Pia Valkonen

Petri Väisäsen, Heikki Ahosen ja Esko Laitisen töitä Kiuruveden kirjastolla

Kirjastolla oli eilen performance

Ihan täyttä Dadaa!

ke 3.1.2108

Huomenna matkustamme jälleen Kiuruvedelle täydentämään Peten, Heikin ja Eskon näyttelyä. Osa Peten kuvista on käännetty katsomaan seinään ja jotakin pitää asiasta mainita. Jatkamme huomenna eilistä dadaa, oli  aikamoinen näytös eilen Kiuruveden kirjastolla.

Vuosi vaihtui hyvässä seurassa. Yleensä olemme neljästään ja käymme nukkumaan hyvissä ajoin ennen vuodenvaihdetta. Nytkin olimme pedissä ennen kuin vuosi vaihtui. Oli mukavia vieraita ja koiratkin olivat samaa mieltä. Pimu(kin).

Uuden vuoden päivänä koetin lähettää blogiin kirjoitusta Taikamekosta. Kirjoitin sen iisalmelaiseen kirjoittajaryhmään Sonettiin, mutta koska läppärissä oli päivitykset tekemättä sain Libre Officesta tänne vain sököstystä, josta puuttuivat ääkköset ja öökköset. Piti temppuilla kirjoitus sähköpostin kautta koneelta toiselle - keittiöstä tupaan ja kuin ihmeen kautta ööt ja äät seurasivat mukana. Taikamekko-kirjoitus on eilisenä merkintänä.

Sonetin tapaaminen oli eilen ja Taikamekko oli tapaamisillan innoittava sana. Joka tapaamisella piiriläisiltä kerätään sana/piiriläinen, sanaa saa olla, mikä mieleen juolahtaa. Pääsanaksi pääsee se, joka nousee arvonnassa. Kaikki sanat luetaan ja seuraavaksi kerraksi voi kirjoittaa voittaneesta sanasta, muista esillä ollesta sanoista tai ihan mistä vain!

Ihanan väljää, ihanan rentoa ja ihanan iloista. Välillä piiriläiset, jotka tuntevat toisensa vuosikymmenten ajalta, ärisevät toisilleen, vastapainoksi nauretaan paljon. Ryhmä on turvallisesti muotoutunut ja ottaa lämpimästi vastaan uudet. Ryhmässä voi ottaa esille kipeitäkin asioita.

Maria joutui eilen Sonettiin yllättäen. Aamulla, kun lähdimme Kiuruvedelle kasaamaan Petrin ja Heikin runovalokuvanäyttelyä, jossa on myös klovni-runoilijan peukalonjälki, sanoin Marialle, että se on sitten sitä myötä myös illalla kirjoittajapiiri Sonetti Iisalmessa.

Maria sanoi vähän nurjasti, että tästä ei ollut puhetta.

Onneksi läksimme aamulla melko varhain liikkeelle. Myöhästyimme vähän Marian kanssa poikien hausta, koska klikkasin läppärin asentamaan ne peevelin päivitykset eikä siitä tullut loppua. Oli pakko lähteä Kiuruvedelle ilman tietokonetta. Runoilijan piti käydä heti ensin pankissa ja koko Lapinlahti oli päättänyt silloin hakea tiskiltä työeläkkeensä. Odotimme Osuunpankin edessä noin 45 minuuttia, mutta se ei haitannut, sillä aikaa erilaisiin viivästyksiin oli varattu, kiitos Heikin itsensä. Ja oli mukavaa istua autossa parikissa, käyttää moottoria tyhjäkäynnillä, katsoa, kun räntä valui ja ihmiset Pipastiinaan lounaalle.

Ärsyttävää kyllä on, että pankeissa on kassapalvelut vain kello 12.30 asti. Se tuntuu pienen maalaisen ihmisen kyykyttämiseltä.

Kiuruvedellä sain kiivetä keittiöjakkaralle noin viisikymmentä kertaa. Ylös, alas. Huomenna otamme Kiuruvedelle mukaan meidän turvajakkaran. Joudumme lähtemään kokonaistaideteosta täydentämään, sillä sitä mukaa, kun ripustin kaikkein tulenarimpia Peten valokuvia kirjaston seinälle, perässäni käveli tyyppi, joka käänsi ne toisin päin.

