Tarinoita Kyyjärveltä ja Viitasaarelta

ke 12.9.2018

Kello on vasta yhdeksän aamulla. Ollaan jo heitetty yli puoliksi Matin toiveiden mukainen reissu Kyyjärven sahalle. Pakun takaosassa on erikoislautaa muutama neliö. Siitä tulee yhden erikoislattian nurkka sekä muudan porras, joka on odottanut tekijäänsä tuntityönä.

Viime viikon reissun Kyyjärvelle ajattelin omaksi toivereissuksi, jonka piti sisältää kirjastokäynnin, näyttelyyn tutustumisen instantina tai muita Kyyjärven nähtävyyksiä ja sitten hitaan lounaan jossain Kyyjärven lounassalongissa. Ei mennyt ihan niin, mutta sitä ajattelin, että Kyyjärven kirkkoon haluan tutustua myöhemmin.

Tänään heräsimme kello neljä. Kello oli vain vähän yli viisi, kun pääsimme pihasta. Olimme Kyyjärvellä ennen kahdeksaa. Ehdimme katsoa kirkon takaa, sivusta ja edestä.

Kyyjärven sahalla oli vastassa esittely-, myyntimies-työnjohtaja, joka kertoi mielenkiintoisesti sahan Pispala-listojen tarina. Kyyjärven sahan on omistanut jo 110 vuotta Mäntysen perhe. Nykyisten omistajasisarusten isä sai aikoinaan tyttäreltään työpöydälleen tai keittiön pöydälleen - niin tarkasti sahan PR-mies ei kertonut - tyttäreltään vanhan ja puolimädän listankappaleen; semmoisia tulisi isän tytölleen tehdä. Tämä kun oli ostanut vanhan talon Pispalasta. Listat ovat vieläkin myynnissä, sillä isä teki kutteriin (se on höylän pyörivä osa muun muassa, kuten myös jonkinlainen laiva) sopivat terät.

Koko matka tähän asti - istumme nyt aamukahvilla Viitasaaren Vehnänjyvä-kahvilassa ja ostin kotiin kahvila-leipomon rouheisen pellavaleivän- selvitin googlen avulla Kyyjärven kirkon arkkitehdin Veikko Larkaksen muita luomuksia. Pidin niistä Matille esitelmän ja kerroin, että Larkas on vihdoin vuonna 1958 alkanut irrota pseudokeskiaikamaneeristaan kirkkoarkkitehtina. Vuonna 1958 valmistui Kauhajoen kirkko, joka on muunnelma Suomen keskiaikaisista kirkoista, mutta näyttää ensivilkaisultakin modernilta kummallisen muotoisen päätynsä vuoksi.

Lisään tähän myöhemmin vähän tekstiä Viinijärven kirkon kellotapulista ja Tohmajärven Värtsilän kirkon sisäänkäynnistä. Matti alkaa jo liikehtiä levottomasti. Sanoin hänelle, istu alas.

Nimittäin. Kuulin tähän Viitasaaren kaupunkikeskustaan ajaessamme hyvän jutun.  Minä harimoin katseellani mannermaista kahvilaa, jossa siemailla ihanaa aamukahvia Shellin sumpin sijaan, Matti osoitti täkäläistä vaatekauppaa. Vaatekaupan rouva oli alkanut tilittää Matin äidille, kun Matti ja tämän äiti olivat matkalla Otto-veljen luokse Pylkönmäelle ja äiti oli ostanut vaatekaupasta itselleen leningin. Tai jotain kuitenkin, mutisee Matti ja haluaa selvästi jo viedä laudat työmaalle. Mutta ihan pakko kirjoittaa tämä tässä loppuun.

Koska Matin äiti oli ilmeisesti samanlainen pölisijä kuin minä, vaatekaupan täti sai selville, että äiti ja poika olivat Varpaisjärveltä. Vaatekaupan täti alkoi yht´äkkiä kertoa, että hänen miehensä oli karannut kotiapulaisen kanssa nimenomaan Varpaisjärvelle. Humumies perusti uuden vaimonsa kanssa Varpaisjärvelle kelloliikkeen. Ja meni jokunen tovi kun kellokaupan rouva, entinen viitasaarelainen vaateliikkeen omistajapariskunnan kotiapulainen, karkasi kanttorin kanssa.

Osasivat ne ennenkin, sanoo paikallislehden toimittaja, joka iski aviomiehensä Matti ja Liisa -lehden rakennusnumeron juttua tehdessä.

Tarkennus edelliseen Viitasaaren draamakertomukseen. Matti alkoi miettiä, että saattoi olla niinkin, että viitasaarelaisen vaatekaupan rouva kertoi naapuriliikkeen, kellokaupan, tarinaa. Voi olla, että kellokaupan pitäjä karkasi piikansa kanssa ja perusti Varpaisjärvelle kellokaupan tämän kanssa. Se, kenen kanssa kanttorin vaimo meni yhteen, on myös vain atvailua.