Pia Valkonen

Saanhan olla minä? Joskus minäminäkin!

Mun Sarana

to 20.12.2018

Ostin eilen itselleni joululahjaksi Katariina Sourin Saranan. Ihan kuin itsestäni lukisin! Sen innoittamana kirjoitin Snellman-instituutin kirjoittamisopintojen toisen kurssin Kirjoittaja lukijana tehtävän Tekstilajien erot.

Mustaa ja tummanpunaista

Juuri näin. Just noin. Niin minäkin haluan kirjoittaa. Haluan kirjoittaa sillä tavalla, että lukija ei tiedä, mihin eksyy, tahdon alkaa jostain ja päätyä johonkin ihan muualle, en halua edes itse tekstiä kirjoittaessa tietää, mihin päädyn.

Se on varmaankin hermostuttavaa.

Bestikseni, kirjailija, rypistelee usein kulmakarvojaan blogini ääressä. Hän on ihastuttavan kohtelias, vääntyilee tuolissa edessäni, pidän hänestä yli kaiken, hän on niin hienotunteinen. Nämä olisivat ihan kaunokirjallisia, hän sanoo ja pitää taidepaussin. Ei oikein tiedä, miten jatkaisi. Puuskahtaa. Mutta näitä tulisi jaksaa vähän editoida. Vähän, juu. Tai no.

Firmamme työntekijät ovat kauhuissaan. Milloin se ämmä taas käskee ampumaan paineilmanaulaimella pehmytkudoksen läpi? Täkäläiset kookomuslaiset lukevat tekstejäni perverssin masokismin vallassa. Tiedän jo kirjoittaessani, milloin puhelimet soivat. Jotkut vingahtelevat kuin marsu, joka on jäänyt asentajalta kokolattiamaton alle.

Ensin laskettelen liirum laarum hölökynkölökyn ja sitten poks, potkaisen munille. Erityisesti teeskenteleväistä keskiluokkaa tahdon pistää puukolla suoraan alavatsaan.

Kävi taas tutusti. Eihän minun pitänyt ryhtyä tähän nyt. Läksin innoittuneena liikkeelle ja löysin vihamielisyyteni.

Johanna Venhon Eksyjän runousopista luin kappaleen: ”Ei etukäteen voi tietää, mihin. Ei voi tietää, millaiseksi muuttuu. Elämä on tutkimusmatka ja uuden kartoittaminen himottaa.”

Olin ihan, että jess, jess, jess. Minua ovat viime vuosina kiehtoneet alitajuntani syöverit, Irja Askolallahan on ihana runo Mikä elämässäsi olisi toisin?1, siinä astutaan epävarmasti ja tunnustellen kyllä, minä rymistelen aina kuin norsu, oman mielen kellariin ja löydän hillopurkkeja, ne eivät ole hyvässä järjestyksessä eivätkä vuosiluvut ole enää luettavissa, jos edes olen niitä vaivautunut purkkeihin liimaamaan. Osa purkeista on kokonaan rikki ja osa halki. Kaikki homeet, kyynelsuolat, sokerit ja aroniat, sydänveret suloisessa tummanpunaisessa tahmeassa sotkussa.

Siellä minä kahlaan ihan mielelläni ja sieltä minä ammennan. Jostain syystä kellarissani kiehuu ja pulppuaa.

Minä en tajunnut mitään!

Oi, miksi, miksi? Miksi Tiina Raevaara ei kirjoittanut tieteen popularisoinnista jo 1990-luvulla? Ehkä siksi, että hän oli siihen aikaan vasta vähän päälle kymmenvuotias, kun minä kirjoitin erilaisiin lehtiin Kuopion yliopistossa valmistuneista väitöskirjoista sekä diabetestutkimuksesta Diabetes-lehteen.

Muistan viskoneeni roskikseen yliopistotiedotuksen lähettämiä tiedotteita. Niin. Siihen aikaan tiedotteet tulivat paperisina ja kirjekuoressa tai joskus jopa faximile-laitteella. Tiedotteiden mukaan taas joku pullonpohjasilmälasinen tiedehermafrodiitti oli tutkinut MLH:n aminohappojärjestyksen kiinnittymistä PMS… vai mikä premenstruaalisynroomasenytoli. Kukaan ei kertonut meille toimittajapoloille, että on syövän synnystä ja jopa parannuskeinoista.

Aika vähin eväin olen minäkin toimittajan työtä tehnyt.

