sorjoset tunnettiin pitäjänhistoriassa yhteiskunnallisesti aktiivisina lautamiehinä sekä kuudennusmiehinä. Lisäksi äitini puolen ukki, Jaakko Tiusanen, oli toiminut 1900-luvun alussa paikkakunnalla körttiläisenä maallikkosaarnaajana. Koska kummassakaan suvussani ei ollut yhtään tunnettua juoppoa, pääsin kotiseutuyhdistyksen äänenkannattajaan töihin.

Pulpahdin ilman omia ansioitani lehteen kesätöihin ja heti muutaman viikon Mikkelin, Savonlinnan sekä Imatran verkkoryhmän puhelinluetteloiden päällä istumisen jälkeen – minulla ei ollut varsinaista työpistettä, vaan kurkottelin kirjoituskoneelle toimituksen kahvipöydän ääreltä - pääsin istumaan päätoimittajan työpöydän taakse. Onneksi olin jostain syystä ottanut peruskoulun yläasteen valinnaisaineeksi konekirjoituksen. En siksi, että olisin ollut kiinnostunut konekirjoittajattaren urasta, vaan siksi, että käsitöistä minulla oli todistuksessa seiska ja kotitalous ei ollut lainkaan minun juttuni. Kunniakseni on kuitenkin sanottava, että kuin vastineeksi muista huonoista käytännön taidoistani olin supernopea konekirjoittamisessa.

Sijaistin päätoimittaja Airi Sivulaa hänen kesälomallaan.  Kesäpäätoimittajuuteni alku oli melkoinen katastrofi, sillä ensimmäiseen päätoimittamaani numeroon otin valokuvia siten, että filmi ei siirtynyt kamerassa yhtään eteenpäin. Kun konttorissa työskentelevän Hakkaraisen Jaanan kanssa kelasimme filmiä pois kamerasta, huomasimme, ettei filmi ollut kiinni toisesta päästä ollenkaan eikä sille ollut tallentunut kuvan kuvaa. Juoksin yhden päivän pitkin Puumalan kirkonkylää ottamassa lehteen edes joitain tekstin ja ilmoitusten lisäksi.

Puumala-lehti taitettiin kirjapainossa.  Kirjapainotyöntekijät olivat todellisia lehdenteon mestareita. He pelastivat kasvoni. Lehti ilmestyi torstaina tavalliseen tapaan eikä kukaan huomannut, että nuori päätoimittaja oli munannut perusteellisesti. Toimittajan urani alusta lähtien olen arvostanut lehden muussa tuotannossa niin kirjapainossa, ilmoitusmyynnissä kuin konttorissakin työskenteleviä ammattilaisia.

Lehdenjakajia opin arvostamaan viimeistään siinä vaiheessa, kun olin itse eduskuntavaaliehdokkaana ja jaoin päätoimittamaani Vasemmistonaisten vaalilehteä hissittömien kolmikerroksisten talojen postiluukkuihin Kuopiossa.

Kirjoitelmani ensimmäisen luvun otsikossa kerroin, että jouduin johtajaksi jo varhain.  Kummallista nimittäin on, että toimittajat eivät miellä päätoimittajaa varsinaiseksi johtajaksi. Ehkä se johtuu siitä, että toimittajat ovat ehkä maailmankaikkeuden itsenäisin ja itseohjautuvin ammattiryhmä. Kun uuden työelämän totalitaarisuus tulosvastuineen alkoi paljastua toimittajakunnalle, se oli kauhistus. Toimittajan työstä tuntui katoavan mieli ja moni lahjakkaimmista vaihtoi alaa kirjailijaksi jo ennen kuin toimitusten suuret puhdistukset alkoivat.

Ei päätoimittaja ollut rivitoimittajien mielestä johtaja, sillä ei toimittajia voinut johtaa. Päätoimittajan tehtävänä oli istua käräjäoikeudessa, kun joku veti jostain jutusta herneen nenään. Päätoimittaja oli myös se, joka sorvasi vastineen Julkisen sanan neuvostoon, ja suodatti vimmastuneiden lukijoiden sekä tilaustensa perujien puhelut. Hän piti toimittajajoukkueensa puolta muuta maailmaa vastaan – ennen vanhaan päätoimittajat eivät olleet talousvastuussa, joten toimittajien puolta tuli ennen kaikkea pitää lehtitalojen toimitus- ja talousjohtoa vastaan.

Oi niitä aikoja!

