Pia Valkonen

Miksi ei ole merkintöjä?

la 3.11.2018

Pyykki pyörii. Vasta ensimmäinen koneellinen. Talo on täynnä hiekkaa. Lieden päällys pitäisi puhdistaa. Sanomalehdet käydä läpi ja pelastaa Maaseudun Tulevaisuudet tulevaisuuden omavaraisneuvojan ensi kevään mansikkaistutuksia varten. Aikakauslehdistä pitäisi erottaa ne, jotka lähtevät Mehtosen Reetalle ja ne, jotka menevät keittiön sohvan takana olevaan koriin miettimään, mikä olisi seuraava kierrätysosoite.

Vituttaa, suoraan sanoen vituttaa, että sillä aikaa, kun minä olen poissa, talo täyttyy roskista ja likaisista työvaatteista. Ei saatana, kyllä 61-vuotias mies voisi opetella tekemään jotain kotona, kun minä olen poissa.

Kun tuli tähän avioon, Matin käsitys työnjaosta oli todella sukupuolittunut. Olihan entinen vaimo kodinhoitaja. Siis oikea työläinen ja kaikki kunnia hänelle. Minä en ole sen enempää työläisnainen kuin kodin hoito ihminenkään. Koti, vittu, mielestäni on paikka, jossa aviopuolisot nauttivat toisistaan, ei vittu mikään siivoustyömaa.

Ja tässä vaikutteita oli sitten blogistinimimerkki Vuoden siivoojalta. Ihan mahtavaa tekstiä.

Nyt sitten selittelen sinne tänne ja tuonne:

Huomenta, ei kun voi peräpykimä, nyt on jo keskipäivä ja ensimmäinen koneellinen pyykkiä vasta pyörii.

Tän merkinnän alun kopioin blogisivulleni.

joo, nyt oli kovin täyteläinen rupeama. Kun raivaan tyhjiä pätkiä kalenteriin, on sitten menoilla näköjään taipumus kasaantua. Nyt oli kirjoituskurssia, palkanlaskut, vammaisneuvostkokous ja maakunnallinen vammaisneuvostoseminaari päälle ja torstaina kello 4.49 lähdin Helsinkiin työnohjaajaopiskelijoiden pienryhmätapaamiseen ja hipsheijaa, samalla käytiin Marian kanssa Kiasmassa ja minä varastin eilisen itselleni täydellisesti: Ajattelin, että käyn ihan ilman kenenkään vinkumisia Amos Rexissä ja HAM:ssa. Innoistuin taiteesta kovasti, kun kirjallisuusopintoihin kuului estetiikan alkeiskurssi. Ja prkl juutuin Amos Rexin jonoihin puoleksi päivää. Ensin jonotettiin sisälle museoon, sitten narikkaan ja sitten narikasta tavaroita ulos. No, kokemushan se oli sekin. Mitä tästä opimme? Ei kahta taidemuseokäyntiä samalle päivälle. Odotin junanlähtöä Kiasmassa ja ainoa vapaa pikku pöytä oli Atte Jääskeläisen ja jonkun ehkä maikkarin toimittajan näköisen tyypin pöydän takana. Jouduin istumaan siihen, kun ajattelin, että en kehtaa jäädä läppäriä näpyttämään neljän hengen pöytään junanodotusajaksi. Ajatuskin Atte Jääskeläisestä saa minut yökkäämään. Bilderberg-mies. Kuuluivat sanat: määräaikainen, määräaikainen, keskusta ja vihreät. Googlasin. Jääskeläinen, lempi-inhokkini, on Ylen nettijutun mukaan ollut nyt potkujensa jälkeen kaudella 2017–2018 vieraileva tutkija Britanniassa Oxfordin yliopiston Reuters-instituutissa ja nimitetty Lappeenrannan teknillisen yliopiston työelämäprofessoriksi.
Avasin läppärin kirjoittaakseni muun muassa sinulle sähköpostiviestiä, lempi-inhokkini häipyi haastattelijoineen jonnekin, mutta sitten alkoi hirveä poraaminen. Kiasman vieressä oli rakennustyömaa ja meteli oli vähällä halkaista aivot. Se viestistä sitten. Junamatkalla kotiin luin urakalla Jouni Tossavaisen Kuoharit I - III loppuun. En edes noussut pissalle välillä. Niska tuli kipeäksi huonossa asennossa kököttämisestä. Meinasin äsken huutaa kivusta ääneen, kun käänsin pääni väärään asentoon.

Tästä eteenpäin ei tule merkintään.

[Vanhempi teksti] « [Sisällysluettelo] » [Uudempi teksti] | [Haku] | [Sivun yläosaan]

Webbiriihi