Taide on provokaatio huusivat Peten kuvat ja sitten paikalle tuli myös Kiuruvesi-lehden toimittaja - haastattelu oli sovittuna. Toimittaja näytti siltä, että olisi joutunut keskelle painekattilaa, jossa porisi sekopäitä. Niin me olimmekin, halleluja!

Valokuvia käännellyt tyyppi istui ensin valokuvaseinää vastapäätä olevilla sohvilla ja katsoi tarkasti. Minä vilkaisin tyyppiä ja ajattelin heijastintakista päätellen, että jahas, kirjasto-kulttuurikeskuksen talkkari tauolla. Sitten tyyppi tuli ja otti minulta keittiöjakkaran pois. Sanoin anteeksi, tarvitsetko sinä sitä, siinä vaiheessa vielä ajattelin, että nyt loppui talkkarin tauko ja heebo tarvitsee jakkaran johonkin omiin hommiinsa.

Tyyppi oli sitä mieltä, että minä en saa enää nousta jakkaralle, koska se ei ole työturvallisuusnormien mukainen. Sanoin, että totta puhut, meilläkin on kotona keittiössä raksajakkara, jossa on kahva. Tyyppi lupautui ripustelemaan valokuvia puolestani. Mietin, mikä virolainen siirtotyöläinen tämä oikein on, kun puhuu suomea ikään kuin virolaisittain murtaen.

Ja niin tyyppi ripusteli valokuvia, kunnes jossain vaiheessa kysyi minulta englanniksi: Is this pornography or art? Sanoin, että both of. En ehtinyt siihen hätään pitää esitelmää siitä, että ei minusta porno lähtökohtaisesti ole pahaa. Toki suurin osa pornosta on täysin kyllästyttävää ja esteettisesti pöljää eikä edes Rakel Liekki saanut aikaan genreen parannusta, vaikka taideprojektiluontoisesti asiaa käsittelikin. Olen sivunnut Rakel Liekkiä, Tiina-Rakel Koposta, Tiedonantajan kolumnissani vuonna 2013, julkaisen sen tänään blogisivustossani Tiedonantaja tiedottaa:

http://www.piavalkonen.fi/tiedonantaja/2018-01-seksuaalinen-polarisoituminen

Peten puolipornokuvat olivat mielestäni kauniita. Toki niissä nuoret naiset oli nähty miehen silmin, nuoren ihailevan miehen ja se nyt oli kieltämättä hieman objektisoivaa - ainakin feministiseltä kannalta. Hirmu hyvä oli, että asiasta virisi keskustelu. Siihen saumaan saapui paikalle toimittajaparka. Englantia puhuva tyyppi käänsi kaikki valokuvat, joissa nännit näkyivät toisin päin. Hän sanoi ajattelevansa kirjastoon tulevia lapsia, jotka kysyvät vanhemmiltaan, miksi seinällä on nakuja naisia.

Itsekin hätkähdin. Niinhän se on! Naku nainen, jolla nännit on näkyvissä, ei kiinnitä huomiotani, mutta jos Pete olisi kuvannut peniksiä, olisin minä ehkä jättänyt näyttelyn hänelle rakentamatta! Miksi naisvartaloa saa vaikka ryöstöviljellä, mutta miehen ei? Ylen Areenan dokumenttisarjassa Suomalainen seksi kerrottiin laista, jonka mukaan erektiossa olevaa miehen penistä ei saanut näkyä leffoissa, ja siitä, miten elokuvatarkastamo tukkeutui, kun virastossa joutuivat katsomaan tuntikaupalla pornoa putkeen elokuvien tarkastamista varten.

(Oikeasti! Varmaan maailman kammottavin ja puuduttavin työ. En yhtään ihmettelisi, jos viraston ihmiset olisivat työtehtävästään traumatisoituneet.)

