Pia Valkonen

Kiurun leipomon rinkeleitä

ke 9.5.2018 ja to 10.5.2018

Kirjoitin merkinnän alun eilen, teksti lähti taas omille teilleen ja minä vain kuuntelin muuatta Lapinlahden ilmailijaa Matin huoltaessa lentokonetta. Outoa kyllä, löysin hengenheimolaiseni nyt lentomiehistä. Luulin, että kentällä pyörii vain hieman hassuhkoja tekniikasta innostuneita isokokoisia pikku poikia, jotka eivät paljoa filosofisilla kysymyksillä päätänsä vaivaa. Hengenheimolainen kertoi heti kättelyssä, että ei ole 35:een vuoteen jounut kahvia eikä usko minun pystyvän hänelle keittämään niin hyvää kahvia, että rikkoisi hienon kahvittomuusputken.

Kiistelimme hetken Aku Louhimiehen Tuntemattomasta sotilaasta. Tyypin mielestä Louhimiehen ohjaus ei tuonut Tuntemattomaan mitään uutta. Lisäksi häntä olivat ärsyttäneet elokuvan äänitehosteet, jotka kieltämättä olivat häiritseviä, Marian aivoja ne suorastaan silpoivat. Väitin vastaan, kylläpä oli Louhimiehen Tuntematon uutta ja tarkoitettu Robineineen uudelle sukupolvelle, minusta se oli paikallaan. Nyt harmittaa, että en älynnyt sanoa Louhimiehen ottaneen elokuvaan Kristuksen kantajan legendankin. Kohtaus, jossa Rokka kantaa Suentassun joen yli, on huikea.

Minä vielä vedin pöytään Louhimiehen käyttämät autenttiset dokumenttipätkät. Niistä saattoi päätellä elokuvantekijän olevan tietoinen siitä, että Suomi oli natsi-Saksan kanssa samassa rintamassa. Tosin Mannerheimin ilmeestä saattoi myös päätellä, että Mannerheim inhosi Hitleriä, ihmekö tuo, jos Mannerheim oli dandyhomo. Tyyppi sanoi, että Mannerheim alkoi inhota sakuja jo vuonna 1918, koska sakut ottivat kunnian vuoden 1918 sisällissodan voittamisesta.

Siinä vaiheessa ajattelin, että ei tämä mikään tavanomainen eläkkeellä oleva insinööri taida ollakaan. Kerroin, että olin ajatellut mennä Muuruvedelle ortodoksiseen palvelukseen, ja tyyppi alkoi vinoilla Valamon mustesuihkuhuipputaiteesta. Minä pääsin sanomaan, että jo silloin, kun kävimme katsomassa Mestarien jäljillä II -näyttelyn, mietin, miten ihmeessä Salvador Dalin työ näytti - ei mustesuihkutulosteelta - mutta laserprintiltä. Olin kirjoittanut näyttelykäynnistä merkinnän, joka oli vihamielinen, itsekin hämmästyin nyt sitä, kuinka vihamielinen merkintäni oli.

Aloitin Valamon näyttelymerkintäni 5.10.2015 sillä, että Dalin työssä takajaloillaan seisovan oriin pallien päälle oli siveästi asetettu kummallinen pilvi. Sillä tavallahan kiusallisista ilmiöistä päästään. Vihamielisyyteni merkinnässä johtui siitä, että olin/olen kurkkuani myöten täynnä teeskentelevää lipeäkalan ääntä, jolla tiedotusvälineet edelleen Suomen ortodoksiseen kirkkoon suhtautuvat. Myönnettäköön, että onneksi pitkään aikaan en ole nähnyt yhtään juttua ihanista ikoneista ja kivoista pääsiäispashoista pääsiäisen alla, mutta sen koomin, kun Hesarin Jaakko Hautamäki kuoli, ei kukaan ole kysynyt otsikossa: Miksi toinen on pyhempi kuin toinen?

Miksi Jehovan todistajien organisatoriset ongelmat kiinnostavat? Miksi Suomen ortodoksisen kirkon ongelmat eivät? Miksi kukaan ei analysoinut esimerkiksi veli Kristoforoksen keisiä Oulun hiippakunnassa? En olisi tietenkään toivonut asian revittelyä, mutta analyyttistä reportaasia kyllä. Oulun piispa Panteleimon kuittasi asian; "Surullinen tapaus." Niin oli, nimenomaan surullinen, mutta olisipa ollut paikallaan pitkä taustoittava reportaasi asiasta vaikka Suomen Kuvalehdessä. Minä en sellaista havainnut.

