Pia Valkonen

Tšerpanovin sisarukset
nykynovellikokoelmassa

to 8.11.2018

Heräsin puoli viideltä. Ruokin eläimet. Keitin puuron ja kahvin. Luin puhelimesta Niin & Näin -lehdestä uusoikeistolaisesta kanadalaispsykologista Peter Pettersonista, josta kuulin kirjailija Joonas Konstigin jutustelevan radiossa. En muista, mikä oli ohjelma ja vaikka en kannata kumpaakaan - sen enempää dandy-Konstigia kuin Petersonia - tajusin jotain. Identiteettipolitiikan aika alkaa olla ohitse. Tarvitaan luokkatietoisuutta! Peterson esittää kuulema alustuksissaan yksinkertaistuksia postmoderneista uusmarxisteista Lacanista, Derridasta ja Focault´sta. Hallelujah, jes! Pitää lukea yksinkertaistukset, jotta pääsisi näistä hepuista edes jotenkin jyvälle.

Toverit Markku Eskelinen ja Jyrki Lehtola heillä meitä pienistä oloista lähteneitä köyhälistön sosiaalisia nousijoita hakkasivat. Ihan kiva. Mikä oli tulos? Sosiaalisen asemansa saattoivat säilyttää ainostaan teräväkyynärpäiset huippuyksilöt, jolla oli jo aiempi pääoma. Lehtolahan on esimerkiksi kulttuurikodista. Markku Eskelisen taustaa en tiedä.

Venäläisten nykynovellien kokoelmassa on Olga Slavnikovan tarina Tšerpanovin sisaruksista kertoo kahdesta sisaruksesta, jotka eivät hoe Moskovaan, Moskovaan. He muokkaavat todellisuuden itselleen mielekkääksi kaukaisessa suon ympäröimässä siperilaiskylässä. Niin. Kiuruvesi?

Kirjailija Heidi Jaatinen massiivisessa ja täyteläisessä romaanitrilogian ensimmäisessä osassa Koski kirjoittaa, että Tšerpanovin sisarukset ovat kuin hän ja hänen siskonsa. Tšerpanovin sisarukset eivät ole surkastuneet siihen, että heidän isänsä istui vankilassa kuin hiisi suossa ja kävi tuomioidensa välillä vain pelottelemassa perhettää märillä punaisilla silmillään. (Toisaalta, kaikkea voi sattua, Olga Slavnikova Tšerpanovin sisarukset s. 161.)

Sisarusten äiti alkoi lukuisten synntysten takia muistuttaa sairasta kengurua ja lopulta kuoli, kun Maria-sisko opetteli vasta kävelemään. Tšerpanovien sisarusten ikäero oli suuri.

Novelli on niin täynnä herkullisia yksityiskohtia, että se on luettava uudestaan. Siinä on samaa henkeä kuin Anya Ulichinan romaanissa Petropolis. Kuin luin Petropolista, itkin ja nauroin.

Matti kysyy neuvoja työmaaeväiden tekemiseen. Emme enää halua käydä Kinnulanlahden huoltiksella lounaalla. Tunnelma on kiva, mutta rilliruoka tunkee korvista. Sitä paitsi eilen jäimme työmaamme ulkopuolelle. Ei se oikeastaan haitannut, sillä meidän pitikin lähteä jäljittään helmiponttia. Onneksi sitä löytyi Kuopion eteläpuolelta. Pakkasimme FFN-pakuun kaupan kaksi viimeistä pakkausta. Yhteensä kuusitoista lautaa. Puuvaraston nuorta miestä kiinnosti Matin armeijahattu.

Katselemme toisella silmällä Autotehtaan sankareita. Nigerialaisesta jalkapalloilijasta näytetään kotikylä. Hänellä on ainakin kymmenen siskoa. Erinomainen ohjelma. Viipyilevä, herkkä ja kaunis. Näyttää autotehtaan sankarit kokonaisina. Samaa henkeä kuin venäläisissä nykynovelleissa.

Kokoelmaan minut imaisi sisään Roman Sentšinin Jääpalloa. Sentšin oli ainoa nimi, jonka tunnistin. Ylä-Savon Subcomandante Marcos vihjaisi, että pitää lukea Jeltyševit, erään perheen rappion. Luin sitä muutaman sivun ja kun tuii kohta millareiden korruptiosta, peruutin. En voinut lukea eteenpäin. En halunnut tietää. Löysin vähän aikaa sitten Leonidin papereista poliisiasiakirjat. Ei siinä tietenkään mitään poliisikorruptiota ollut, mutta se, mitä Leonid on tehnyt, on varmaan ollut vain selviytymiskeino sen jälkeen, kun Inessa, Lljovan äiti, kuoli hänen syliinsä.

[Vanhempi teksti] « [Sisällysluettelo] » [Uudempi teksti] | [Haku] | [Sivun yläosaan]

Webbiriihi