Pia Valkonen

Heidi Jaatisen Koski

Lapuan kommunistit jälleen kerran

ma 15.10.2018

Kun kuulin, että Jouni Tossavaisella ja Heidi Jaatisella on yhteiset kirjanjulkkarit kirjakauppa Rosebudissa, ajattelin ensin, että nyt on luettavien kirjojen kanssa ruuhkaa - ostin Svetlana Aleksijevitšin Neuvostoihmisen lopun ja se on paksu - enkä vilkaisekaan Jaatisen Koskea.

Pidän Jaatisesta kovasti ihmisenä, hän oli meillä Matti Pulkkisseurassa Aikataika-vieraana syksyllä 2016, mutta pienoisromaani Jono jätti ymmälle. Toveri Oiva Hevonen ja hänen lukeva murunsa ovat pitäneet siitä ja uskon, että se on hyvä, kun kerta ne näin sanovat, mutta minulle se ei auennut, vaikka muutama vuosi sitten sen Markku Suokonaution kirjallisuuspiiriä varten luin ja useaan kertaan. Jaatisen Ei saa katsoa aurinkoon käsittelee pedofiliaa ja aloitinkin sitä. Kuvaus oli kaunista, mutta jostain syystä kirja jäi kesken. Ehkä minua ei niin kiinnostanut aikakausi, jota kirjassa kuvattiin tarkkaan. Huostaanottoa kuvaavaan Kahteen viattomaan päivään en päässyt millään sisälle ja se myös jäi alkusivuille.

Kun googlasin, että Koski kertoo Kiuruvedestä, menin Helsingissä Suomalaiseen kirjakauppaan ja kävin hypistelemässä kirjaa. Luin takakannen. Ei kannattaisi, sillä takakannen tai kansiliepeen teksti on yleensä aina sellainen tikistys, että ihmettelee, onko markkinointiteksin kirjoittaja lukenut kirjaa ollenkaan. Olen tämän todennut ennenkin. Takakansitekstin perusteella ajattelin, että noh, tjaapatjaapa, ei niin hirveästi kiinnosta. Silmiini tarttui myös Neuvostoihmisen loppu ja siitä luin puhelimeni avulla metrossa matkalla Vuosaareen pitkän tekstinäytteen seisaallani ja tönien repullani muita matkustajia. Vuosaaressa kapusin ylös metrosta, läksin kulkemaan kirjaston sivuitse menevää oikoreittiä Marian tykö ja peruutin takaisin Columbukseen, kauppakeskukseen ja Suomalaiseen kirjakauppaan. Ostaa päräytin Neuvostoihmisen lopun. Se oli virhe, sillä raahasin mokomaa paksukaista koko Helsingin-reissuni ajan mukanani edestakaisin Johtamistaidon opistolle ja takaisin Vuosaareen ja sitten Vuosaaresta taas Töölöön Jotoon sekä Savon-junalle. Eikä mätkyläinen edes junamatkalla edistynyt.

Miettisen Railin takia kiinnostuin Koskesta. Olen jotenkin elänyt hänen sukunsa vaiheita Kiuruvedellä, Nurkkalan talo on kumman tuttu ja pidän lähtökohtaisesti hänen kaikista serkuistaan.

Tähän oikaisu: Raili on pantu alulle Lapinlahden Lamminkäyrässä (kirjoitin ensin, että Lahdenperällä, ajattelin Lamminkäyrää, mutta sekoitan ne keskenään, tämä on hyvää harjoitusta mulle). Talon paikan haluan vielä etsiä. Sitten Raili meni Iisalmeen syntymään ja sen jälkeen perhe muutti Sonkajärvelle Pajusenmäelle, jossa asuivat peräti neljässä eri mökissä. Sitten Miettiset muuttivat Vieremän puolelle ja sieltä Raili Pietarsaareen, jossa aukesi ihan toinen maailma. Näissä serkuissa on ollut erinomaista se, että yksi on lähtenyt ikään kuin uurtamaan uraa toiselle puolelle Suomea ja sitten on yksi kerrallaan lähdetty perässä: Raili lapsenlikaksi ja rippikouluun ja sitä tietä Kälviälle oppiin. SKP:n paikallistoimistossakin hän on ollut töissä - etsimässä Lapualta kommunisteja! Ihan mahtavaa. Oikaise, Raili, jos piilevät kommunistit eivät olleet Lapualla. Voi olla, että sekoitan tässä kaksi tarinaa. Ainakin Soinissa oli SKP-osasto, sen muistan Railin maininneen, kun olimme Ylä-Savon subcomandante Marcosin kanssa ihmettelemässä Soinin hautausmaalla vuoden 1918 sisällissodassa kuolleiden valkoisten pompöösiä muistomerkkejä. Sanoin Marcosille, että kyllä täällä vasemmistolaisia on ollut ja oikeita kommunistejakin ainakin 1970-luvullla! Ja käytin auktoriteettinani Railia.