Kiinnostavat kirjoittajat

Pikkuisen olen scifiä ja fantasiaa lukenut. Ihan pikkuisen vain. En enää muista, miksi jätin Emmi Itärannan Teemestarin kirjan kesken. Pidin kyllä tekstistä ja ajattelin jopa, että kirja saattaisi olla lumoava. Ehkä pelkäsin romaanin dystopiaa. Enhän lue dekkareitakaan, sillä en kestä, kun ihmisiä murhataan. En pysy katsomaan enää elokuvia, joissa ei ole onnellinen loppu. Kjell Westön Missä kuljimme kerran –romaanin päätteeksi itkin lohduttomasti, kun kaikki päähenkilöt elivät elämänsä ja lopussa kuolivat.

Markku Soikkelin Läpinäkyvää kuolemaa luin muutaman sivun verran. Olin kiinnostunut kirjasta sen vuoksi, että olen seurannut Soikkelin blogia Bittein saaret usean vuoden ajan. Soikkeli on kiinnostava hahmo. Muistan hänet pitkänä ja salaperäisenä Tampereen yliopiston alakuppilan tähtenä. Soikkeli oli kirjallisuusihmisiä, älykkö, ja istui usein yksin kuppilan pöydässä. Joskus hänellä oli seuranaan joku kuvankaunis filosofiopiskelijatar, ehkä Asta Leppä (nyk. kirjailija, kirjoittanut omaelämäkerrallisen kirjan Sinä et hävinnyt ja tietokirjan Voittajien varjot). Arvelin, että heidän keskustelunsa ovat ylimaallisen fiksuja.

Me toimittajaopiskelijat röyhtäilimme vulgaaristi toisella puolella kuppilaa krapuloissamme. Piereskelimme ja hikoilimme.

Löysin Soikkelin merkintöjen kautta myös hänen vaimonsa, Saara Henrikssonin, Margaret Pennyn muistikirjan. Henriksson kirjoittaa harmittavan harvoin. Joskus merkintöjä ei ole moneen kuukauteen ja aika usein hän kirjoittaa kirjoittamisesta. Hänen aviomiehensä kirjoittaa useammin ja monipuolisemmin: elokuvista, lukemistaan kirjoista, joskus lapsestaan, mainitsee joskus vaimonsa, kirjoittaa lapsuuden perheestään tai no, äitiään Soikkeli ei ole maininnut koskaan, se on tullut selväksi, että Soikkelilla on vähintäänkin yhtä kimurantti isäsuhde kuin Karl Ove Knausgårdilla Taisteluni-sarjan kakkososan perusteella.

Muistan, että Läpinäkyvä kuolema ensin nauratti minua. Asuin-Tampereensa scifisti oli siinä vääntänyt Dammerburgiksi ja vaimo-Saaran arvelin saaneen nimen Carmen. Carmen oli lähettänyt miehensä Jordanin ostamaan itseään ilahduttavaa leipää: ”Leivänkaltaiset luomutuotteet kasvatettiin tiedostavia kuluttajia varten laboratoriossa tai tuotiin erikoiskuljetuksena toiselta puolelta planeettaa.”2 Tässä on jokin piikki, onkohan?

Muutaman sivun jälkeen mielenkiintoni lopahti. Olisi pitänyt miettiä sellaisia seikkoja kuin, miksi Soikkeli on valinnut avioparille nimet Carmen ja Jordan tai miksi bordellin nimi on Frauenmauer? Loputtomiin.

Markku Soikkelin vaimo Saara Henriksson on toimittanut Kummalliset kirjoittajat, oppaan fiktiivisen maailman luomiseen. Enemmän kuin siitä, mitä Henriksson on kirjoittanut, olen kiinnostunut kirjoittajien henkilökohtaisesta elämästä. Millainen on kirjailija-avioliitto? Henriksson ei kovin useasti mainitse aviomiestään ja Soikkeli mainitsee useammin tyttärensä kuin vaimonsa.

Fiktiivisen maailman luomisen opasta voisi varmaan käyttää oppaana scifin lukemiseen. Liisa Rantalaiho kirjoittaa artikkelissaan Jännitettä rautalankaan. Tarinan yhteiskunta ja politiikka scifissä keskeistä olevan, että maailma on oletusarvoltaan erilainen kuin meidän. Mielestäni olemassa oleva maailma on jo niin ihmeellinen ja ihana, että kuviteltuja maailmoja en tarvitse.

Ehkä saattaisin kiinnostua scifistä, jos alkaisin lukiessani tarkastella sitä, kuinka yhteiskunta niissä järjestetään, millainen on infrastruktuurin kuvaus tai miten yhdyskuntien ruokkiminen on ajateltu. Tulee mieleen hätkähdyttävä hetki Tiedon jano –tietokirjafestivaaleilta, jonne saavuin myöhässä ja sen vuoksi jouduin istumaan vastapäätä historioitsija Teemu Keskisarjaa ja pakosta kuuntelemaan hänen alustuksensa kirjan Raaka tie Raatteeseen pohjalta. Jos minua ei olisi istutettu eturiviin, olisin oitis paennut paikalta. Ihmeekseni sotahistoria alkoikin kiinnostaa, sillä Keskisarja oli ottanut todellakin selvää, miten joukkoja äärimmäisissä oloissa huollettiin – tai oli pakko jättää huoltamatta ja sotilaat vain koettivat selviytyä miten kuten.

