Matti Pulkkisen seuran vuosikokouksen suunnittelu alkoi viime viikonloppuna

... Kun lapinlahtelaislähtöinen kirjailija Gerry Birgit Ilvesheimo makasi meidän keittiön sohvalla ja melkein rotanmyrkkyyn kuollut Osku-kissa istui hänen vatsansa päällä ja Birgitta-kissa hiipi tilanteeseen sohvan selkänojaa pitkin ja Pyry-koira tunki mukaan jameihin.

to 15.3.2018

Iltaa, aloitin viestin eilen Iisalmen uimahallin kahviossa. Uimahalli meni kuitenkin kiinni ennen kuin sain kirjoitettua viestin loppuun.

Viestin alku on tässä ja varsinainen asia lopussa. Olen entinen toimittaja, joten olen näköjään alitajuisesti alkanut kirjoittaa käänteistä uutiskärkeä (lakkasin tekemästä toimittajan hommia, kun tulivat merkkirajat ja tiukasti säädelty konseptiojournalismi, ei saanut enää olla runsas, rönsyilevä, jutun kohderyhmät määritettiin ja kaikesta tuli kireää), niin se viestini alku:

Mua vaivaa Arto Virtasen kirja eivätkä jumalat olleet puolellani tänään. Saab jäi kiinni oman pihan kinostuneeseen lumeen ja myöhästyin Iisalmen kirjastosta viitisen minuuttia. Meni kiinni kello 19 ja me tytön kanssa oltiin Paloisvirran sillan liikennevaloissa 3 minuuttia vaille. Ei toivoakaan ehtimisestä.

Nyt 18-vuotias on kuntosalilla ja minä naputtelen tässä uimahallin kahviossa. Piti lähtemän Iisalmeen aikaisemmin kuin viime tipassa. Kävin tyttöä odotelleessa  jouksuttamassa koirat Lapinlahden harrastelentokentällä hiihtäen. Tuuli niin hirveästi, että latu meni aina sillä välillä tukkoon, kun pääsin kentän päästä päähän. Meillä on paimenkoira, joka tykkää juosta aukeilla paikoilla ja vartiokoira, joka on joutunut metsässä kaksi kertaa sellaiseen lukkoon, että mun mies on joutunut kantamaan sen pois hangesta vikisevänä karvakasana (etelävenäjänkoira, aika iso.) Siksi juoksutamme ne aukealla. Ainakin silloin tällöin tulee sellainen tunne, että koirat ovat hallinnassa:)

Äsken sanoin, että huomenna lähdetään Iisalmeen ajoissa.

Ehdin tuossa iltapäivällä viestitellä Matti Pulkkisen seuran puheenjohtajan Raili Miettisen kanssa (minä olen sihteeri), että perinteiseen tapaan pidämme Pulkkisseuran vuosikokouksen toukokuussa Nurmeksessa ja Nurmes haluaa yleensä olla mukana kokouksessa jotenkin. Viime vuonna Nurmes maksoi kirjailija Jouni Tossavaiselle (toivottavasti Lukukeskuksen normimäärän 250 euroa) alustuksesta Minä ja Matti Pulkkinen. Siinä kyllä oli aika paljon sitä minää, mutta ei se mitään, niin oli hyvä.

Puheenjohtaja kirjoitti sen, mitä minä ajattelin; jos Nurmes maksaa jotain, pyydetään ensi vuosikokoukseen sinua. Gerryn, joka on seuraava puheenjohtaja, kanssa mietittiin meillä viikonloppuna, kun Gerry käväisi koto-Lapinlahdellaan, Pentti Linkolaa, mutta minä siirtäisin Linkolan ensi syksylle, jolloin koetamme saada Koneen säätiön avustuksella Lapinlahdelle Pulkkissemppaan Anni Kytömäkeä ja puhua suomalaisten luontosuhteesta.

Nimittäin, nimittäin. Tuossa markalla per kirja pari kassillista Romaanihenkilön kuolemaa on jotain samaa kuin meillä nyt Pulkkisseurassa. Ihmiset tyhjentävät vanhempiensa ja isovanhempiensa kirjahyllyjä erilaisille kirjakierrätyshyllyille. Aina, kun jossain kierrätyshyllyssä on joku Pulkkisen romaaneista tai jossain kirpparilla on myytävänä, me seurassa otetaan talteen. Yhden Romaanihenkilön kuoleman olen lahjoittanut Marja-Sisko Aallolle, jonka kutsuin Lapinlahden Aikataikaan viime syksynä, puhumaan tulevasta kirjastaan 1918 ja miettimään fasismin syntyä yhdessä Gerry Birgit Ilvesheimon kanssa. Marja-Sisko Aalto oli keväällä Lapinlahdella Hoijakan vapaaehtoiskeskuksessa ja kun olin kuuntelemassa kirjailija-notaaria siellä, tempaisin yhden kierrätysaarteen mukaani ja kirjoitin etulehdelle; Tervetuloa Lapinlahdelle 2.9 ....

