Pia Valkonen

Vitun käyttö tekstissä

la 23.12.2017

Nukuin hyvin. Heräsin aikaisin. Pesin pyykkiä. Ripustin pyykkiä. Luin Martti Anhavan, Tomi Huttusen ja Pekka Pesosen kirjaa Dostojevski - kiistaton ja kiistelty. Koska ajatus hyvän yön jälkeen oli kirkas, päätin jaksottaa jouluraatamista ja kirjoittaa. Moni asia on kesken. En voi sanoa, etteikö haittaisi, mutta huihai, onhan tässä vielä huomiseen aikaa. Ulkona pyryttää, ei houkuttele.

Pyykkikoneessa on Matin sininen paita ja joitain muita sinisiä pyykkejä. Ne pyörivät pitkällä kuudenkympin ohjelmalla. Voin jonkin aikaa olla rauhassa siiitä. Sitten vaihdan kuusikymppisen tummat pyykit ja ehkä jätän punaiset pyyhkeet tulevaisuuden ratkaisemiksi. Astianpesukone on päällä. Anna on pakkoherätetty. Maria kohta kytkeytyy tietokoneeseen ja liedellä kiehuvat porkkanat Oikaisijan porkkana-fetalaatikkoon ja perunat Sitruunaiseen kalasalaattiin. (Marian tietsikan takaa kuului äsken: onko mitään herkkua? Kuorin lapselle porkkanan. Ehkä. Vastahan penska söi aamiaisen, perkele.)

Tuvassa on edelleenkin kuivamassa Annan vihreä jopo. Kissan kiipeilypuu pitää viedä yläkertaan ja Marian sähkäri survoa tuulikaappiin latautumaan. Tuvan pöytä, sen jonka isä nikkaroi Puumalan kansalaisopiston puutyöpiirissä, kun kaikki Koivulan rakennukset oli siirretty paikoiltaan ja käytännössä rakennettu uudestaan sekä Pitkäjärven rantaan iskä oli Toke-veljen kanssa rakentanut rantasaunan kamareineen sekä puuliiteri-puuhuussin, on täynnä joulupaperirullia, Matin Marialle jostain vanerista leikkaamia pohjia, liimaa ja lehtileikkeitä.

Matti pelastautui kaikelta tältä terveyskeskuksen odotushuoneeseen. Hitsasi Ducatoa suojalasit silmillään. Silti silmään meni pala metallia. Tänä aamuna sanoin, että katsopas vasenta silmääsi; se punoittaa uhkaavasti. Minulla on korvakäytävätulehdus ja korvalääke on kuin tyrmäystipat. Eilen ruuttasin neljä tippaa kumpaankin korvakäytävään ja vajosin keittiön sohvalle tajuttomana.

Vittu. Kohta porkkanat ovat kiehuneet.

Niin. Vittu.

Taiteilija Cia Kiiskisen kirjoittama Äitiyspakkaus ilmestyi, kun Anna oli vuoden ikäinen. Luin sen Riistavedellä Niiralan Kulman kahden makuuhuoneen, olkkarin, ison keittiön ja yksiön asunnossa. Asunnossa oli halpa vuokra, varmaankin vuokrataloyhtiön halvin. Kirjoitin happamasti jollekin kirjeeseen tai sitten päiväkirjaani, että talossa näkyy, haisee ja kuuluu köyhyys. Meillä ei ollut edes huonekaluja asunnon liitännnäisenä olleeseen yksiöön. Kuivasimme yksiössä pyykkiä ja Leonid kävi siellä tupakalla.

Matka kerrostalon pyykinkuivaustiloihin oli kummallekin meistä suuri loma. Saunassa kävimme siten, että vauvat olivat turvakaukaloissaan pukeutumistilan lattialla. Sekä suihkuhuoneen että saunan ovi tietenkin oli auki. Vessarauha oli vain tupakoitsijalla yksiössä.

Minä kun en ole koskaan polttanut, jouduin pitämään vessan oven aina asioidessani auki.

Kirjoitus jatkuu, kun olen jonkun jouluraadantatoimen tyrkännyt nykäyksenä eteenpäin. No niin. Tummat pyykit pyörivät. Riisit kiehuvat perinteistä porkkanalaatikkoa varten Oikaisijan porkkanalaatikon keitinvedessä. Tämä ei todellakaan ole minun alaani, kuten ei ole sähköinen asiointi tai Ilmoitin.fi.

Nyt on Oikaisijan porkkanalaatikko uunissa ja perinteinenkin ilman korppujauhoa. Terveyskeskuslääkäri ottaa selvää Kysistä, poistetaanko metallinpaloja silmästä jouluaattona. Korviin - minun - pitäisi panna tippoja. Nyt ei ole aikaa olla kyljellään viisi minuuttia per korva.

Cia Kiiskinen teki taidetta - Äitiyspakkauksesta muistettua - sillä aikaa, kun vauva nukkui. Muistan kirjasta ainoastaan sen, että taiteilija ajatteli, että lapsen ensimmäiset  sanat ovat: "Voi vittu!" , sillä aina, kun vauva äännähti ja äiti keskeytti työskentelynsä, äiti sihahti niin hampaidensa välistä.

Sadan vuoden talo

Piti aloittamani merkintä sillä, että osa televisiosarjasta Sadan vuoden talo, jonka onnistuin jokunen ilta sitten näkemään, alkoi näin:

Nuorempi, vain vähän, raksamies äheltää savuhormia omakotitalon katolla paikoilleen: "Perrrrkele!"
Aika vanha raksamies äheltää hormin toista päätä paikoilleen talon sisällä: "Voiiii vvvvittuuuuu...."

Luin Teppo Kulmalan Radio Tuupovaara kuutosen eilen illalla loppuun ja sen viimeisen luvun Kirjailijan lähde tänään keittiössä kaiken ollessa vasta alussa toiseen kertaan. Viimeinen luku pani hiljaiseksi. Mietin, pitäisikö sarjan nelonen lukea uudelleen, en oikein muista siitä mitään, olen vain kirjannut kirjan kanteen itselleni muistutukseksi s. 182 Jung: Individuaatio.

Tässä ei ole muuta ongelmaa kuin se, että minulla oli monta päivää aivosumua ja olin kirjoituskyvytön. Nyt kun olisi ensimmäinen kirkas päivä 

[Vanhempi teksti] « [Sisällysluettelo] » [Uudempi teksti] | [Haku] | [Sivun yläosaan]

Webbiriihi