"Pyhäjärvellä ortodoksimunkkina aiemmin vaikuttanut ..... (veli Kristoforos) tuomittiin Haapajärven  käräjäoikeudessa kuuden vuoden ehdottomaan vankeuteen useista seksuaalirikoksista. Syyksi luetut rikokset tapahtuivat vuosien 2001-2005 välisenä aikana, jolloin tuomittu toimi yhteisöveljenä ja ortodoksimunkkina Pyhäjärvellä sijainneessa veljesyhteisössä."

http://www.kaleva.fi/uutiset/pohjois-suomi/seksuaalirikoksista-pitka-tuomio-ortodoksimunkille/80597/

"Tämä on murheellinen asia. Tässä mielessä asiasta on keskusteltu paljon. Kirkon piirissä on ihmisiä laidasta laitaan. Elämä on tällaista", metropoliitta Panteleimon totesi puhelimitse STT:lle.

Itse asiassa ihan höpölöpö, että asiasta olisi muka keskusteltu paljon. Sitä paitsi, miksei kukaan toimittaja nosta framille sitä, että tasa-arvoisesta avioliittolaista ei keskustella jostain syystä lainkaan Suomen ortodoksisen kirkon piirissä tai naispappeudesta?

Mustesuihkutulosteita mestarien taideteoksista, hohhoijaa, luulisi tälle nyt nauravan naurismaan aitojenkin. Eilinen ilmailijatyyppi naurahti vain, että se on vähän niin kuin viinienkin kanssa. Joku eliittiin itsensä samaistava viiniharrastaja oli maistellut vettä, jolla aterialla pestään sormet äyriäisten syönnin jälkeen, ja ylistänyt vettä hienona viininä. Vanha vitsi, mutta niinhän se on. Tai no, saattahan se vesikin olla joskus tanniinista.

Lopulta kävi ilmi, miksi innostuin niin kovasti ilmailijatyypistä. Hän oli työskennellyt todennäköisesti samalla "ompelukonetehdastyömaalla" Libyassa kuin isoveljeni ja työura vaikutti hyvin samanlaiselta, tyyppi oli lisäksi ollut tekemässä saksalaisten rahoittamaa sotilaskylää Pietarin lähellä Ala-Kurtissa DDR:stä poisvedetyille sotilaille Saksojen yhdistämisen jälkeen. Havaitsin samanlaista tiedonhalua tyypissä kuin ihailemassani isoveljessäni. Ihailen toistakin isoveljeäni saman asian vuoksi.

Ja tyyppi oli kirjoittanut kokemuksistaan kaksi kirjaa. Hän myös ilmaisi halunsa lukea Matti Pulkkisen Romaanihenkilön kuoleman. Olin aivan myyty. Haukuimme yhdessä Ylen toimittajat, jotka joutuvat pölisemään lähetysajan täyttämiseksi sitä sun tätä ja minä lisäsin tuskaa sillä, että nyt Yle Puheessa soitetaan musiikkiakin. Se on oikeasti täydelline rimanalitus.

Tässä eilen kirjoittamani merkinnän alku; 

Istun Lapinlahden lentokentän kopissa ja katselen Kiurun leipomon rinkelipussin ylitse ikkunasta ulos. Aamulla arvoin hetkisen, lähdenkö Muuruvedelle Pyhän Nikolaoksen tsasounan temppelijuhlaan, mutta en minä sitten mennyt. Ajattelin seurata aviomiestäni Lapinlahden lentokentälle. Matti huoltaa konetta ja minä Mattia.

Olen viime aikoina täyttänyt Facebookin omia sivujani aviomiehelläni. Matti sitä ja Matti tätä ja minä juoksen/ajan autolla/tai muuten vain Matin perässä. Vaikuttaa hieman epätoivoselta. Niin. Meillä on tämän avioliiton historiassa enää yksi kerta pariterapiaa. Viime kerralla terapeuttimme sanoi, että seuraavaksi on viimeinen kerta. En saanut selvää, tarkoittiko tämä sitä, että olemme edistyneet johonkin vai tarkoittiko hän sitä, että olemme toivottomia ja juttuneet johonkin pisteeseen, josta emme pääse eteenpäin.

