Pia Valkonen

1918

su 7.1.2018

Eilen oli antoisa ja mukava vierailu. Keskustelua käytiin koulukiusaamisesta presidentti Svinhufvudiin ja historioitsija Martti Häikiöön. Tänään luin Long Playsta Ville Vihtori Blåfieldin (s. 1980) kirjoituksen isoisistään. Hänen isänpuoleisen ukkinsa isä Ville Blåfield oli valkoisten puolella, nuorsuomalainen korkeimman oikeuden edeltäjälaitoksen tuomari ja äidinpuoleisen ukkinsa isä Vihtori Pölhö punikkien puolella Mikkelissä. Artikkeli oli hyvä ja Ville Blåfield kirjoitti sen Tokiossa kahvilassa, jossa latte oli vähän turhan pehmeää, mutta wifi toimi erinomaisesti.

Eilisessä keskustelussa sivuttiin sitä, että rautatieläiset olivat vuoden 1918 sisällissodassa punaisten puolella. Niin oli Puumalasta valtion rautateiden palvelukseen lähteneen Johan Jakob Sorjosen poikakin, joka sitten keväällä joudui punaisten vankileirille. En tosin tiedä, mihin, mutta näin tarina kertoo. Hänen poikansa Kyösti Sorjonen isänsä kohtalosta - vaikkei tämä edes kuollut nälkään - järkyttyneenä olikin sitten oikeistolainen, Jyväskyläläisen oikeistolehden mikäsenytonkaanollut  päätoimittaja ja pakinoitsijanimimerkki Joel, olen Joelin pakinakokoelman lukenut.

Ylistämässäni Kotimaa-lehden numerossa toimittaja Saara-Maria Pulkkinen kirjoittaa kakkossivun kolumnissaan siitä, mitä voi tarkoittaa uskontunnustuksen Pyhä yhteinen seurakunta. Se voi tarkoittaa moninaista, ehkä kaoottisen tuntuista multitudoa, joka on yhtä aikaa sekava ja ihanan täysi. Meitä uskojia on moneksi.

Uskon sisar Raili lainasi teologisessa blogimerkinnässään Torsti Lehtisen sanomaa, että hän ei ole uskossa, vaan usko aina silloin tällöin on hänessä. Minä olen taas siinä uskossa, että olen uskoja, kynsin hampain ja aktiivisesti riipun uskossa, vaikka varmaan joku fundis saattaisi olla sitä mieltä, että eihän se noin mene, ei noin voi uskoa. Voihan, kuka sen sanoo, ettei voi. Kenellä on siihen lihaksia?

[Vanhempi teksti] « [Sisällysluettelo] » [Uudempi teksti] | [Haku] | [Sivun yläosaan]

Webbiriihi