Lapualle muistan erään entisen KSL- eli Kansan Sivistysliiton työntekijän palanneen eläkepäivikseen. Hän kun oli sieltä lähtöisin. Työntekijä halusi perustaa Vasemmistoliiton puolueosaston ja sitten alkoi kova selvitystyö. Oliko Lapualla mahdollisesti ketään toista samaan osastoon?

No, en muista, oliko, mutta samassa yhteydessä kuulin rouvalta, että SKP:n jäsenenäkin ollut Teemu Mäki, niin just se Teemu Mäki!, on lähtöisin Lapualta. Hän kertoilee muutamassa sivulauseessa kirjassaan Taiteen tehtävä taustastaan. Hänen isoisänsä on ollut jokin hirmuinen suojeluskuntapäällikkö. Tämän kaivan tähän kohtaan esille myöhemmin. (Ei se Leevi Mäki tähän kohtaan tullut, vaan myöhempään tähän samaan merkintään. Kuron merkintöjä taas kokoon moneen eri otteeseen samana päivänä. Merkintä on muuttanut muotoaan tänään maanantaina ainakin viisi kertaa, ellei kuusi.)

Maria on syyslomalla ja haluaa herätä. Pitää kehittää Marialle aamupala. Kävimme eilen Annan kanssa Iisalmen Prismassa ostamassa ulkomaisia marjoja ja kotimaisia päärynöitä. Ajattelin Marialle aamuksi vadelmia ja mansikoita sekä niitä päärynöitä. Naurattaa! Kun tulin aamulla keittiöön, ei hedelmäkulhossa ollut yhden yhtäkään kotimaista päärynää enää. Meidän öisin syövä pikku hiiri oli tehnyt kaikista päärynöistä selvää. Se on hyvä! Julkaisen tämän ja jatkan eteenpäin Koskesta myöhemmin aamulla, kun Maria on aamiaisensa syönyt.

Tämä viikko menee nyt näin.

Lapuan kommunistit

Matin ja mun hääjuhla vietettiin Laupalla Lapuan liikkeen perustajan Kustaa Tiitun kotitalossa. Se on nykyäänkin Gasthaus Tiitu. Kun olin varannut Lakeuden Ristin vihkimistäni varten, aloin etsiä netistä sopivaa juhlapaikkaa, jonne voisimme jäädä häävieraiden kanssa myös yöksi. Meidät muuten vihki Markku Orsila, nykyisin hän on Peräseinäjoella johtavana kappalaisena ja netin mukaan hän on ollut myös perheneuvojana. Kesän alussa, kun odottelin Annaa kesälukion tunneilta ja googlailin asioita Kuopion kirjaston pääsalissa omalla läppärilläni, osuin Orsilan kirjoittamaan tasa-arvoisen avioliittolain johonkin mietintöön. Mietintö oli maltllinen ja kauniisti kirjoitettu. Se korosti vuoropuhelun tärkeyttä. Nyt googlasin, että Orsila oli luterilaisessa kirkolliskokouksessa sanonut, ettei ollut ennen hyväksynyt homopareja, mutta tullut toisiin ajatuksiin. Hän oli myös niiden 15:sta kirkolliskokousedustajan joukossa, jotka valmistelivat kirkolliskokoukselle aloitteen luterilaisen kirkon avioliittokäsityksen laajentamisesta.

