Pia Valkonen

Tapani Katainen kirjassaan Saharasta Ceylonille
kuvaa tarkasti neuvostoliittolaisen paalutuslaitteen

pe 3.8.2018

Olen tehnyt ryhmätyönä prosessijohtamisen kurssin lopputyön Junttanin jälkimarkkinoinnista. Saimme siitä huonon numeron, sillä johtamistaidon opettajamme Petri Ruotsalainen, nykyisin Nonlinear-yrityksessään johtamisvalmentaja, repi virtuaalisesti lopputyötä tarkistaessaan tukkaansa ja sanoi, että eihän tämä ole mistään kotoisin. Piti olla prosessikuvaus ja me teimme siitä lehtireportaasin. Tai no, prosessikuvaus reportaasikuvin oli minun hieno kuningasideani.

En vieläkään ymmärrä sitä, miksi lehtireportaasin keinoin ei voi kuvata jälikimarkkinoinnin johtomisen prosessia.

Teimme prosessijohtamisen tehtävän Junttanilta, koska kummipoikani äidin, logistiikka-asiantuntijan, kanssa osuimme samaan työryhmään kuin kaksi Junttanin jälkimarkkinoinnista vastaavaa koneinsinööriä. Toinen heistä tosin vaihtoi kesken YRIJET-kurssin Kone Cranesille.

Hämärä termi jälkimarkkinointi tarkoittaa asiakkuusprosessia ostotapahtuman jälkeen. Jälkimarkkinoinnilla koetetaan saada asiakkaat pysymään talossa. Rakennusalalla, jos on kyse kertaluontoisesta projektista, kuten vaikkapa omakotitalon rakentamisesta, jälkimarkkinointi on hankalaa. Sen sijaan restauroinnissa ei niinkään. Jos jollakulla on vanha rakennus tai mikä vielä parempaa useampi samassa pihapiirissä, riittää korjattavaa taatusti niin paljon kuin asiakkaan kukkaro kestää.

Junttanin jälkimarkkinoinninssa oli kyse ihan perinteisestä huollosta. Näimme jännittäviä valokuvia Venäjällä kaatuneista paalutuskoneista. Niitä sitten Junttanin "jälkimarkkinoinnin käytännön tekijät", huoltomiehet, kävivät kiskomassa mitä mielikuvituksellisimmista suomutahaudoista ja auttoivat korjaamaan kuntoon.

Niinpä innostuin lukemaan Tapani Kataisen kirjasta Rakentajat rajantakaiset kuvauksen neuvostoliittolaisesta paalutuskoneesta aviomiehelleni ääneen. Aviomieheni keitti uusia perunoita ja minä olin puolimakuullani keittiön sohvalla ja toimin viihdyttäjänä.

Ajattelin, että lentäjä- ja lentokonehuoltajakollegan kuvaus neuvostovalmisteisesta paalutuskoneesta kiinnostaisi aviomiestäni. Ja se kiinnostikin. Kataisen kuvauksen mukaan paalutuskoneessa ei käytetty räjähdysainetta ponnauttamaan lyöntipainoa ylos paalun päästä, vaikka ääni oli ollut infernaalinen, helvetillinen. Paalutuskoneen pompauttaja.... " oli oikeastaan dieselmoottori. Paalun päässä oli sylinteri, johon painona alaosassa oleva mäntä painui kuumentaen ilman. Kuumaan ilmaan ruiskutettiin polttoaine, joka syttyi ja laajetessaan työnsi paalua alaspäin ja painoi ylöspäin. Laitteen käynnistämiseksi paino vinssattiin vaijerilla ylös ja pudotettiin sylkien mahtavan mustan savun ympäristöönsä. Röykytystä jatkettiin, kunnes paalu oli riittävän syvällä tai laitteen käyttäjä tukehtunut savuun." (Tapani Katainen Saharasta Ceylonille .s 62)

Kuten huomaatte, vaikka olen paljolti kirjallinen ihminen, joka elän oman pääni sisällä, pidän myös kovasti konkreettisesta maailmasta. Junttaneista ja muista paalutuskoneista. Siinä mielessä avioliitollamme on onnistumisen edellytykset. Tosin Matti eilen myöhään illalla sanoi hieman anteeksipyytävästi, että ei saata osallistua minun pääni sisäiseen maailmaan, ei se mitään sanoin, olihan meillä tosi kiva ilta kahdestaan - teimme yhteiseloa vahvistavan matkan - ilman niskaan hengittävää mudalta haisevaa Pyry-koiraa, jonka kuonoa olkapäälläni minulla oli kyllä vähän ikävä illalla - Pielavedelle Masi Jeansin kauppaan - ostimme Matille parit farkut, joissa hänen ihanat pyöreät pakaransa pääsevät oikeuksiinsa (ne Raija Orasen Kohtauspaikka Marinadissa lanseeraamat sämpylänpuolikkaat, lisään termiin kotisämpylät, miksi muuten teollisuussämpylät ovat pitkulaisia?), sitten jonotimme vähän aikaa lohiateria-annosta Pielaveden torilla, mutta yrittäjällä taisi olla huono päivä, hän oli nyreä ja tuntui siltä, että pilasimme hänen päivänsä kysymällä, onko paistettuja muikkuja, ja kaiken lisäksi muudan meidän oma asiakkaamme pyyhkäisi jonossa ohitsemme ja alkoi tilata sitä tätä ja tuota, vaikutti siltä, että rouvan toiveiden täyttämiseen menisi koko torstai-ilta, Matti meni selkätuskissaan istumaan pöytään ja minä hipsin perässä ja muodostin huulillani sanat: "Lähdetäänkö Iisalmeen?", torikalateltan ilmapiirissä oli jotain niin häiritsevää ja tukahtunutta, ehkä syynä oli Pielaveden kirkonkylän yllä kiertelevä ukkonen tai sitten jotain oli mennyt teltalla rikki, sillä kaksi työntekijänaista olivat teltan "keittiön" nurkassa selin yleisöön ja pusasivat jotain aivan epätoivon vimmalla, heidän selkänsä olivat aggressiiviset ja selvästi yrittäjää vitutti, en halunnut jäädä imemään vitutusta itseeni, niinhän minä aina teen kuin sieni otan ilmapiiri-ionit itseeni, komensin miehen autoon ja niin ajoimme Iisalmeen.

