Pia Valkonen

Tõnu Õnnepalun Paratiisi

Oppia

la 26.5.2018

Olen oppinut ottamaan käynnistyskaapelit pois ultrakevyen lentokoneen perästä. Ikaruksen pepussa on kaksi kätevää nippaa, johon on helppo kaapelin säkkyrät panna. Käynnistyssäkkyrät eivät saa koskea toisiaan. On otettava ensin varovaisesti toinen, vaikka punainen, ensin Ikaruksesta ja sitten Ducaton akun navasta ja sitten varovaisesti musta.

Osaan nyt myös avata lentokonehallin valtavat peltiovet. Tai ainakin oikeanpuolimmaisen niistä. Tanssimista emme ole Matin kanssa ehtineet harjoitella, mutta asennustöistä olen oppinut jonkin verran. Eilen teimme varhaisen aamun töitä tietokoneillamme ja sitten Matti ähki, ettei saa rauhaa ennen kuin navigaattori on lentokoneeseen asennettu. Mehän haimme navigaattorin Iisalmesta myöhään torstai-iltana. Lentämällä. Se oli hienoa. Matti vain suiks sujahti Iisalmen lentokentälle, loikkasi halliin, minä lyllersin perästä ja ihmettelin, miten Iisalmen lentomiesten toimistotilassa on sotkusta, vieläkin sotkuisempaa kuin Lapinlahden, ja sitten lensimme kotiin navigaattoria aina välillä ihmetellen vilkuillen.

Eilen kehotin lämpimästi Mattia viilaamaan navigaattorin koloa sopivaksi. Kojelauta on monta kertaa irrotettu ja kevyesti vääntyllyt eri suuntiin. Vanha navigaattori oli lakannut tunnistamasta satelliitteja ja siitä piti irrottaa bop-niitit ennen kuin sen sai ulos.

Illansuussa pesimme lentokoneen. Se oli aika iso juttu, sillä ei ole satanut eikä Lapinlahden lentokentällä ollut pisaraakaan pesuvettä sadevesisammiossa. Veimme paikalle kuumaa vettä saavissa. Se ei edes läikkynyt. Matti pani saaviin vanhan pyyhkeen läikkymisen estämiseksi. Minusta tuntuu, että mieheni on nero.

Lentokoneen pesun jälkeen pääskyset alkoivat suhahdella koneen yli. Ne koettivat selkeästi merkata lentsikan kiiltävän selkäpinnan. Matti kaivoi hallin nurkasta aluskaterullan. Minä olin jo sitä mieltä, että lähdetään meille pihaan etsimään kevytpeitteitä lentokoneen suojaksi, jotta pääskyset eivät pääse puhdasta konetta paskomaan. Rautakaupat olivat menneet jo kiinni ja meidän firman peitteiden sisään on kääritty hiekkaa ja mutaa.

Kun keskustelimme Matin kanssa tästä uudesta järjestelystä avioliitossamme, minä sanoin, että voisithan sinäkin tulla minun maailmaani, katsoi mies minua oudoksuen eikä sanonut mitään. Jälkikäteen hoksasin, mitä olin pyytänyt. Olin pyytänyt häntä tulemaan pääni sisään (ehkä myös lukemaan blogiani ja muita tekstejäni), sillä minun maailmani sijaitsee sanoissa ja tässä juuri nyt, tekstissä.

Tajusin jotain. Minun maailmani tapahtuu siinä. Istun aviomieheni vieressä ultrakevyen lentokoneen toisella istuimela ja tarkkailen. Tarkkailen, kuinka hän avaa kojelaudan ruuvit, kääntää sisukset esiin ja minä kysynä häneltä: "Matti, kerro minulle, mitä on sähkö."

Paratiisi

PS. Kirjoituksen taustalla on Tõnu Õnnepalun Paratiisi. Se on oudon lyyrinen kirja. Kertoma etenee solisten. Helmeillen. Paratiisin kertojaminällä on seitsemän päivää aikaa kirjoittaa jollekin Sinulle, otan sen, että Minulle. Ja jotain rakkautta minäkertojan ja tekstin vastaanottajan välillä on ollut. Ei välttämättä tarvitse tulla esille, kuka vastaanottaja on ja mikä on ollut se rakkaus, mutta jos niin lopussa tapahtuu, on se ok.

Paratiisissa on kaikki kaunista ja yht´äkkiä tulee kappale, joka herättää ihanasta tekstissä lipumisesta: "Eikö ole ihmeellistä, kuinka vähän elämän varrella itse asiassa ehtii oppia. Yhden asian kunnolla. Kaikki nuo nykyisest loputtomat kurssit ja  ja täydennyskoulutukset ovat muuten yhtä viihdettä ja ihmisten pettämistä. Ihmisesetä tulee taitava ja onnellinen ainoastaan yhdessä asiassa." (Tõnu Õnnepalu Paratiisi s. 75)

Luin Paratiisia sivulle 81 keskiviikkoiltana, kun Matti oli poissa ja sitten hyppäsin hulluuteen. Se on minun benjihyppelyäni. Anteeksi, jos se on rasittavaa, sillä se on jollain lailla välttämätöntä.

[Vanhempi teksti] « [Sisällysluettelo] » [Uudempi teksti] | [Haku] | [Sivun yläosaan]

Webbiriihi