Tuleekohan se pentu muuten tuolta kuntosalikellarista ylös tän firman vielä auki ollessa? Äh, no jatkan vielä.

Mulla oli vaikeuksia lukea Romaanihenkilön kuolemaa. Olen opiskellut samaan aikaan Sianhoito-opas-Jyrki Lehtolan kanssa - toinen sen ajan bestiksistäni porukoi Lehtolan ja Päivi Alasalmen kanssa, mutta minä olin maatiaisesta Heikki Turusta ja Kalle Päätaloa ihannoivasta perheestä, jossa kyllä luettiin paljon, mutta ei niillä lukemisilla kyllä Lehtolan piireihin päästy. Luin Sianhoito-oppaan ennen kuin Romaanihenkilön kuoleman ja ajattelin, että....

Tässä kohtaa uimasta tuli kahvioon Iisalmen vihreä Petri Karhu ja tämän puolitoista vuotias tenava. Aloimme ensin haukkua sekä Iisalmen Sanomia että Savon Sanomia. Iikkari on kohta pelkät vaihtosivut Savarin sisässä. Sitten tykkäsimme yhdessä Maaseudun Tulevaisuudesta ja Petri kertoi, miksi Iisalmen on rakennettava kokonaan uusi uimahalli. Minä olin juuri alkanut pitää Iisalmen ahtaasta uimahallissta ja etenkin siitä, että naisten saunassa varpaat pielavetisten mummojen suussa tulee aina hyviä keskusteluja. Toissapäivänä puhuimme toisen asteen koulutuksesta ja nuorista, jotka vain häviävät. Tutustuin mumetsiin, jolla oli ollut aivoinfarkti ja joka oli muuttanut Pyhäsalmesta Iisalmeen 16 vuotta sitten.

Päivi Alasalmeen olen nyt tutustunut virtuaalisesti, olen hänen Facebook-kaverinsa. Kiva ja mutkaton on hän. Jostain Oulun läheltä - ihan yhtä maalta kuin minäkin, mutta se meidän tuli Tampereella peittää. Luin Sianhoito-oppaan ja ajattelin, että tuopa on maailma, johon en halua. Kohtalotar heitti minut kissa päässä (Vasili sahasi itsensä ulos pahvilaatikosta) Pielavedeltä Matti ja Liisa -lehteen Lapinlahdelle ja poks, kirjailija Matti Pulkkinen asui samalla paikkakunnalla. Koko sen ajan (vaatimatonhan se aika oli - kolme vuotta, mutta vatsaa korventaa vieläkin, hyvä, etten mahahaavaa saanut) minulla oli juttuidealistalla, että menen haastattelemaan kirjailijaa, kunhan olen saanut Romaanihenkilön kuoleman luettua. Olin minä sitä yrittänyt jo 1990-luvun alkupuolella parisen kertaa. Aina jäin johonkin sivulle 80.

En enää ollut Matti ja Liisa -lehdessä, kun sain Romaanihenkilön kuoleman luettua ja tein Pulkkisesta haaastattelun Kansan Uutisiin. Haastattelussa Pulkkinen kertoi, että se oli itse asiassa hän, joka keksi kansalaispalkan.

Kun Pulkkinen luki juttuni tarkistaakseen, hän tuumasi tutuksi minulle tulevaan vähän virnottavaan ja myhäilevään tapaansa, että ai, sinä olet kirjoittanut tämän pakinatyylillä. Tajusin, että ai, persetti, minulla on maneeri! Olin maneroitunut toimittaja. Häpesin ja tunsin itseni typeräksi naiiviksi, mitä tietysti olinkin ja olen vieläkin. Pulkkinen suhtautui minuun aina ymmärtävästi ja lempeästi. Hänestä olin hupaisa muun muassa silloin, kun vein hänelle pakasterasiassa valmistamiani jouluruokia.

Se oli varmaan mun toisiksi viimeinen juttu elämässäni se Pulkkisen juttu. Viimeinen juttu koski Puumalaa ja sen otsikko oli Matkalla Matti Viialaisen valtakunnassa ja se meni Kusariin. Minusta on niin älyttömän mukava hieroa eri yhteisöjen kipupisteitä, kuten vassukkaliittoa Matti Viialaisella.

No niin. Romaanihenkilön kuolema pitää lukea kymmenen kertaa. Ei vain kymmenen vaan kymmenen kertaa kymmenen kertaa. Olen lukenut sen nyt viitisen kertaa. Meinasin tehdä Romaanihenkilön kuolemasta kirjallisuuden perusopintojen kirjallisuusanalyysitehtävän, mutten sitten tehnyt. Tein Michel Houellebecqin Maastosta ja kartasta, josta pidän itse asiassa yhtä vähän kuin Romaanihenkilön kuolemasta.

En pidä Romaanihenkilön kuolemasta.