Kävelimme läpi Iisalmen taidekadun ja osallistuimme yhteisölliseen neulegratfittiin. Minä virkkasin kolme silmukkaa verenpunaista lankaa ja kiinnitin sen punaiseen lankasykkeröön, jonka joku oli ripustanut yhteisölliseen neulegraffittiin. Jälkikäteen huomasin, että minun olisi kannattanut kiinnittää virkkuutyöni valkoiseen lankavyyhtiin ja graffitini nimeksi olisi voinut panna: "Ensimmäiset kuukautiset." Aviomieheni solmi vihreänruskean sykerön, jonka sisälle hän muotoili reiän. Hän kiinnitti reikäsykerön punaiseen virkattuun sydämeen ja se oli aivan selvästi                    vittu.

Korjasimme myös Kari Cavénin Kuun. Kuu oli kiinnitetty jalustaan huonosti ja muljahtanut vinoon. Se tuntui häiritsevältä. Koska aviomieheni haluaa korjata kaiken, menimme Paloisvirran rantaan etsimään veistokseen kiilakiviä. Löysimme monia sopivia ja pari niistä tyrkkäsimme Kuun alle.

Yöllä mietin, että voisi tehdä protestiperformancen Iisalmen kaupungin kulttuuri- tai teknistä tointa vastaan napsaisemalla Cavénin Kuun kiinnitysrautalangat sivuleikkurilla poikki, naps, naps ja viemällä Kuun piiloon niin kauaksi aikaa, että joku taho sitoutuu kiinnittämään taideteoksen jalustaansa kunnolla.

Arvostelimme myös rankasti Iisalmen kaupunkia siitä, että uusliberalistisessa ulkoistamisinnossaan on varmasti yksityistänyt torisiivoojat ja maksavat siivousalan yrityksille niin huonoa korvausta, että siivoojilla ei ole varaa investoida viittäkymmentä senttiä vessan oven aukaisemiseksi siivotakseen torivessan. Arvelimme myös, että siivousalan yrityksien kanssa on tingittu sopimus, jonka mukaan siivousalan yritykset kilpailuttavat itse vessapaperialihankintansa - ja niinpä on käynyt niin, että vessapaperialihankkija on kaikesta kilpailutuksesta karahtanut konkurssiin eikä näin ollen Iisalmen torivessassa ollut eilen paperia.

Kävimme Iisalmen taidekatukävelyn päätteeksi Nop-Shellillä iltakahvilla ja Matti sai aiheen muistella sitä, kuinka aina vuonna 1975 odotteli autokoulussa omaa ajovuoroaan Nop-Shellillä. Ja kuinka oli vuonna 1978 ajanut Padasjoelta isoveljensä luota jonkun alku-Saabeista Iisalmeen ja Nop-Shellille, kun Saabista oli Padasjoella korjattu katkenneet männät. Kuulema oli sangen harvinainen tapaus se alku-Saab, eihän Saabeista yleensä moottori mene rikki.

Minä tietenkin muistin aviomieheni kertomuksesta muutakin, kun hän ensimmäisen kerran kertoi tarinan. Siinä eivät pääosissa olleet rikkinäiset Saabin männät, mutta männät saattoivat tulla esile Nop-Shellillä sen vuoksi, että hedelmäpeliä pelasi mies, joka oli myynyt meille RFU-Saabin. Siitä sain aiheen lähteä juoksuttamaan mielikuviani autokauppiaaseen, joka aviomieheni hämärässä menneisyydessä oli jahdannut häntä (aviomiestäni) haulikolla - eikä kyse ollut autokaupoissa pettämisestä.

Luin illalla myöhään aviomiehelleni ääneen aivan mahdottoman mainiota netistä löytyvää kirjaa Paripsykoterapia ja parisuhteen ikuinen arvoitus (toim. Vuokko Malinen ja Paula Alkio). Kirja löytyy maksuttomana pdf:nä Väestöliiton sivuilta tästä linkistä:

http://www.vaestoliitto.fi/parisuhde/tietoa_parisuhteesta/tietoa_parisuhdeammattilaisille/paripsykoterapia-ja-parisuhteen-/

Kirjan luvusta Intergratiivisesta paripsykoterapiasta luin Matille, että aviopareilla on usein tiedostamattomia salaisia koodeja, salaisia käsikirjoituksia ja salaisia sopimuksia, jotka eivät muutu, vaikka elämä ja tilanteet muuttuisivat.

Tästä jatkan joskus. Nyt teen yhden laskun ja vihdoin työtodistuksen. Sen jälkeen opiskelen työnohjauksen historiaa.

[Vanhempi teksti] « [Sisällysluettelo] » [Uudempi teksti] | [Haku] | [Sivun yläosaan]

Webbiriihi