Pelkään, että olen nolo

Niinpä olen ihan supernolo

pe 6.7.2018

Aloitin Siivoojan käsikirjan. Sitä on kehuttu kovasti. Kuulin siitä myös Ylen kulttuuriradio-ohjelmassa, jossa oli novellikokoelman kääntäjä Kristiina Drews. Hän luki kokoelmasta yhden lauseen, jossa novellisti Lucia Berlin kävi yhdessä lausessa aviossa, oli eronnut ja muistaakseni oli miehensä omaishoitajakin - siis miehen, josta oli joskus eronnut. Sellaisia lauseita tahtoisin kirjoittaa.

Lupaan myös joskus maailmankaikkeudessa sanoa jotain Tapani Kataisen omaelämäkerrallisista kirjoista. Ne otan mukaani Helsinkiin.

Hah, Elina Tanskasen Onnellisesti yhdessä nousi esiin, kun pöyhin kirjakasaa. Olen ajatellut, että perehdyn siihen tarkemmin sitten, kun "alamme toden teolla työstää parisuhdettamme". Tulihan tuota vähän työstettyä muun muassa juhannuksena. Juuri niin kuin Elina Tanskanen kirjoitti, että ei pitäisi. Niin se nyt vain meillä menee tämä dynamiikka. Emme puhu, ellen heittäydy lattialle selälleni ja uhkaa leikata ranteitani auki.

Noloa. Äärimmäisen noloa.

Ja onnitelen itseäni osuvien kielikuvien johdosta. Ajatelkaa vaimoa, joka heittäytyy selälleen lattialle ulvomaan. Onnistuuko siinä asennossa ranteiden viiltäminen auki? Entä kielikuva syvissä vesissä konttaamisesta? Olen kirjoittanut Matin ja minun avioliitostani, että olemme kontanneet syvissä vesissä - ja tosiaan! Vesissämme on mutapohja.