Pia Valkonen

Kävelin S-marketin parkkipaikan läpi

Mennen ja tullen

ti 20.2.2018

Tänään kävelin S-marketin parkkipaikan läpi mennen tullen. Tai oikeastaan hölkkäsin Marian sähkärin perässä. Kävimme sosiaalitoimistossa, kirjastossa ja kaupassa. Sossuodotustilassa luin Savon Sanomat, jonka päiväys oli torstai 8. helmikuuta. Siinä oli juttu siilinjärveläisestä monivammaisen pienen pojan äidistä, joka ei saa riittävästi apua poikansa hoitamiseen. Arvelen, että tunnelma Siilinjärven kunnassa on muuttunut. Vuoden 2003 Siilinjärvi on mitä ilmeisemmin eri Siilinjärvi kuin vuoden 2018. Ja vuoden 2018 Lapinlahden kunta on aivan eri kuin vuoden 2002 - 2004, jolloin olin tössiä Matti ja Liisa -lehdessä.

Väitän, että Varpaisjärven kepulaiset normalisoivat Lapinlahden tukokset ja löivät rikki status quot. Myös luontaisella poistumalla on osuutensa.

Pitää vain siedättää itseään Lapinlahden katukuvassa. Olen nyt mennyt monta viikkoa reittiä Juhani Ahontie 5 - Iisalmi Kahvila Hilla - uimahalli. Metsäkurssinkin vuoden ensimmäisen session missasin. Nukuin pommiin tai oikeastaan havahduin kello 7, mutta sänky imaisi takaisin. Huomenna nukun! Nukun ainakin kello 7:ään asti. Matin herätyskello soi tänään ennen sian pieraisua. Onneksi jaksoin itsekin jalkeille. Saatiin Webbiriihen avustuksella taloon tietokoneiden verkosto. Voin huomenna Mariaa herättämättä jo aloittaa palkanlaskennan. Voin katsella makuuhuoneen ikkunasta ulos. Sieltä avautuvat huimat näyt. Kunnan ukot tulevat töihin jo anivarhain ja parkkeeraavat luovasti sinne tänne ja sikinsokin, autojen multitudo. Minua se ei haittaa yhtään, sillä saatan yhtä hyvin ajaa Meijerin pihan kautta, mutta Matti on periaatteen mies; laiskat kepun mandaatilla kunnan palvelukseen tulleet möllinkäiset eivät hänen tietään tuki!

Nojoo, tulihan se tämänpäivän kepuviha-annos sieltä. Ärräpäihin kirjoitin Hannu Mäkelästä:

Heips, mulla on Hannu Mäkelän Eino Leino -elämäkerrat, molemmat, hyllyssä. Mestarin ekalta sivulta tulkitsin, että elämäkerta on kirjoitettu einoleinomaiseen tyyliin. Ajattelin, että ei kiitos, en jaksa. No sitten mulla on myös Eino Leino - elämä ja runo. Enkä ole lukenut sitäkään. Olen ostanut molemmat einoleinot ti 27.1.1998. En muista, mistä. Olisinpa kirjoittanut kirjan nimiölehdille vähän enemmän ostotilanteesta ja muusta, sillä Leonid oli tulossa Suomeen ja oli siitä jo kahden viikon päästä Kouvolan rautatieasemalla koko omaisuus muovipussissa. Tai no tuo oli vähän liioittelua. Osa Leonidin omaisuudesta oli Vera-sisko perheen luona ja lähti myöhemmin Saksaan siskon perheen mukana, muun muassa Leonidin vaimon, Inessan, kuolintodistus kiersi Leonidlle Saksan kautta, mutta siinä vaiheessa me olimme jo eronneet, olisimme tietenkin menneet naimisiin, jos olisi ollut se Inessan kuolintodistus, nyt jäimme susipariksi, onhan meillä tosin Maria ja Anna, kuitenkin haluaisin Leonidin sukunimen, ehkä sitten, jos jään eloon Matin jälkeen, voihan olla, että kuolen aikaisemmin, pitää kuitenkin käydä juristin luona ja tehdä sellaiset paperit, että tulee tolkkua, mikä mistäkin on kenenkin ja kuka hoitaa mitäkin, jos jompikumpi kuolee, ei sitä tiedä, Hannu Mäkeläkin luuli aina kuolevansa ennen itseään nuorempaa vaimoaan ja minulla on se aivoaneurysma, jota ei voi stentata, eihän tarvitse olla kuin vähän tavallista isompi tunneliikutus ja se ratkeaa, tai raivo, eilen oli taas niin hirveä riita ja Maria oli siinä keskellä välittäjä ja välillä halasi minua ja Anna sanoi, että te olette pilanneet minun elämäni, miksette voi riidellä joskus, kun olemme kahden, riita puhkesi ei-mistään ja johtui siitä, että pariterapia edellisenä keskiviikkona peruuntui, oli pakko päästä taas hieromaan kipupisteitä, sanoin tytöille, että ongelma on, että me emme koskaan ole kahden tai jos lähdemme yhdessä hiihtämään, olemme molemmat niin raatoja, että emme vain jaksa, tänäänkin Matilla on italian tunnit, minä huomenna menen, vaikka olisi sata villihevosta vitostiellä vesivoimisteluun ja torstaina Matilla on taidepiiri - osa Leonidin omaisuudesta oli Rubinšteinin kadulla Inessan ja Leonidin yhteisessä asunnossa, pimeän käytävän oikealla seinustalla olevassa kommunalkahuoneessa, jonka vain olivat haltuunsa ottaneet "jotkut". Ne "jotkut" piti sitten 2000-luvun alussa saada sieltä pois, sillä asunnon sai haltuunsa Leonidin poika Ljova, joka on nyttemmin perustanut oman perheen. Hänellä on Siperiasta Janna ja poika Matfeij. Leonidin äidin isä oli Timofeij. Jospa minun Matillani oli vaikutus Ljovan pojan nimeen, mene ja tiedä, mutta vittja, pitäisi hankkimani älykännykkä, jossa olisi helpot kyrilliset näppäimet. Haluaisin yhteyden lasteni biologisen isän poikaan ja tämän perheeseen.

Hannu Mäkelän blogisivuja olen lukenut vähitellen. En halua tyhjentää niitä kertalinttuulla. Kun nyt täällä Ärräpäissä on ollut puhetta kirjailijoiden tulomuodostuksesta, kopipeistaan tähän siivun Mäkelän Pentti Saarikoski -merkinnästä:
https://www.hannumakela.com/2017/08/18/pentti-saarikoski/
Saavatko nykykirjailijat käännöksiä tehtäväkseen? Vai miten he elättävät itsensä ja perheensä? Olen seurannut kirjailijapariskunnan Markku Soikkelin ja Saara Henrikssonin blogeja. Kovin on vaikeaa elannon hankkiminen. Kirjailijaliiton entisen puheenjohtaja Tuula-Liina Variksen mukaan kirjailijan keskimääräinen vuosiansio omasta työstään on noin 2 000 euroa.

Pia

[Vanhempi teksti] « [Sisällysluettelo] » [Uudempi teksti] | [Haku] | [Sivun yläosaan]

Webbiriihi