En tapani mukaan varmaankaan lukenut kokonaan matkailupaikan Gasthaus Tiitun nettisivuja, kun tein varauksen. Vasta talon emännän kertoma avasi meille paikan historian. Nieleskelimme koko hääporukka, mutta ajattelimme, että niin. Se on historiaa. Kuvataitelija Teemu Mäen toinen isoisä, Leevi Mäki (1902 - 1970) kuului aktivistiporukkaan, joka vuonna 1930 hyökkäsi kirjapainoon ja rikkoi painokoneet, jotta vasemmistolainen lehti, Työn ääni, vaikenisi. (Teemu Mäki Taiteen tehtävä s. 253)

Mäki kirjoittaa Lapuan liikkeeseen kuuluneesta isoisästään avant garde -käsitteen määrityksen yhteydessä. Teemu Mäki tyytyy avant garden arkikäsitykseen: "uskalias totuus." Avant garde haastaa vallitsevat käsitykset, mutta ei jää siihen. Sen on myös kyettävä itsekritiikkiin. Äsken Marian kanssa katsoimme Docventuresin Drip-dokkarin, joka oli omituinen fiktiosekoitus. Vaikutelma oli autenttinen. Drip-dokkari oli avant gardea kyllä!

Leevi Mäki ei haastanut vallitsevia käsityksiä, vaan pyrki vahvistamaan niitä vaientamalla Työn äänen.

Lapua tuntui niin absuridilta paikalta. Kävimme vihkimistä seuraavana päivänä myös kulttuurikeskus Paukussa, joka oli rakennettu vanhan patruunatehtaan ympäristöön. Muistan, kun Lapuan patruunatehdas vuonna 1976 räjähti. Olin silloin neljännellä luokalla Järvelän ala-asteella. Muistan, kuinka ala-asteen opettaja Simo Nurminen piti meille aamunavausta ja hänellä, lapualaislähtöisenä, oli rinnassaan musta surunappi. Simo Nurmisesta tuli myöhemmin meidän luokan opettaja. Hän opetti meille viidettä ja kuudetta luokkaa. Pidimme valtavasti opettajastamme ja meillä oli hyvä luokkahenki. Karmeaa oli yläasteella joutua lappilalaisten kanssa samalle luokalle. Lappilan pojat olivat lähinnä kammottavia koulukiusaajia. Tai ainakin he tuntuivat siltä Järvelän ala-asteen kuudesluokkalaisten poikien jälkeen. Ehkä mekin Karvisen Seijan kanssa suhtauduimme uusiin luokkatovereihimme ynseästi ja ylimielisesti. Emme arvostaneet heitä, sillä kaipasimme takaisin oman porukkamme joukkoon.

Lapuan patruunatehtaan räjähdyksessä kuoli 40 ihmistä. Suurin osa heistä oli työläisäitejä, pieneläjiä. Siksi tuntuu vähän kummalliselta, että kulttuurikeskuksen nimi on Paukku. Totta kait on hienoa, että tilalla on kulttuurikeskus ja upea kirjasto, mutta herran tähden sentään: Paukku?

Olihan se varmaan melkoinen ... paukku.

Joka tapauksessa minua niin viehättää, että Lapualla oli Railin SKP-toimistoaikaan iso SKP:n osasto ja sen "alla vielä Saarenkankaan itsenäinen puolueosasto". Soinin kommareista Raililla ei ole varsinaista näköhavaintoa, mutta sinne piiritoimistolta Railin äsken lähettämän tekstarin mukaan meni postia. Lapuan kommunistit ovat semmoinen absurdi juttu, ihan yhtä absurdi kuin koko Lapua.

Mariani oli kesän alussa jossain taidejutussa, jossa puhujana oli Teemu Mäki. Taiteilija on taputtanut tytärtäni olkapäälle lohduttavasti. Olen äiti, jonka lasta Teemu Mäki on taputtanut. Olen ylpeä siitä!

