Pia Valkonen

Marimekkosetti

Avioliiton eri vaiheet

ma 2.7.2018

Sain vihdoin kukkiin vaihdettua mullat. Osan kukista tapoin ja osan pilkoin niin pieniksi, että on suoranainen ihme, jos ne siitä vielä tokenevat. Pesin Matin valkeat paidat ja ripustin ne yläkerran orrelle henkareihin kuivumaan. Panin Facebookiin kuvan lajittelimistani Matin valkeista paidoista ja olin revetä lopullisesti, kun sain Järvelän luokkakaveriltani Pekka Kämpiltä kuvaan kommentin: "Et kai vaa silittäny."

Nauroin niin, että olin portailta pudota. Matti oli paennut taivaan tuuliin minua ja tarvitsevuuttani ja minä aloittelin suururakkaani. Siivousta ja kukkien mullitusta. Sekä päiväkirjoista ja printatuista sähköpostiviesteistä avioliiton kaivelua.

Lauantaipäivä meni vuoden 2004 jälkeistä päiväkirjaani lueskennellen. Kun menimme naimisiin varsinainen päiväkirja muuttui muualle ja olin vuodet 2007 - 2011 kirjannut sinne vain kuukautisteni alkamispäiviä. Seuraava päiväkirja alkaa tarkoilla hääjuhlakuvauksilla; mehän järjestimme yhteisöhääjuhlatkin täällä Lapinlahdella kotona Koivupihassa, jonka haluaisin takaisinnimetä Tuottolaksi.

En oikeastaan muista, tuliko yhteisöhääjuhlimme ketään Matin siskoista tai veljistä. Ilmeisesti ei tullut, kutsuimme kyllä heidät muistaakseni tai sitten he boikotoivat minua niin rajusti, että emme tulleet edes ajatelleeksi heidän kutsumistaan. Ainakin yksi Matin lapsuudenperheen jäsen ei sanonut minulle edes päivää, vaikka kävi talossa harva se päivä. Miten yhteisöhääjuhliemme vieraslista kirjoittui, en muista, mutta Matin sukulaisille minä järjestin Matin 50-vuotispäivät muutaman vuoden kuluttua ja sinne en kutsunut Lapinlahden-ihmisiä.

Minun sisaruksiani Matin 50-vuotisjuhlilla pistäytyi vähän niin kuin mitä nyt muilta kesäkiireiltä ehtivät, mutta hyvä, että edes niin. Tästä jatkuvasta kiireen tunnusta olemme nyt puhuneet sisarussarjan ulkokehäläisten kanssa. Sisäpiirillä on melkein aina kiire "parempiin juhliin". Minä en ole sen enempää sisä- kuin ulkopiirissä. Minä olen täysin ulkopuolinen. Olen päätellyt sen siitä, että ulkokehäkin voi päästä joskus sisäpiirin perhejuhliin, mutta ulkopuolinen voidaan jättää ulkopuolelle. Näin minulle on käynyt ja kyllähän se melko tappavalta tuntui. Ammus osui ja jos kivustani on jollekulle iloa, hyvä niin!

Ajattelin, että ihan kaikkia Lapinlahden vasemmiston ihmisistä en pysty kohtaamaan ja siksi rajasin Matin juhlat sukulaisjuhliksi. En olisi pystynyt kohtaamaan muun muassa sitä umpityhmää lehmää, joka olisi halunnut, että Matti "hakee työmaalle jääneet kumpparit" hänen makuu... ei kun .... kotoaan. No niin. Anteeeksi, tämä nyt taas tuli tähän. Lapinlahden vasemmisto kuitenkin järjesti Matille 50-vuotissyntymäpäivävastaanoton (meidän) Siikaniemen mökillä. Ja hyvä niin, että kutsuivat itse itsensä. Olihan Matti siinä vaiheessa enemmän yhteisön omistuksessa kuin minun aviomieheni. Yhteisön pitää saada omansa, juu, ja sinne voi paeta näppärästi aviopuolisoa.

Tunnustan minäkin, että hain ja hain ja hain ja hain yhteisöä, johon paeta kylmennyttä ja vihamielistä ilmapiiriä. Minä olin avoimesti ja sanallisesti vihamielinen, Matti löysi itsestään passiivis-aggressiivisen pistelijän.