Siinä taiteen provokaatiokeskustelun lomassa tulin kysyneeksi virolaisittain suomea ja amerikkalaisittain englantia puhuvalta tyypiltä, kuka tämä on. Hän sanoi nimekseen Juha Kärkkäinen.

??????

Siis Juha Kärkkäinen Kiuruvedeltä, raksatakki päällä, Kiuruveden kirjastossa. Sanoin, että ymmärrän hänen pointtinsa, tästä täytyy keskustella ja ajattelin hämärästi, että onhan pornografiakin osa sairasta kapitalismia. Ymmärsin näin, että Se Juha Kärkkäinen - siis hyvät toverit, Se Juha Kärkkäinen, jonka teettämä on Kauppa-Suomi -lehti, joka on ehkä Suomen huonoiten taitettu lehti, mutta sehän nyt tässä ei ole olennaista - on Amerikassa tullut kriittiseksi rahataloutta, mitä tahansa rahataloutta kohtaan.

SItten mietin, että toisaalta ja toisaalta. Taidetta on se, mitä taiteeksi haluamme sanoa ja muodostin siinä samassa anarkistisen taidekäsityksen. Ranskalainen Marcel Duchamp toi taidemuseoon pisoaarin ja on sanonut: "Ainoastaan taiteilija ei esitä luovaa tekoa; katsoja liittää taideteoksen ulkoiseen maailmaan avaamalla ja tulkitsemalla sen sisäisiä ominaisuuksia lisäten näin panoksensa luovaan toimintaan."

Jos kyseessä oli oikeasti survivalisti Juha Kärkkäinen eikä suomalainen miesolettama, englantia puhuva virolainen siirtotyöläinen (Kiuruvedellä?) tai kirjaston talkkari, joka uskottavasti tai jossain miestä väkevämmässä esitti Sitä Juha Kärkkäistä, tyyppi joka tapauksessa osallistui kokonaistaideteokseen nimeltä Peten kuvan ja Heikin sanan taikaa.

Käskin Juha Kärkkäistä esittävän tyypin googlata valokuvaaja Sally Mann ja kerroin, että olen kuvannut omia lapsiani sallymannilaisittain pohtiessani juuri sitä, mitä on taide ja mitä esimerkiksi lapsiporno. Koska oletin, että heebo oli Se Juha Kärkkäinen, ajattelin, että siinä hän Peten taidevalokuvien ulkoiseen maailmaan liittää nyt omia amerikkaisen uusmoralismin tulkintojaan. Ja niin, amerikkalaista kulttuuriahan voi arvostella pakkomielteisestä suhtautumisesta seksiin.

Tai jospa se oli niin, että Juha Kärkkäistä esittävä Juha Kärkkäinen tuli vain minun liittämäksi salaperäiseen megalomaanimoguliin. Joka tapauksessa kokonaistaideteokseen kuuluivat viuhtovat käsivarret ja Juha Kärkkäinen -olettaman sisäiset ominaisuudet. Hän sanoi kyllä, että ehkä jossain etelässä tämä ehkä on mahdollista, mutta täytyy ottaa huomioon, millainen paikkakunta Kiuruvesi on. Muistin, että Kiuruvedellähän on lestadiolaisia ja palava pensas Elias Simojoki oli sisällissodan aikaan Kiuruveden luterilaisen seurakunnan pappi. Tukkani nousi pystyyn.

Autossa Peten, Heikin ja Marian kanssa puhuimme siitä, mitä olisi tapahtunut, olisiko koko näyttelyä ollut, jos valokuvien objekteilta olisivat penikset olleet esillä. Maria oli tuohtunut koko taideinstituution ja taiteilijoiden vapauden sekä suvereniteetin puolesta. Sanoin, että no niin siitä vain nyt kuvaamaan erilaisia peniksiä ja asettamaan niitä näytille.

Meni vähän aikaa ja Pete sanoi takapenkiltä: "Pia, oletko nähnyt Kalervo Palsan töitä?"  Aloimme nauraa. Niissähän niitä peniksiä on riittämin ja paljon pohjoista ahistusta.

[Vanhempi teksti] « [Sisällysluettelo] » [Uudempi teksti] | [Haku] | [Sivun yläosaan]

Webbiriihi