En tiedä. Olen sitä mieltä, että meidän täytyy aloittaa alusta. Koko suhde.

Ajoin varhain aamulla lentokentältä takaisin kirkonkylälle ja menin S-marketiin ajankohtana, jolloin en koskaan käy kaupassa. Hain S-marketista kahvia, kahvimaitoa ja rinkeleitä. Vaihdoin vaivihkaa ilmailijoiden kahvion kahvipaketit Juhla-Mokkaan. Matti on jostain syystä traumatisoitunut Kulta-Katriinasta.

IPA:n putkieristäjä ajoi trukilla ulos marketin ovesta. En tosin tiedä, onko IPA edelleen työnantajansa, mutta tyyppi oli sama kuin kerrostaloremontissa. Voi että! Tulin iloiseksi, että miltei varpaideni ylitse ajoi tuttu ihminen ja kaiken lisäksi putkieristäjä oli kiva. Olivat puolisonsa kanssa ostattelemassa vanhaa omakotitaloa ja minä joskus Iisalmen K-marketin hyllyjen välissä kysyin, olivatko ostaneet talon. Eivät olleet. Nyt en ehtinyt kysyä mitään, sillä tuulikaapissa oli trukin takia ruuhkaa.

Muutenkin kaikki Lapinlahden lapsiperheet ilmeisesti olivat kaupassa siihen aikaan. Meneillään oli myös hyllytys. Mielenkiintoista. Oli täpötäyttä, mutta sopuisaa. Kuuntelin puhelimesta Yle Puheesta Minna Passia ja Kari Hietalahtea. Joskus hermostuttaa Ylen toimittajien lässytys ja tyhjä läpätys. Lähetysaikaa tunnutaan täyttävän täysin joutavalla täytepuheella. Puhuvat, mitä sylki suuhun tuo. Esimerkiksi Jari Aarnio -draamasarjan käsikirjoittajaa ja pääosan esittäjää haastatellut toimittaja sanoi, että koko Jari Aarnio -keisi ei ole vain vyyhti, vaan se on kokonainen lankakerä. Voi Jeesus, ihanko kokonainen lankakerä! Vyyhti on selvittämätön löyhä ....

.... lanka, naru, köysi tai kaapeli kiedottuna kehän muotoon
..... (kuvaannollisesti) sekava asia
Esim. Bosnian sota oli ryhmittymien välisten taistelujen sekava vyyhti. rikosvyyhti

Ja tässä wikipediasta kerän aukikerintä: pallon muotoon itsensä ympärille kääritty tai kääriytynyt pitkä esine.

Ei vika ole toimittajien, vaan systeemin, joka tosiaan pakottaa vain täyttämään lähetysaikaa. Ilmeisesti toimittajat ovat itsekin kyllästyneet omaan läpätykseensä ja saaneet Yle Puheessakin luvan soittaa levyjä. Se oli kauhea pettymys. Olisin mieluusti pitänyt edes yhden radiokanavan, jossa ei ole musiikkia. Tietenkin maksaa teettää radiojuttuja, jotka olisivat toimitettuja. Ja levyjen soittelu on kaikkein edullisin ratkaisu, toisiksi edullisin ratkaisu on tuoda studioon toimittajapari, jotka nauravat toistensa kalsarijutuille. Haastateltavatkin tulevat studioon ja Pasilan ulkopuolella ei käydä.

Eikä minua Jari Aarnio -keisi kiinnosta yhtään pätkää. Ei kiinnostanut Anneli Auerin tapauskaan. Olen lisäksi immuuni dekkareille ja rikossarjoille. Niiden kaavamaisuus ei rauhoita, vaan tekee ärtyisäksi. Katson joskus rikossarjoja, mutta jostain muusta syystä kuin siitä syystä, että rikossarjassa tapahtuu rikos ja sitten se selvitetään. Esimerkiksi Scottissa ja Baileyssä kiinnostavaa oli poliisityöpari sinänsä. Sarjan päähenkilönä on kaksi naista. Toinen kaunis, pitkä, tumma alkoholismiin päin kallellaan, onneton miessuhteissaan, totinen vaalea tavallisen näköinen, tavallisen näköisellä on perhe - lapsiakin - taisi hänellä kuitenkin jokin erokriisikin olla.