Mutta Matin pikku serkku, entinen pomoni, Heikki Valkonen vaimoineen tuli yhteisöhääjuhliimme. Heiltä saimme häälahjaksi oranssikukkaisen marimekkomuki- ja tarjoilulautanen -setin. Setin osaset murtuivat vähitellen kuin avioliittomme konsanaan.

Ensin meni toinen muki, sitten toisestakin lohkesi palanen oudosti sivusta keskeltä, muki kuitenkin pysyi kasassa, tarjoilulautasta varjelin kuin silmäterääni, mutta sitten sekin halkesi ja jouduin heittämään puoliskot roskiin.

Tässä on jotain ihmmeellisen symbolista! Kasassa pysynyt muki oli pitkään kirjahyllyssä muistona. Lohkeama oli todella erikoinen. Mukissa oli kyllä pohja ja sen reunalta saattoi juoda ja siinä oli kahvakin, mutta sivustalta se oli auki ja rikkinäinen. Ei siinä vesi olisi pysynyt. Muki näytti niin surulliselta, että Konmarin tultua muotiin, heitin sen pois.

Lapsenmenetykset olen uuteen päiväkirjaan tarkkaan raportoinut, mutta yht´äkkiä päiväkirjamerkinnät loppuvat. Olen käyttänyt sen jälkeen sitä vain erilaisten koulutusten muistiinpanokirjana. Aloin opiskella yrittäjyyden ja johtajuuden erikoisammattitutkintoa. Tuli ilmeisesti kiire paeta tuskaa ja löytää jokin syy jatkaa avioliittoa.

Meillähän ei ollut muuta motiivia yhteen menoon kuin yhteinen lapsi. Se on nyt tässä sanottu ja kun lasta ei tullut, perustimme osakeyhtiön. Jotenkin onnistuimme omistamaan yhteistä firmaa monen vuoden ajan kumpikin tahoillamme tuntien itsemme yksinäiseksi. Matti työmailla ja minä tietokoneella. Ikään kuin emme olisi kohdanneet ollenkaan. MInä olin jopa aivan epätoivoissani. Meillä ei ole lainkaan yhteisiä muistoja!

Luulin, että en ole säästänyt pahojen vuosien sähköpostejakaan. Minulla kyllä on kansioittain sähköpostiprinttejä, mutta vuosia 2005 - 2007 en ensin löytänyt. Ne olivat vain eri hyllyssä, vähän eristettynä ikään kuin niiden päällä olisi ollut teippi: tuskaa, tuskaa, ei saa avata

Luulin, että sellaista kansiota ei ole. Luulin, että en ole ollut noina vuosina yhteydessä kehenkään. Eihän se pitänytkään paikkansa. Niin muisti valehtelee.

Lauantain vastainen yö meni kirjoittaessani auki avioliittoani. Kirjoitin sen kirjeeksi. Minulla pitää aina olla lukija. Suurimpia pettymyksiä on se, että aviomieheni ei ole lukijani. Hän "ei lue minua".

Olen ollut vihamielinen täällä kaikkien näiden vuosien ajan, kun blogi on ollut olemassa. Olen ehkä löytämässä keinon löytää yhteys ihmiseen, jonka kanssa meillä on ollut sama osoite 1. marraskuuta 2004 alkaen, sama sukunimi 28.5.2005 alkaen ja yhteinen firma 8. kesäkuuta 2008 alkaen.

Yhteisiä lapsia meillä ei ole.

Yhteisiä lapsia meillä ei ole.

Meillä ei ole yhteisiä lapsia. Meillä ei ole yhteisiä. Asioita. Meillä ei ole yhteistä. Mitään.

Mikä meitä yhdistää?

(Täysraittius, absolutismi. Vitsi, vitsi, vitsi, tämä on perheen yhteinen sisäpiirin vitsi, meillä on siis ainakin yksi yhteinen vitsi, olen joskus huutanut Matille naama punaisena, mitä meillä oikein on yhteistä, Matti on näyttänyt avuttomalta, jolloin olen alkanut häntä jopa sääliä raivoni sisältä ja sanonut, että ollaan me kuitenkin molemmat raittiita!)

[Vanhempi teksti] « [Sisällysluettelo] » [Uudempi teksti] | [Haku] | [Sivun yläosaan]

Webbiriihi