Pia Valkonen

Nyt jos eivät niskat jymähdä

to 15.2.2018

Selkä ja niskat ovat tulessa. Olen istunut koko päivän tietokoneen äärellä. Olen tehnyt mittavaa selvitystä Pohjois-Savosta ja saanut selville, että Joroinen muuttaa Pohjois-Savon puolelle vuoden 2019 alusta ja Heinävesi Pohjois-Karjalaan Valamoineen.

Nyt iski väsymys. Uupumus. Pitäisikö lähteä suksimaan lentokenttää ympäri Matin valkea kypärä (raksapomo) ja radiokuulokkeet päässä? Tavallisesta radiovastaanottimesta tulee vain Radio Nova enkä ole idiootimpaa asemaa kyllä pitkilleen kuunnellut. Toissailtana kun hiihdin pimeässä, radioasemalle sai ottaa yhteyttä ja kertoa, millaisia heräteostoksia on tullut tehtyä. Aivan äärimmäisen mielenkiintoista, kuulkaa, suomalaiset saivat tietää, että joku ääliö oli ostanut triathlon-välineistön ja käyttänyt niitä noin kolme kertaa.

Nyt kuulema kellarissa lojuu 7 000 euron triathlon-polkupyörä aivan turhana! Mitäpä tästä opimme? Ainakin minä opin, että rahaa ei Suomesta puutu. Turhakerahat olisi voinut vallan mainiosti siltäkin nousukaspaskalta verottaa pois ja panna vaikka Sari-sairaan-, Leena-lähi- ja Miisa-vammaishoitajan palkkaan.

[Vanhempi teksti] « [Sisällysluettelo] » [Uudempi teksti] | [Haku] | [Sivun yläosaan]

Webbiriihi