Aivomyrsky

Anders Vacklinin ja Janne Rosenvallin Käsikirjoittamisen taito aiheutti aivomyrskyn. Luku Kirjoittajan työprosessista kertoi minusta! Minä voin olla minä! Minä saan olla olemassa! Minä intuitiivinen, hirmumyrsky, pyörremyrsky. Olen minä kuullut tästä. Kritiikkiäkin. Kirjoitan paljon, kirjoitan pitkästi, kirjoitan kirjeitä, kirjoitan ihmisille, joita olen tavannut kerran, kirjoitan ihmisille, joita en ole tavannut kertaakaan, joita tapaan säännöllisesti tai joita olen tavannut joskus menneisyydessäni. Kirjoitan kirjeitä, kortteja, sähköpostiviestejä.

Kaikki ihan ylipitkiä ja ylitsevuotavia. Pastori ja Amnesty-aktiivi Paavo Lounela kirjoitti minulle vähän työlääntyneenä, että kirjeeni ovat kuin ilotulitus. Niihin on vaikea vastata.

Nyt ei tarvitse muuta kuin opetella luovaa integraatiota ja uitava omalta rakkaalta intuitiiviselta saareltani konseptuaaliselle saarelle niin nopeasti kuin olisin molemmilla yhtä aikaa.

LÄHTEET:

1. Mustaa ja tummanpunaista

Johanna Venhon artikkelin Eksyjän runousoppi (1.3.2017) pohjalta. Artikkeli löytyy sivuilta noesis.fi. (Puhetta teksteistä)

Luvussa käytetty Irja Askolan runoa Mikä elämässäsi olisi toisin?

Mikä elämässäsi olisi toisin, ystäväni
jos ottaisit todesta sen,
mitä tunnet
uskaltaisit muistaa sen,
minkä kumminkin tiedät
katselisit sitä
minkä melkein jo näet
pukisit arkesi käytännöksi sen,
mitä unelmaa elätät.

Mitä elämässäsi tapahtuisi, ystäväni
jos astelisit mielesi kellariin
löytäisit hillopurkkeja hyllyittäin
hyvässä järjestyksessä, hyvin säilöttyinä
vuosiluvut yhä luettavissa
katselisit, koskettaisit purkkeja varovasti.

Suolaantuneita kyyneleitä
kolmen litran purkin verran
niin, se oli silloin...
Puolen litran purkeissa
kysymättä jääneitä kysymyksiä
juuri sinä vuonna
sato oli hyvä....

Huokaisisit hiljaisesti
tallella siis kaikki
sekin purkki, ja tuo

Ja sitten tulisi halu,
halu siivota kellari
avata purkit, kuurata hyllyt
antaa tuulen täyttää tila...

Mitä elämässäsi muuttuisi, ystäväni
jos alkaisit olla
kokonaisena totta
vähitellen oppisit
huomaamaan mitä tarvitset
ja pyytäisit sitä

Vihdoinkin söisit elämäsi päivät
säästämättä, säilömättä
kaikki tuoreeltaan
tuoksuin ja vuotavin vesin.

2. Minä en tajunnut mitään?

Luku Tiina Raevaaran artikkelista Kaikki alkaa ideasta. Artikkeli löytyy teoksesta Tajuaako kukaan? Opas tieteen yleistajuistalle, Vastapaino, Juvenes Print, Tampere 2016

3. Kiinnostavat kirjoittajat

Luku on syntynyt Liisa Rantalaihon artikkelin Jännitettä rautalankaan. Tarinan yhteiskunta ja politiikka pohjalta. Artikkeli on osa kirjaa Kummallisen kirjoittajat, opas fiktiivisen maailman luomiseen (toim. Saara Henriksson, Irma Hirsijärvi ja Anne Leinonen)

Lainaus on Markku Soikkelin kirjasta Läpinäkyvä kuolema, Minerva Kustannus Oy, painopaikka Bookwell Oy, Juva 2014. s. 7

4. Aivomyrsky

Sain aivomyrskyn Anders Vacklinin ja Janne Rosenvallin Käsikirjoittamisen taidon luvusta Kirjoittajan työprosessista.

[Vanhempi teksti] « [Sisällysluettelo] » [Uudempi teksti] | [Haku] | [Sivun yläosaan]

Webbiriihi