Nurmiset eivät asu enää samassa kuution muotoisessa omakotitalossa Nummenkulmantien alkupäässä Suur-Haskon autokorjaamon vieressä. Autokorjaamo on siinä entisellään, mutta joku järveläläinen tiesi kertoa Nurmisen Simon ja hänen vaimonsa, joka oli muistaakseni Kotkasta, etunimeä en muista, kiva se maikan vaimo kuitenkin oli, terveydenhoitaja muistaakseni, olikohan Sirkka, eronneen. Nurmisilla oli kolme fiksua poikaa: Sami, Saku ja Tomi. Sami tuntui virkistävältä tyypiltä, olisikohan ollut ihan Järvelän nuorta toisinajattelevaa älymystöä. Kirjoittelin hänelle vielä Otavan opistosta ylioppilaskirjoituksiani seuraavana vuonna kirjeitä käsin. Lohduttelin Samia sillä, että kyllä se Marja vielä hänen tykönsä palaa. Ei tainnut palata ja Sami kirjoitti minulle, että kirjeenvaihto loppuu siihen, jos en ala kirjoittaa hänelle koneella. Käsialastani oli valittanut jo aikoinaan hänen isänsä - se muuten ei ole totta. Simo Nurminen antoi minulle aina ainekirjoituksesta kymppejä ja ysejä. Kerran sain kymppi miikan, kun olin kirjoittanut otsikkoon Mieleenjäänyt launtai. Eikä huonosta käsialasta aineiden lopussa ollut sanaakaan. Vaikka oikeasti. Kyllähän minun käsialani on aina ollut aivan kelvotonta.

Kirjailija Minna Rytisalolla on sama häpeä kuin minulla. Hän oli varma ällän äidinkielen kirjoittaja ja kirjoittikin vain ämmän. Minä vetelin ylioppilasaineen ihan välikatosta varmana laudaturista ja mitä tapahtui. Sain ämmän ja juutuin vuosikymmeniksi typerään keveään pikku pakinoivaan maneeriin, josta haluan niiiiiiiiiin päästä eroon!!!!

Vittuhinannalla vittumillä vittutahansa. Vaiks neljällä huutomerkillä. Argh.

Kyllä minä vielä Samille kirjoituskoneella sen jälkeen kirjoittelin. Eikä meidän kirjeenvaihtomme kuivahtanut siihen, että Nykoppin Marja ei tullut Samin tykö takaisin. Elämä meidät eroitti. Varmaan yhtä lailla se, että Sami lähti opiskelemaan opettajaksi ja minä Tampereen yliopistoon toimittajaksi.

Silloin, kun Marja ja Sami seurustelivat, pääsin minäkin käymään Nurmisilla sisällä. Kuution muotoinen omakotitalo oli sisäratkaisuiltaan kiinnostava. Ikään kuin talo olisi keskeltään ollut ylös asti auki ja seinien vierustoja pitkin ylhäällä kulkivat ikään kuin sellaiset luhtikäytävät.

Miten tämä merkintä nyt näin meni? Piti kirjoittamani Heidi Jaatisen Koskesta. Päädyin Simo, Sirkka, Sami, Saku ja Tomi Nurmisen kuution muotoiseen omakotitaloon Kärkölän Järvelän Nummenkulmantien alkupäähän Suur-Haskon autokorjaamon viereen. Nurmisten kotitalo oli niin jännä. Samanmuotoinen talo oli Virtasilla jokunen sata metriä Nummenkulmantietä meille päin ja oikealla puolella. Siitä oli kotoisin yläasteen saksan opettaja Arja Burmoi, os. Virtanen. Arja Burmoi oli kyllä venäjän kielenkääntäjä. Lukiossa meille venäjää opetti Tarja Koski, jota Tatjanaksi kutsuimme. Häntä saan kiittää kyllä siitä, että minulla ylipäätänsä on lapsia.

Rakennan Jaatisen Koski-merkinnän ehkä ensi yönä valmiiksi päässäni. Matti tuli keittiöön pyörimään, ts. häiritsemään ja kyselee, miksi Pyryn pitää juoda vessanpytystä. Kait nyt herrajumala Mattikin voi antaa koiranpojalle vettä? Pöh, kirjoitan Makkosen Pekalle sähköpostiviestin loppuun ja haaveilen siitä, että joskus maailmassa perhe antaa minulla syntymäpäivälahjaksi KIRJOITUSRAUHAA! Prkl.

[Vanhempi teksti] « [Sisällysluettelo] » [Uudempi teksti] | [Haku] | [Sivun yläosaan]

Webbiriihi