2. Hyviä johtajakokemuksia

Kun tulin ensimmäisen aviomieheni perässä Savoon, koetin ensin tehdä muita kuin oman alani töitä. Opetin äidinkieltä Lapinlahdella Portaanpään kristillisessä kansanopistossa. Mukavaa oli, että opiston rehtori, nykyinen Lapinlahden luterilaisen seurakunnan kirkkoherra Lauri Jäntti otti sijaisuuteni vakavasti ja tuli seuraamaan pyynnöstäni yhtä opetustuntiani. En saanut murskapalautetta – rehtori varmasti tarkasteli minua lempeästi, sillä olin vilpittömän ja naiivin yritteliäs. Luin vähän aikaa jopa Kuopion kesäyliopistossa kasvatustieteitä, mutta nopeasti ymmärsin, ettei minusta opettajaksi ollut. Toimittajan työssä oli sopivassa suhteessa sosiaalisuutta ja epäsosiaalisuutta. Haastattelun jälkeen saattoi vetäytyä oman päänsä sisään eikä sieltä tarvinnut tulla ulos ennen kuin lehtijuttu oli valmis.

Ennen avioitumistani olin Helsingissä suuren lehtikonsernin, Sanoma Aikakauslehtien, palveluksessa, pienessä Kodin Kuvalehden toimituksessa tosin, mutta ison firman pikku osanen. En pitänyt siitä. Huomasin heti, että olen mieluummin iso kala pienessä lammessa kuin pieni kala isossa lammessa.

Portaanpään opettajakokeilun jälkeen työllistyin Kuopion läänin työvoimapiirin tiedottajaksi ja tein itsenäisesti Kuopion läänin työpaikat ja koulutus –lehteä. Työskentelin pääosin yksin toimituskopperossani, mutta aina välillä sain avukseni markkinointialan ammattilaisen Pertti Puustisen. Pertti oli nopea, älykäs ja lahjakas visualisti. Hänen valokuviensa ansioista lehteni elävöityi ja sen tekeminen oli Pertin kanssa kuin juhlaa tai upea tanssi. Joskus kävin Kiuruveden kirjapainossa seuraamassa taittajia työssään. Ennen kuin lehtiä saattoi taittaa tietokoneella, lehdet tehtiin siten, että toimitussihteeriksi kutsuttu ammattilainen teki piirtämällä skeemat kutakin numeroa varten ja sen jälkeen kirjapainossa taittajat asettelivat palstan levyiset tekstit mehiläisvahan avulla taittopohjiin. Kiuruveden kirjapainolla oli jo 1990-luvun alussa, jos oikein muistan, oli käytössään jo mac-taitto-ohjelma ja muistan lumoutuneeni tietokonetaitosta kirjapainotyöntekijän näyttäessä, miten näppärästi tietokonetaitto toimii.

Työskennellessäni valtakunnallisen ortodoksisen aikakauslehden Aamun Koiton päätoimittajana minulla oli loppuosan pestiäni käytettävissäni etänä työtään tekevä kirjallisuustieteen dosentti Esko Karppanen. Hän oli myös nopea, älykäs ja lahjakas kirjoittajana sekä ehdoton esteetikko.

Hyvistä kokemuksista johtajana mainitsen vielä kokemukset venäläisen Konevitsan luostarin työmaatulkkina. Suomalaisten rakennusmiesten tulkki joutui käytännössä tekemään paljon muutakin kuin vain tulkkaamaan. Tulkki oli oikeastaan jonkinlainen yleismiesjantusjohtaja, sillä tulkin piti miettiä vaikka se, mistä generaattorijuotoksiin saataisiin kuparia tai miten laastiseosten ainekset kerätään eri puolilta luostarin varastoja; missä sijaitsee sammutettu kalkki ja missä kätkössä mikin ainesosa piileskeli tai miten orkesteroida talkootyöleiri sangen vaihtelevissa venäläisissä oloissa – ilman jatkuvaa sähkövirtaa esimerkiksi.

2.      Huonot kokemukset kasvattavat

Pauli Juutin lainasi kirjassaan Johtamisen kehittäminen maailmanlaajuisia johtajuustutkimuksia. Niiden mukaan esimiehet kertoivat oppineensa eniten johtamisesta seuraavissa tilanteissa:

-  Ensimmäinen esimiestehtävä (se meni kyllä ihan pieleen)

-  Entistä suurempi vastuualue (päätoimitin ensin ortodoksista seurakuntalehteä ja vuonna 2009 sekä seurakuntalehteä että valtakunnallista aikakauslehteä)

-  Työskentely uudenlaisissa tehtävissä (rakennusliikkeen toimitusjohtajana)

-  Suuret muutoshankkeet (minä avioon rakennusliikeyrittäjän kanssa, silloin pantiin firman hyrskynmyrskyn, johtajuutta alettiin firmassa ihan opiskella, mikä on täkäläisissä pienfirmoissa poikkeuksellista.)

