Siilinjärvellä oli kaikki paremmin

ma 19.2.2018

Eilinen Sonetti-elämänkaari-kirjoitus päättyi siihen kohtaan, kun ostimme punaisen tuvan ja pienen laitumen Siilinjärven Pöljältä. Meillä oli ihan maailman parhaat naapurit siellä esimerkiksi. Kun Leonid ajoi Sitikasta kyljen ruttuun ja auto juttui viikkomääriksi ruuhkaantuneeseen mikkeliläiseen autokorjaamoon odottamaan oikaisua ja oikean etupyörän pallonivelen vaihtoa (jostain syystä muistan senkin yksityiskohdan.), naapurimme Härkösen Risto sanoi, että eiköhän me tästä selviydytä ja niin Härköset lainasivat meille toista autoaan. Kaksi autoa meillä oli, mutta Leonid tarvitsi oman sinisen Ladansa maatalouslomittajan töissä.

Kun Leonid muutti kotoa Varpaisjärvelle, sanoi Härkösen Risto, että eiköhän me tästäkin selviydytä!

Meillä oli turvallinen olo siellä Härkösten takana. Osuuskuntavesijohdonkin saimme kaivattaa heidän pihansa lävitse.

Lisäksi kunnan vanhustyönjohtaja tosiaan sanoi, että ei voi ottaa pelkästään omaishoidon vapaapäiviä, on otettava omaishoidon tukikin. Hän sanoi sen ankaralla matalalla äänellä. Toki omaishoidon vapaapäivät olivat hankalahkoina palveluseteleinä, joiden yhdistely pidemmän vapaan saamiseksi oli vaikeaa. Mutta kävin minä niiden ansiosta Uutis-Jousen Ulla Kentta-Kohtalan 50-vuotispäivillä Pöljän nuorisoseurantalolla - juhlat olivat  Matin debyytti minun maailmaani. MIkähän oli setä nimiään, joka lausui syntymäpäivillä Rosa Liksomia. Matti sanoi mielestäni kovin kirjallisuuskriitikkomaisesti, vaikka on rakennusmestari, että Liksom on niin ennalta-arvattava. Se jäi mieleeni ja oli osuvasti sanottu. Ja öljyvärimaalaamisen takia minä Mattiin silmäni iskinkin.

Sillä aikaa tyttöjä oli hoitamassa super-Martta Varpaisjärven puolelta. Super-Martalla oli pieni lammasfarmi ja hän lämmitti Pöljän tuvan ison uunin käden käänteessä ja tekaisi uunin jälkilämmössä vielä broileripadan. Super-Martta oli niin tehokas, että tytöt sanoivat: Ei kiitos, äiti, pliis, sellaista lastenhoitajaa ei enää koskaan. Ylitehokkaasta nannysta tuli meidän perhelegenda.

Lapinlahti kummitteli vielä Siilinjärven puolelle muuttaessakin. Matti hössää. Pitää lähteä Kuopioon. Jatkan Lapinlahden kummittelusta jatkan myöhemmin.

[Vanhempi teksti] « [Sisällysluettelo] » [Uudempi teksti] | [Haku] | [Sivun yläosaan]

Webbiriihi