Pia Valkonen

Nälkä on punikki

Kahdeksan hillomunkkia

la 27.1.2017

Luin koti-Puumalan lehdestä, että Ansa-serkun poika Juho Kokkonen on tehnty Jyväskylän yliopistoon gradun Kihlakunnan kriisin aikaan, Leppävirran, Joroisten ja Puumalan käräjävuodet 1918 – 1919. Gradu löytyy näppärästi netistä:

https://jyx.jyu.fi/dspace/bitstream/handle/123456789/44181/URN:NBN:fi:jyu-201409032707.pdf?sequence=1

Meidän isä, graduntekijän äidin isän veli, sanoi aina, että Puumalassa ei kärsitty erityisesti 1860-luvun nälkävuosista eikä sisällissodastakaan hän muista oikein mitään juttuja.

Suomen sisällissotaa ei meidän perheessä mitenkään peitelty. Muistan aina, kuinka äidin kanssa ajettiin lättähatulla Järvelästä Lahteen ja äiti Hennalan pysäkin kohdalla mainitsi vankileirit. Äiti ja isä katsoivat televisioelokuvan Mommilan veriteot. Minä tuskin siitä jaksoin tokaluokkalaisena kiinnostua. Isän kirjahyllyssä oli Keijo Kylävaaran Vuosi seitsemäntoista, reportaasi itsenäisen Suomen syntymävuodesta. Kirja oli Väinö Linnan Täällä Pohjantähden alla -trilogian viereessä samaisessa lasiliukuovisessa hyllyssä, joka nyt on meillä tuvassa. Toinen lasi hajosi, kun muutimme tyttöjen kanssa Pöljän talosta tähän. Pöljän talo meni heti kaupaksi, vaikka sen olkkarissa oli kasa lasinsirpaleita. Minä tosin olisin toivonut, että ei olisi mennyt kaupaksi ollenkaan.

Myös 1930-luvun äärioikeistoaalto tuli meillä kotona puheeksi. Mäntsälän kapinan syntypaikka Ohkolan työväentalo oli lähellä ja koska en kuulunut 1980-luvun amerikkalaismielisiin teddyihin, he olivatkin mielestäni vähä-älyisiä idiootteja ja kävivät vain rähmäämässä ja ryyppäämässä Mäpen lavalla Mäntsälässä, samaistin aina Mäntsälän tunkkaiseen äärioikeistoon.

Nyt vasta, kun luin äsken Maaseudun Tulevaisuudesta Antti Tuurin artikkelin Tammisunnuntai, hoksasin, miksi toiset sanovat sisällissotaa vapaussodaksi. Mielestäni meillä kotona äiti ja isä selittivät, että toiset puhuvat kansalaissodasta, toiset veljessodasta ja jotkut vielä vapaussodastakin. Se, että vapaussota kiinnittää huomion venäläisten riisumiseen aseista, ei oikein auennut minulle tätä ennen. Samoin se, että suomalaiset sisällissotaosapuolet saivat taustatukea ulkoa. Sota ei ollutkaan oma, vaan siihen sotkeutuivat niin Venäjä kuin Saksakin. Edellisen perjantain Suomen Kuvalehti tulee säilyttää. Siinä on kartta siitä, mitä tapahtui missäkin.

Antti Tuuri on selvittänyt äitinsä suvusta kertovaa kirjaa varten siitä, kuinka eteläpohjalaiset riisuivat venäläiset sotilaat aseista Ylistarossa 27.1.1918. "Tammisunnuntain jälkeen alkanut kansalaissota oli sitten monella tavalla surullinen vaihe Suomen historiassa, eikä kansakunnan olisi pitänyt siihen ajautua."

