Pia Valkonen

Vammaisneuvoston Varpaisjärven
esteettömyyskierroksen antia

ke 30.5.2018

Meillä oli Lapinlahden LIITU-ryhmän (Liikenneturvallisuustyöryhmä) aloitteesta Varpaisjärvellä esteettömyyskierros pari viikkoa sitten. Meillä, Lapinlahden vammaisneuvostolla, esteettömyyskierroksen järjestäminen oli ohjelmassa, mutta jos se olisi jäänyt minun, puheenjohtajan, aloitteellisuuden varaan, kierros olisi jäänyt tekemättä.

Tässä vaiheessa, kun Maria on vielä muuttamatta Helsinkiin, minulla ei ole voimia yhtään mihinkään. Lähdemme huomenna Järvenpäähän ja sitä tietä Helsinkiin muuttoautolla. Katsotaan sitten, miten kauan menee ennen kuin pääsen (siis minä!!!!) elämänmuutoksesta jaloilleni. Marian selviytymistä en epäile yhtään. Napanuora on katkaistava tai ainakin se on saatava venymään niin, että tyttö oikeasti itsenäistyy.

Meille tuli loistava idea esteettömyyskierroksella, että siirretään Varpaisjärven vammaispalvelutoimisto terveyskeskukseen hammashuollolta vapaaksi jääneeseen huoneeseen. Näin ei tietenkään voi toimia, sillä sote ei edelleenkään ole sote. Kunnan hallinnossa on edelleen suuri juopa sosiaalin ja terveyden välillä.

Vammaispalvelusosiaalityöntekijä oli ottanut yhteyttä kierroksella olleeseen varpaisjärveläiseen sähkärinkäyttäjään ja tämän kanssa ideoinut vaihtoehtoratkaisun:

Huomenta, Raijan vastaus kuulostaa näin yhden lukemisen perusteella hyvältä ja hyvin perustellulta. Orvokki-vaihtoehto sähköpyörätuoliasiakkaiden palaverin paikaksi vaikuttaisi asianmukaiselta.

Kiitoksia. Otamme asian esille syksyn ensimmäisessä kokouksessa Lapinlahdella.

Kyse ei varmastikaan ole siitä, että joku asiakas olisi jäänyt palvelematta. Kyse on siitä, että kun on väsynyt vammaisena (tai minä voin puhua vammaisen omaisen ominaisuudessa) arjen takkuiluun ja liikkumisen vaikeuteen sekä muuhun, moni virkamiehestä pikkuruiselta ja vähäpätöiseltä vaikuttava seikka tuntuu silkalta vittuilulta.

Ei meillä onneksi olla niin syvällä kuin Vantaalla. Kaupungin vuokrakerrostalossa vandaalit olivat vapun jälkikännissä hajoittaneet kerrostalon hissin. Kerrostalon asukkaat joutuivat olemaan erinäisten organisatoristen ongelmien - puutteellinen hissinhuoltosopimus tms. - vuoksi kuusi päivää ilman hissiä. No, kerrostalossa asuu vammaisaktivisti Anu Kaskisydän, tuolia käyttävä, nuori nainen. Hän ei päässyt ulos asunnostaan kuuteen päivään ja laati nyt korvausvaateen erilaisista taloudellisista menetyksistään Vantaan vuokrataloja hallinnoivalle VAV Asunnot Oy:lle.

terveisin
Pia
puheenjohtaja
Lapinlahden vammaisneuvosto

[Vanhempi teksti] « [Sisällysluettelo] » [Uudempi teksti] | [Haku] | [Sivun yläosaan]

Webbiriihi