Nyt minä kirjoitan sen tähän ja julkaisen myös blogissani. En pidä siitä. Mutta se on hieno, monitasoinen kirja. Pelottaa, että käy niin kuin Hannu Mäkelä blogissaan kirjoitti (en muista, missä kohtaa, mutta jossain siellä kotisivujensa aarteistossa), että Romaanihenkilön kuolemalle ja Matti Pulkkiselle käy kuten Hans Selolle. Unohdetaan.

Siksi meillä on Matti Pulkkisen seura ry. Seura oli ensin muistoseura alleviivaamaan sitä, että Pulkkinen on kuollut. Olin sivusta katselemassa, kun jyväskyläläiset perustivat Keijo Siekkisen seuraa ja kun Keijo Siekkinen tuli Matti Pulkkisen muistotilaisuuteen Lapinlahdelle, en saanut tyypistä silmiäni irti, luulin, että Keijo Siekkinen seura on perustettu siksi, että Siekkinen on kuollut. Oli kovin elävä. Silloin.

Pentti Stranius muuten kokoaisi Matti Pulkkisen elämäkertaa, jos saataisiin jostain apuraha.

Mutta! Romaanihenkilön kuolema on minusta vähän sellainen ällöttävä 1980-luvun loppua kosiskeleva tendenssiromaani. Pulkkinenhan oli purkanut sitä samaa maaseudun tyhjenemisen traumaa kirjoissaan Ja pesäpuu itki sekä osin romaanissaan Elämän herrat kuin Heikki Turunenkin, mutta Turusen romaanit saivat enemmän huomiota ja menestyivät. Romaanihenkilön kuolemassa on ytimenä sama haava. Nuori mies lähtee maalta, itsetunto on huono ja haavan päälle tulee kirjailija kerää monia kerroksia. Lisäksi - mitä ihmeellista vuonna 1984 oli siinä, että haukkuu vasemmistolaisia idealisteja? Aikahan suorastaan kirkui silloin juuri sitä.

Romaanihenkilön kuolemassa on kohta, jossa kirjan puhuja käskee: Kirjoita kylmä kirja. 1980-luvun puolivälistä alkoi markkinaliberalistinen kylmyys ja siitä lähtien eteenpäin pääsi vain murhaamalla kaikki isät, veljet ja ystävät.

Jumalan teatterilaiset heittivät paskaa. Teemu Mäki tappoi kissan ja masturboi päälle. Aina piti keksiä yhä kamalampia ja yhä julmempia kikkoja todellisuuden ravistelemiseksi (ja itsensä myynnin edistämiseksi).

Toisaalta Pulkkisessa oli toinenkin puoli. Se, että hän, kuten kerroit, vei polkupyörän kumin Afrikkaan ja palautti marjaämpärin sille jollekin tärkeilijälle. Mutta mutta mutta. Miten paljon oli kyse kompensaatiosta? Semmoisesta ilmiöstä, että viedään tämä epäsovinnaisuus nyt tappiin laskelmoiden?

Pulkkisen sisällä näin aina haavoittuneen pienen pojan. Ei kirjailija olisi muuten juonut niin tolkuttomasti ja itsemurhaisesti. Jotain se kirjailija viinaan liuotti.

Romaanihenkilön kuolema on vihaa täynnä. Tietenkin sitä tulee vihaiseksi, kun ympärillä vain teeskenneltiin (Neuvostoliitto, Palestiina-Israel jne.), mutta mutta mutta. Aika oli sopivan kypsä vihalle. Se minua tympii. No, nyt on vasemmistoa haukuttu yli 30 vuotta. Mihin se johti? Uusnatseihin. Jep, jep. Kiitos Pulkkinen, kiitos. Hän haistoi uusoikeistolaisuuden ja sattui ratsastamaan sillä. Jyrki Lehtola ja Markku Eskelinen tulivat Sianhoito-oppaineen perässähiihtäjinä. He olivat cool. Koiranpennut on ihanii.

Pulkkinen lähti Afrikkaan avoimin mielin, mutta mitä tapahtui. Oliko musta mies kuitenkin liikaa pienen nurmeslaisen pojan itsetunnolle? Ihan kuin mustasta peniksestä olisi Romaanihenkilön kuolemassa tullut ongelma kirjailijalle? Alitajuisen ryönän kuvaamiseenhan Gerry Ilvesheimo viittasi.

(Pastoriystävättäreni sanoi, että Ehdotus rakkausromaaniksi oli ilkeä kirja. Aviopuolisot olivat ilkeitä toisilleen. Haluaisin muuten tietää, miksi.)

Niin se asia. Matti Pulkkisen seuran vuosikokous on vapun päivänä (Pulkkisen ja Teppo Kulmalan synttäripäivä) Nurmeksessa ja meinasimme pitää kokouksen Penan baarissa, jotta elämäkerturi Pentti Straniuskin viitsisi tulla paikalle.

Niin! Jos Nurmes maksaa alustajapalkkion ja matkat, olisitko käytettävissä? Noista sun kertomista Pulkkiseen liittyvistä anekdooteista voisi elämäkerturille paljastua jotain ja muutenkin olisi kivaa viettää vapunpäivää Nurmeksessa - eikö vaikka?