Vaikka meillä kotona sisällissotaan suhtauduttiin jotenkin historiantuntoisen viileästi, minä en ole kuulunut niihin, jotka ottaisivat yhtään toista osapuolta huomioon. Jospa tämä satavuotiskäsittely toisi jonkin kokonaiskuvan vuodesta 1918. Jollain käsittämättömällä tavalla en millään muista, että Suomi "itsenäistyi" vuonna 1917. Minulla on aina ollut aivoissani numerot 1918.

Puumala

Serkunpojan gradussa Puumalasta kerrotaan näin: "Vuosien 1917—1918 sotatapahtumat eivät erityisemmin koskettaneet Puumalaa eikä yhteenottoja tapahtunut. Muutamaa sosialidemokraattisen puolueen jäsentä kuitenkin kuulusteltiin. Sen sijaan välillisesti sota kosketti Puumalaankin. Elintarvikkeista oli pulaa ja se näkyi kuolleiden määrän nousuna."

Meidän isä syntyi vuonna 1920 ja suurin piirtein noin sanoin hän aina Puumalaa ja vuotta 1918 luonnehti. Kaksi puumalalaista punakaartilaista taisteli kuitenkin Viipurissa ja tuli ammutuksi. Senaikaisen käräjäoikeuden lautamiehinä ei näköjään osunut ketään Sorjosta. Sen sijaan lautamiehenä on Antti Kokkonen, olisikohan serkunpojan isänpuolen sukulainen. Sorjoset ovat Puumalan historiassa olleet milloin lautamiehiä, milloin kuudennusmiehiä. Tähän kyllä huudahdan minäkin, että olin Vasemmistoliiton mandaatilla käräjäoikeuden lautamies jonkin aikaa Kuopiossa. Yksi istunto oli minulla, sen aina muistan, kun Maria oli Kysin vastasyntyneiden teho-osastolla ja sai pahan verenmyrkytyksen, joka äityi keskosen keuhkokuumeeksi. Tyttö oli kuolla heti siihen, kun oli juuri ja juuri selviytynyt elolle.

Soitin Kuopion oikeustalolta Kysin vastasyntyneiden teholle ja teholta sanottiin, että Marialle oli annettu vahva lääkitys, joka kyllä tappaa kaikki norsua pienemmät bakteerit vauvan kehosta. Tai sikiöhän Maria siinä vaiheessa vielä oli, melkein nahaton, nukkainen rotanraato oli Matin äidistä sanottu, kun tämä oli nostettu uunin päälle kuivamaan, kuolleeksi luultu keskonen hänkin, mutta olikin alkanut yhkämään ja selviytyi hengissä. Eikun rotanruato oli jonkun muun kertoma historiallinen nimitys pienille keskosille.

Mitään kovin kummallisia juttuja ei omaan käräjäoikeuden lautamiehen uraani osunut. Lähinnä tajusin viimeistään sen, kuinka suuri osa rikoksista Suomessa johtuu viinasta. Viinapäissään tapellaan, puukotetaan, ajetaan autoa ja vankiloissa on lähinnä köyhiä, surkeita ihmisiä. Niinpä Salmettaren päätoimittajana jouduin olemaan ehkä hieman karski nuorelle ja arrogantille tyttötoimittajalle, joka halusi mennä Sukevan vankilaan haastattelemaan naviivin romanttisesti "jotain murhaajaa". Sanoin, että voit toki mennä, mutta varaudu siihen, että edessäsi on todennäköisesti rähinäviinaa juonut spuge, joka on saanut tuomion kännipäissään tehdystä taposta.

Näin kuinka nuori ihminen lakastui silminnähden siinä kohtaa. Olin latistaja. Romanttista murhaajahaastattelua ei tyttötoimittaja tehnyt. Ei kyllä yhteiskunnallista juttuakaan siitä, kuinka vankila ei välttämättä paranna, kun ainoa parannus olisi yhteiskunnallisten erojen ja hierarkioiden purku sekä köyhyyden poistaminen.