Tässä merkinnän alun jatko. Kirjoitin sen tänään:

Jari Aarniosta tehdyn draaman tekoprosessi kiinnosti kyllä. Sen takia tarjouduin käymään lentokentältä kaupassa. Sain kuunnella lähetystä ensin autoradiosta ja kun tulin S-marketin pihaan, vaihdoin radion kuuntelun puhelimeen. Näppärää, tämän kun muistaisin ja muistaisin hankkia kuulokkkeet. Voisin kuunnella Ylen Areenalta parhaimmat ohjelmat ilman toimittajien läpätiläpätiläpätiläätä.

Jari Aarnio -sarjan toinen käsikirjoittaja Susanne Reinboth opiskeli samalla Tampereen yliopiston toimittajatutkintokurssilla kuin minä. Aavistelen, että hän saattoi tutkinnosta valmistuakin ja aavistelen vielä, että luki jotain lisää. Susanne Reinboth oli toista maata kuin me muut. Hän ei lojunut kanssamme tylsänä Tillikassa tuopin äärellä. Aina välillä kyllä mietin, että ainakin kolme vuotta semmoisessa meni ihan hukkaan. Onneksi älysin raottaa persettäni hieman Tillikan tuolilta ja ryhdyin lukemaan venäjää. Venäjä tosin vei minut ihan sivuun toimittajista ja toimittajan työpaikoista.

Luojalle kiitos, että vei!

Ei olisi nyt Mariaa ja Annaa, en olisi naimisissa Matin kanssa ja olisin tylsä kaljaa kittaava plösö jossain toimituksessa, joka tekisi juttuja siitä, kuinka kamala hallitus koettaa viedä tuopin nenäni edestä jollain alkoholilain tiukennuksella tai kuinka kivan porvarihallituksen - me toimittajathan emme ole millään lailla sitoutuneita, mutta kokoomus on vain niiiiiin kiva - paras juttu heti sotevalinnanvapauden jälkeen on se, että hallitus päästi alkoholin virtaamaan vapaasti - limuviinaa pikkukakaroille niin tulevaisuudessa ei ole paljoa huolta vallankumouksesta - alaluokka turpoaa ja yläluokka vetää pikkusormi pystyssä punaviintä Porin Areenan jatkoilla. Oikeasti! Jos olisin tullut kuvatuksi turvonneena Saska Saarikoskena Porttikielto Poriin -dokkarissa, ampuisin itseni välittömästi.

Tässä Saska Saarikosken repliikki Susanna Kuparisen ja Jari Hanskan dokkarista: "Noi kysymykset ovat täysin naurettavia. Jos mä tuun tänne vetämään yhden paneelin ja otan tässä pari kaljaa.... Mua ei kiinnosta pätkääkään... sun dokumenttis ... Luuleksä, että tässä on jotain järkee."

http://heyevent.com/event/505766792895717/porttikielto-poriin-dokkarisarjan-jalkipyykki

ja jos Porttikielto Poriin -dokkarisarjaa ei enää ole missään netissä, löytyy kuvauksia dokkarista tästä blogista:

http://piavalkonen.fi/blogi/2015-02-1466899933

Niin eipä ei kiinnosta Saska Saarikoskea esimerkiksi se, että kökkäri Sampsa Kataja sanoi aikaisemmin dokumentintekijöille, että terveyskeskuksia on ollut vähän liikaa ja lastensuojelua. Kun se on niin kallistakin!

Dokkarissa oli osuus Ylen tulevalta pääjohtajalla Merja Ylä-Anttilalla. Oliko tämä "journalisti" ärhäkkäästi päättäjien kimpussa? Oliko hän asettamassa tiukkoja kysymyksiä vaikkapa lipevälle oikeistodemarille Erkki Liikaselle? (Erkki Liikasella on varmasti ollut osuutensa Suomen uusliberalisaatioprosessissa, mutta eihän tämä järeä tätykkä ole sellaisesta kuin uusliberalismi koskaan mitään kuullutkaan ja kivahan se semmoinen on, uutta ja liberaalia!!!)

Eipä ei ollut Ylen tuleva pääjohtaja asettamassa kyseenalaiseksi mitään poliittisia manöövereitä. Hän jemensi kriittisiä toimittajia poskipallerot raivosta täristen: "Päätoimittajana sanon nyt, että tää ei ole kohteliasta!"

[Vanhempi teksti] « [Sisällysluettelo] » [Uudempi teksti] | [Haku] | [Sivun yläosaan]

Webbiriihi