-  Hyvät esimiehet (Kodin Kuvalehden päätoimittaja Eija Ailasmaa, Kansan Uutisten juttuostopäällikkö Pertti Jokinen, Jokisen Pepe, voi missä on nyt hän?)

-  Kriisit, virheet ja vastoinkäymiset (no niitä on kyllä ollut runsaasti! Kiitos niistä! Yhdestä jeremiadistani olen jo työnohjausopinnoissani kirjoittanut – se oli myllertämiseni politiikassa aktivistina, ideologina, kampanjoijana ja ehdokkaana.)

-  Kansainväliset tehtävät (työmaatulkkina, Konevitsa ry:n hallituksen tulkkina)

-  Omaan elämään liittyvät kriisit ja siirtymävaiheet (hupsista! Juu.)

(Pauli Juuti Johtamisen kehittäminen, 2016, luku Työssä oppiminen s. 118)

Joskus kirjoitan auki kokemukseni vuodesta 2009, jolloin olin yhtä aikaa sekä kuuden savolaisen ortodoksisen seurakunnan seurakuntalehden Solean ja valtakunnallisen aikakauslehden Aamun Koiton päätoimittajana. Koska liuskoja tässä kirjoituksessa on jo neljä ja huomenna hyppään tässä multitaskauksessa eduskuntavaalityöntekijän tehtäviin; menen Iisalmeen Radio Sandelsiin suunnittelemaan ehdokkaan radiomainosta, totean vain, että johan oli organisaatio kerrassaan Suomen ortodoksinen kirkko!

Kirkkokunnassa ei mikään ollut niin kuin ulospäin näytti. Oli kyvyttömiä johtajia, oli sivusta johtajia, jotka vain joutuivat ottamaan roolinsa, kun kenestäkään muusta ei ollut. Oli paljon mustakaapuisia herroja, oli homoja, jotka joutuivat peittämään todellisen olemisensa, oli korkeasti koulutettuja naisia hanttihommissa. Vähän itse kukin joutui etsimään omat selviytymisen toimintastrategiansa organisaation myllyssä. Samoihin aikoihin kuin minun ”potkuni” tulivat, erotettiin Valamon luostarin talousjohtaja ja luostarin igumeni Sergei siirrettiin rivimunkiksi. Lisäksi muudan ääriortodoksinen teologi perusti oman luostarityylisen yhteisönsä keskelle Suomen epäortodoksisinta aluetta Sydän-Hämeeseen Lammille. Lammin ympäristöön tulleet evakotkaan eivät olleet ortodokseja, sillä karjalaiset sinne suuntaan tulivat Kannakselta, pitäjästä nimeltä Kirvu. He olivat luterilaisia.

Kirkkokunta repeili ja natisi, ratkesikin kahtia tai ehkä jopa useampaan osaan. Onneksi minulla oli organisaatiossa mentori, ei häntä sellaiseksi ollut nimetty, mutta sellainen jyrisevästä ortodoksi.net –sivuston perustajasta isä Hannu Pyykkösestä minulle tuli. Mentorin kanssa saatoimme ihmetellä kummaa menoa Suomen ortodoksisen kirkon tiedotuskuvioissa. Vaikutti paljon siltä, että instituutio joutui kriisiin siinä kohtaa, kun hierarkkinen järjestelmä, joka oli kaksi vuosituhatta perustunut siihen, että tieto on harvoilla ja valituilla, voidelluilla, kohtasi nykypäivän villisti virtaavan informaation.

3.      Eespäin tiellä taistojen!

Arvelisin, että tulevaisuudessa minulla olisi paljon annettavaa esimerkiksi pienyrittäjäpariskuntien työn- ja parisuhdeohjauksessa. Minua ei niinkään kiinnosta työ ja sen organisointi, vaan se, kuinka ihminen yhtä aikaa elää elämäänsä, yrittää sekä tekee vielä työnsäkin.

Esimerkiksi oman yrittäjäpuolisoni kanssa olen jollain lailla koettanut Juutin kirjansa viimeisillä sivuilla esille ottamia psykoanalyysin ilmiöitä, kuten transferenssia ja projektioita. Opiskelen samalla kesäyliopistossa kirjoittamista. Erityisesti terapeuttinen omaelämäkerrallinen kirjoittaminen kiinnostaa.

Lapinlahdella 17. tammikuuta 2019 Iisalmeen lähdössä

Pia Valkonen

[Vanhempi teksti] « [Sisällysluettelo] | [Haku] | [Sivun yläosaan]

Webbiriihi