Nälkä

Juho Kokkosen mukaan Puumalassa oli vuosina 1918 - 1919 sellaisia, joilla oli suoranaisesti nälkä: "Myös Puumalassa ainakin osalla väestöstä oli pulaa elintarvikkeista. Tästä kertovat oikeudessa käsitellyt kaksi varkausrikosta, joissa vastaajat olivat varastaneet elintarvikkeita.304 Nämä kaksi tapausta osoittavat, että ainakin loiset, joiden yhteiskunnallinen asema oli heikoin, kärsivät suoranaista puutetta. Leivän varastamista on vaikeaa selittää millään muulla kuin nälällä."

Puumalassa käräjillä oli paljon viljankätkijöitä. Talolliset eivät halunneet luovuttaa kaikkia elintarvikkeitaan, mitä piti, vaikka maata uhkasi nälänhätä. Guzel Jahinan romaanissa Suleika avaa silmänsä on myös kuvaus Suleikan tataarikulakkiaviomiehen ruokakätköistä. Jehovan todistajana Jokioisissa ovelta ovelle liikkuneen Unto Kiiskisen kuvaukset kertovat, että Jokioisissa ja muualla Lounais-Hämeessä teloitetuksi tai vankileirille joutuivat kaikki elintarvikelautakunnissa vaikuttaneet, vaikka eivät varsinaisesti työväen aatteen miehiä olisi olleetkaan.

Tämä kohta gradusta on mielenkiintoinen: "Punakaarti otti Suomen pankin haltuunsa tammikuun viimeisenä päivänä. Uusien setelien
painaminen aloitettiin heti setelipainon haltuunoton jälkeen. Rahat painettiin vanhoilla laatoilla ja varustettiin entisen johtokunnan jäsenten nimikirjoituksilla. Seteleitä painettiin 500, 100, 20, 5, ja 1 markan arvoisina kaikkiaan 77 288 00 markan edestä. Liikkeelle lasketut uudet setelit mitätöitiin sodan päätyttyä lukuun ottamatta markan seteleitä."

Raha on siis sopimuksenvarainen asia, on Matti, kommunistiaviomieheni, aina sanonut. Tapani Laustin Tienviittoja tulevaisuuteen tai Toisinajattelun tiekartta pitänee kaivaa nyt esille. Jommassakummassa niistä oli muistaakseni Amerikassa pula-aikana kokeiltu paikallisrahakokeilu.

Jotain tässä uusliberalistisen kapitalismin raunioittamassa Suomessa tulee tehdä. Jos kerta Laura Sotkutukka Huhtasaarikin puhuu, että jonkin verran tässä nyt tarvitaan suunnitelmataloutta ja kiusaa Ylen ällöttävää kokoomusakkaa sillä, että puhuu kiinalaisten työntekijöiden oikeuksista (ja se kököömysakka, jonka nimeä en tiedä onneksi enkä millään muista) jää kimittämään kuin kaulaan pistettävä emakko, että entä Kiinan ihmisoikeudet, Kiinan ihmisoikeudet!?!?

Kun oksensin keittön television ääressä hihaani, kommunstiaviomieheni Matti tuumasi tyynesti että tietäähän tuon; Ylen toimittajien mielestä työntekijät eivät ole ihmisiä.

Kun olin Lapinlahden vasemmiston puheenjohtaja, mieleeni jäi kummallinen tapaus - muistaakseni minä olin puheenjohtaja -; joku oli ostanut täkäläisestä K-marketista kahdeksan hillomunkkia Lapinlahden Vasemmiston tilille. Minua itketti. Joku on oikeasti tarvinnut kahdeksaa hillomunkkia. Köyhyys teettää kaikenlaista ja tiedän, että joukoissa oli - ehkä on vieläkin - todellisia pieneläjiä. En vaatinut asiasta tutkintaa.

[Vanhempi teksti] « [Sisällysluettelo] » [Uudempi teksti] | [Haku] | [Sivun yläosaan]

Webbiriihi