Koko vuoden siivous

Kismet

ma 5.2.2018

Tänään on Runebergin päivä. Minulla on Vänrikki Ståhlin tarinat alennusmyynnistä ostettuna ihan vain sen takia, jos satun jatkamaan kirjallisuusopintojani ja pitää vielä suorittaa kotimaisen kirjallisuuden historia. Tekisin myös kesällä uusiksi Taideinstituutiot ja kulttuuriperintö -kurssin, mutta voi olla, että siihen ei yksinkertaisesti ole varaa. Katsotaan nyt, mihin suuntaan asiat menevät. Kirjallisuusopinnoista ei suoranaisesti ole rakennusliikkeen kannalta hyötyä, kuten ei olisi ollut teologian opintojenkaan jatkamisesta, näin Matti sanoi suoraan.

Ainoa hyöty avoimen yliopiston opinnoistani on ja olisi se, että en täällä joka päivä pura turhautumistani ja tukehtumisen tunnettani. Tähän kohtaan käy hyvin venäjänkielinen sana судьба tai turkinkielinen kismet. Kismet on muunnos arabiankielen sanasta gismah, joka tarkoittaa islamin mukaan ihmiselle määrättyä osaa, kohtaloa.

Leonid kohautti joskus harteitaan ja tuumasi yks´kantaan не судьба. Sanatarkasti se on Ei kohtalo. Sanonta не судьба on enemmän kuin vähän alistuva ei sitten. Ei sitten sisältää aavistuksenomaisen katkeruuden sävyn. не судьба on oikeastaan aika hilpeä sanonta; maailmakaikkeus ei vain halua niin. Ja hyvä niin. Amen. Jos maailmankaikkeus jotain haluaa, hyvä niin. Amen.

Viikonloppuna tein selvitystyötä, jossa tunsin itseni Liisaksi Ihmemaassa. Olen nyt täysin omalla epämukavuus- ja epävarmuusalueellani. Aivan äärimmäisen mielenkiintoista!

Terhi Vuolaja-Magga kysyy tämän päivän Hesarin yleisönosastossa, pitääkö hänen 60-vuotiaana akateemisena työttömänä muuttaa jonkin työn perässä etelään, vaikka Ivalossa hänellä on lapset, lapsenlapset ja vanheneva mies. Hän on arktisesti aktviinen, mikä tarkoittaa seuraavaa: "Arktinen aktiivisuus on äärioloissa toimimista, ruoan tuottamista marjoista, kalasta ja lihasta. Se on vaatteiden ja koneiden korjausta, perheen turvaverkkona olemista ja talon lämpimänä pitämistä. Passiivinen kuolisi täällä kuin torakka pakkasessa. Ainoana syntinä meillä on se, että emme ole suurkuluttajia, vaan kierrätämme elämän edellytykset."

(HS ma 5.2.2018 B11 Pitääkö minun vielä 60-vuotiaana muuttaa työn perässä ja jättää perheeni?)

Meillä Lapinlahdella arktisesti aktiivinen on rakennusmestari Riitta Asikainen, josta oli hyvä juttu Iisalmen Sanomissa ennen joulua. Juttu herätti niin paljon mielenkiintoa, että siitä puhui jopa meidän firman asiakas Matille työmaakäynnillä. Minä heti arvasin, että Asikaisen Riitastahan on kyse. Toimittaja Vuokko Nissinen oli ymmärtänyt idean jo otsikossa: Riitta Asikainen taitaa omavaraistalouden ja luonnonmukaisen elämän.

Riitta Asikaisia ja teknisesti neroja Piha-Jeesuksia tarvitaan. Meille aktiivimalli taisi tuoda nyt varastomiehen, toivoa vain sopii, että varastomiehemme ei joudu sillä aikaa leipäjonoon, kun odottelee aktiivimallipalkkojensa sovittelua. Omavaraistalousihmisille, luonnonmukaisen elämän säilyttäjille sekä luomuneuvojille pitää saada kansalaispalkka. Ja kaikki mikä sen päälle aktiivimalleilla tulee tuloa, tulee olla näille niukkuuden asiantuntijoille voittoa. Pitää oikeasti voida kehittää jokin tietokonejärjestelmä, jossa palkanlaskun jälkeen tiedot lähtevät kansalaispalkkataholle, olkoon se nyt Kela tai mikä nyt onkaan. Voisiko olla niin, että suomalaisen keskituloon asti (onko se nyt 2 900 euroa = kansalaistulo + pätkätulo) kansalainen saisi hankkia - ilman, että joutuisi sumplaamaan sovitellulla päivärahalla.

Minähän en suomalaisten keskitulosta käytännössä mitään tiedä. En ole eläessäni semmoisia summia kuukaudessa ansainnut.

Mitäs jos meidän perhe pakkaisi kirjat laatikoihin ja ottaisi UKI-pakun sekä trailerin ja häipyisi Etelä-Suomeen? Olen minä sitä harkinnut ja monesti unta asiasta nähnyt. Sitten aina miettisin, miten pitkälle Vesivehmaan lentokentältä Asikkalasta ajaa, että saisi päästettyä koirat metsään juoksemaan. Täällähän ne juoksevat Lapinlahden lentokenttää ympäri sillä aikaa, kun minä lentäjien mökissä nakuttelen läppärillä Sonetin tekstejä otsikolla Polkuja ja oikopolkuja.

Vesivehmaan lentokentällä on niin paljon kaikkea laskuvarjoharrastajista alkaen, että siellä ei ole tilaa vartiokoiraharrastajille. Jos jättäisimme kaiken ja häipyisimme leveämmän leivän ääreen (aina välillä vituttaa niin, että semmoinenkin on tullut mieleen), ei Pohjois-Savon taloudessa enää kiertäisi 191 000 euron Rakennus- ja restaurointiliike Lapiomies Oy:n maksamia palkkoja. (Summassa on mukana pari kirjailijaa.)

Ai niin sitähän minun piti kehumani, että kun Matti verkostoitui Lapinlahden taidemuseolla näyttelyavajaisissa, minä ensi kertaa Pyryn taloon tulon jälkeen siivosin lähestulkoon koko taloa. Pakkasella koira ei tuo sisään juuri lainkaan kuraa. Pesin Matin paidat ja tänään lajittelin ne henkareihin värin mukaan. Pesin myös kaikki Annan pyyhkeet.

Niinpä eilen saatoin hiihtolenkin jälkeen paneutua tosi outoon projektiini. Saan pitää eilisistä löydöistäni ihan kalvosulkeiset parin kolmen viikon päästä.