Pia Valkonen

Teemu Mäki Taiteen tehtävä

osa 2 kertookin Juha Hurmeen Niemestä

 to 1.3.2018

Jostain syystä liukenen Teemu Mäen esseekirjan Taiteen tehtävä tekstiin. Tuntuu siltä kuin sukeltaisin lämpimään, mutta kuitenkin virkistävään veteen, vesi on niin kirkasta, että siinä näkee vesikasvit ja kalat, pohjakivet ja hiekanjyvät.

Arvelen, että kirjoitan Mäen taide-esseistä viikon tai ehkä pidemmän aikaa. Nyt on vuorossa vasta osa 2. Osassa 1 kirjoitin tosin mukamas Mäen tekstistä, mutta narsistisen sukupolven melko narsistisena edustajana itsekin päädyin itseeni. Tsiisös, mikä lause, itsekin olen ja päädyin itseeni, minäminäminä. Tuntui kuitenkin siltä, että oli selvitettävä välit kissantappovideon kanssa. Video ei herättänyt minussa oikein mitään. Jos suoraan sanotaan, ajattelin, että hohhoijaa, taas yksi empatiakyvytön ja angstinen nuori mies, joka on niin helevetin rankkaa olevinaan. Näkihän noita pilvin pimein Tampereen yliopiston käytävillä, mustiin pukeutuneita elokuvakerhotyyppejä, laihoija ja nälkiintyneiden näköisiä, Camus´n ja Sartren ihailijoita. Hööh. Kuvittelin muuten aina, että Matti Apunen kuuluu sellaisiin. Apunenhan oli elokuvakerhomiehiä, hän ei tosin enää liihotellut yliopiston käytävillä 1980-luvun puolivälin jälkeen, oli tuntuvasti minua vanhempaa sukupolvea. Kuvittelin, että Apunen on elokuvakerhohemmona mustiin pukeutunut, laiha ja nälkiintynyt, luurankomainen goottihahmo, mutta hänhän onkin semmoinen pehmoisen näköinen pyöreäposki. Keltalehtinippujen kera minusta alkoi tuntua siltä, että jumalanteatterilaisetkin olivat empatiakyvyttömiä kusipäitä, jotka takoivat rintaansa, että meillä on rankkaa, hirmu, hirmu rankkaa! Niin ahistaa, että ihan ahistaa.

Kuvatekstiä

Teemu Mäki kirjoittaa niin kuvallisesti, että hänen sanallistamaansa Peter Brueghelin Metsästäjät lumessa -taulua en halua edes googlata. Mäen kuvauksen perusteella loin taulun ajatuksissani. Myönnettäköön, että Brueghelini muistuttaa Richard Scarryn Touhukasta joulumaailmaa. Olen itse mukana Brueghelin porvarillisen rauhallisessa lumimaisemassa. Sulaudun siihen.

Pelkään, että Mäen esseet loppuvat joskus. Juha Hurmeen Niemeä kun luin, toivon, että kirja joskus vielä loppuu. Se ei ole Hurmeen vika, vaan sen vika, että jouduin pakottamaan itseni löytämään edes jotain Suomen ruotsalaisesta historiasta. Olin ihan, että aarrrgh, en kestä, en jaksa. Ei kiinnosta yhtään joku Tähtitieteilijä tai savoksi kirjoittava Gottlund, vaikka Kuopiossa lempiasuinalueellani olikin Gottlundinkatu ja nyt vasta minulle kirkastui, miksi. Suomen ruotsalainen historia on niin länsisuomalaista, minulle vierasheimoista.

Pälkäneen Aapiskukko

Toki Hurmeen Niemeä lukiessa tuli mieleen, että haluan Pälkäneen Aapiskukko-huoltoasemalle käymään matkallani vaikka Porin asuntomessuille ensi kesänä, Porissa teemana on asumisen tasa-arvo ja se jos, mikä on kiintoisaa. Pälkäneen Aapiskukko on saanut nimensä Daniel Medelplanista, joka kuoli vuonna 1737 Pälkäneen Taurialan Näppilässä 80-vuotiaana loisukkona. Hänestä kuulema mainittiin, että hän oli ollut kirjanpainajana Viipurissa ja perehtynyt kuvanveistotöihin. Medelplanin mukaan nimetty Nesteen huoltsikka kertoo siitä, että kun isoviha oli pahimmillaan, 62-vuotias Medelplan kaiversi Pälkäneen papiston kehotuksesta tervelepästä Johannes Gezelius vanhemman aapisen painolaatat, rakensi puusta painokoneen, keitti lampaanrasvasta, tärpätistä ja noesta painovärin, painoi präntin paperille ja sitoi ehkä sata kappaletta aapisia, jottei sodan runtelemasta maasta häviäisi tyystin lukutaito. (Juha Hurme Niemi s. 363)

Medelplanin aapista kävi ihmettelemässä 1800-luvun alun Turun akatemian kirjastossa muun muassa tutkimusmatkailija Giseppe Acerbi ja hän sanoi, että se on akatemian kirjaston ainoa todella mielenkiintoinen teos. Aapinen tuhoutui Turun palossa vuonna 1827 eikä siitä jäänyt jäljelle edes sen vertaa versioita, että Juha Hurmeen useassa käänteessä muun muassa Nyljetyissä ajatuksissa tuoma Matti Puhto olisi talteen saanut. Mutta onpa jäänyt Nesteen huoltoasema.

Ei minua aapisen painaminen sinänsä kiinnostanut, vaan Medelplanin elämä. Hän oli naimisissa kolme kertaa. Toinen avioliitto taisi olla intohimoavioliitto, Medelplan nimittäin nai ensimmäisen vaimonsa veljentyttären, Marian, (tai nai useaan ottesseen ensimmäisen vaimonsa veljentytärtä, Mariaa, nai kovin monta kertaa, sillä lopulta lapsia tuli kait kuin liukuhihnalta, ainakin tasaiseen tahtiin, kuten Juha Hurme kirjoittaa). Maria oli perheessä alun perin piikana. Suhteen vuoksi Medelplan joutui kolme kertaa kujanjuoksuun ja sitä ennen Viipuriin kuritushuoneeseen. Mariakin joutui istumaan Viipurin vankilassa. Heidät tuomittiin kuolemaan sukurutsasta, mutta Turun hovioikeus kuitenkin lievensi tuomiota sakoksi, häpeärangaistukseksi ja anteeksipyynnöksi seurakunnalta. Juha Hurme ei kerro, millainen kohtalo oli David Medelplanin ensimmäisellä vaimolla Gertrud Berndtsåtterilla oli, ehkä hän vietti hyvän ja täyden elämän, kun oli päässyt eroon aviomiehestään, nuorempiin naisiin sekaantuneesta elostelijasta!

[Vanhempi teksti] « [Sisällysluettelo] » [Uudempi teksti] | [Haku] | [Sivun yläosaan]

Webbiriihi