Pia Valkonen

Kallonkutistus

ti 4.9.2018

Kohta on oma kallonkutistus Iisalmessa. Vaikka minun piti eilen ja tänäänkin vielä kirjoittaa Milan Kunderan Esiripusta, menen tähän alati ihmisiä vaivaannuttavaan asiaan - parisuhteeseeni. Perjantaina tulivat siunatut Jehovan todistajasisaret kesätauon jälkeen ja olivat ymmärtäväisiä. Olen kontannut melkoisissa likavesiviemäreissä koko kesän. En ole jaksanut edes liikkua - säännöllisestä syömisestä puhumattakaan. Eilen ajelin pyörällä viemässä laskuja postilaatikkoon ja yhden nipun palkkatodistuksia suorajakelulla sekä kävin tilitoimistossa ja Viisaalla Reetalla teetä särpimässä.

Oli mukavata. Ensi viikon keskiviikkona lähdemme Viisaan Reetan kanssa Iisalmeen ja yhdessä Iisalmen ja Kiuruveden vammaisneuvostojen kera laatimaan kirjelmää vammaisten kelakyydeistä. Perseellään ovat. Kiuruvedellä kuulema jo neljä taksiyrittäjää on ajanut alas yrityksensä. Sillä lailla. Kun muut pienyrittäjät kutistuvat, me kutistumme mukana. Taksiyrittäjät tai -rengit eivät uskalla korjata enää talojaan eivätkä ainakaan rakennuttaa uusia. Meidän raksamiehet ja -naiset jäävät työttömiksi, minulla ei sitten ole hommia senkään vertaa, että laskisin viiden ihmisen palkkoja, eilen laskin ja maksoinkin, olisin maksanut kuusi palkkaa, mutta yksi verokortti puuttui.

Kallonkutistuksessa ajattelin vastata viimekertaiseen kysymykseen siitä, mitä Matin kanssa meinaamme tehdä firmalle. Lähivuosien projekti on saattaa kaksi yli kuusikymppistä työmiestä eläkkeelle ja Matti myös. Sitten katsotaan. Jos tulee sairauslomia, marssimme pankkiin ja pyydämme vekseliä. Jos emme saa vekseliä, ajamme homman alas. Yli kymmenen vuotta palkkalistoilla olleilla on oikeus sairauslomallaan 56 päivän täyteen palkkaan. Sellaisten sairauslomien maksaminen on mahdotonta pienessä firmassa kovin monta kertaa. Olemme jo muutamat leikkaukset maksaneet ja ainakin kaksi tyrää. En usko, että mistään löytyy yrittäjää, joka pystyy tekemään 48 tuntia vuorokaudessa töitä.

Silti en halua, että pienet yritykset voivat alkaa irtisanoa pärstäkertoimen perusteella. Koko kurjistava kapitalismi pitää lopettaa. Olen sitä mieltä. Ja turha pelleily alituisella kilpailutuksella. Meillä yrittäjillä on sellainen olo, että meille tarjotaan alituista kyykkyhyppelykisaa. Meneillään on täysin sattumanvarainen tuolileikki. Esimerkiksi Kelan vammaiskyytikilpailutuspelleilyssä paikalliset pientaksiyrittäjät pantiin ravaamaan ympyrää, tuoleja oli vain yksi ja sitten kun musiikki loppui, vain yksi, teräväkyynärpäisin, pääsi istumaan.

Ja mielestäni silloin, kun työntekijä ei ole tuottava - hän on äitiys-, isyys- tai sairauspäivärahalla, kulut tulisi kattaa yhteisin verovaroin ylläpidetystä sairauskassasta. Samoista varoista tulisi maksaa myös kansalaispalkka omavaraisneuvojille, yleisnerokkaille piha-Jeesuksille, omaishoitajille sekä yleisille kansanparantajille, jotka antava aikaa ja kuuntelevat empaattisesti muita.

Hampaat on vielä pesemättä ja vaatteet kiskomatta ylle. Kohta tulee kiire. Se vielä tässä, että keskenmenojeni jälkeen Matin ja minun avioliittoni tuli merkityksettömäksi. Ei tullut yhteisiä lapsia ja huomasimme, että olimme kaksi toisilleen täysin vierasta ihmistä yhdessä. Näimme viimeisten hormonimyrskyjen jälkeen toisemme terävästi. Minä olin sietämätön päällepäsmäri, verenimijä ja tahdoin/tahdon kontrolloida puolisoni jokaisen henkäyksenkin. Aviopuolisoni taas oli vanhenemaan päin oleva kylän hurmuri, monen avioliittoonsa pettyneen vaimon märkä päiväuni, joka yli kaiken pelkäsi sitä, että joutuu pois tutuista kuvioistaan.

Verhoilimme itsemme kiireellä. Minä vielä otin Leonidin tähän lähipiiriin pyörimään. Silloin jostain syystä ei vielä ollut kummallakaan meistä puolisoista kypsyyttä alkaa tutustumaan toiseen tai edes itseen. Kyllähän minäkin pelkäsin läheisyyttä varmasti yhtä paljon kuin Matti.

[Vanhempi teksti] « [Sisällysluettelo] » [Uudempi teksti] | [Haku] | [Sivun yläosaan]

Webbiriihi