Teppo Kulmala Radio Tuupovaara 4 -
ja vitut jossain kohtaa Radio Tuupovaaroja

Voi että! löytyi sivulta 111

ma 25.12.2017

Toissapäivänä kirjoitin vitun käytöstä kaunokirjallisessa tekstissä, mutten koskaan merkinnässäni ehtinyt siihen, että pongasin sanan jostakin kirjailija Teppo Kulmalan Radio Tuupovaaroista. Sain kaiken tehtyä eiliseen jouluateriaan mennessä - iltamyöhällä tekstaroin joululahjaansa lukevalle klovni-runoilijalle, että nyt minä luen kaksi vuorokautta putkeen.

Meillä oli kunnia saada Lapinlahden kaunein nuori mies jouluaterialle. Helluntalaisprinsessat sanovat nuorukaista Seldaksi tämän mustien kiharoiden takia, Matti Piha-Jeesukseksi ja minä mielessäni Kreikkalaiseksi Jumalaksi tai Persialaiseksi šaahinpojaksi. Joulupäivällisen jälkeen tuli sellainen olo, että meillä asuu kaksi tšehovilaista sisarta, joiden pääunelmana on päästä Helsinkiin. He ihmettelivät eilisiltaisen jälkeen, että nuorella miehellä asuu äiti Helsingissä ja miekkosella olisi mahdollisuus päästä näiltä seuduin pois, miksi hän ei lähde. Sanoin, että Helsingissä ei olisi mahdollisuus toteuttaa omavaraisuuden unelmaa. Tšehovilaiset nuoret naiseni pyörittelivät silmiään pöyristyneenä. Omavaraisuuden unelma?

Aamulla luin Kulmalan Tuupovaara-sarjan nelosta pitkälle muistiinpanoja kirjan kansiin ja alkusivuille tehden. Lukea hujautin nelosen viime kesänä muun muassa Seinäjoen reissulla kesäkuun viimeisenä viikonloppuna. 99 prosenttia kirjasta pyyhkiytyi muististani saman tien, mikä ei ollut Kulmalan vika, vaan sen, että päässäni valtaa piti estetiikan essee, joka tietenkin jäi iloisesti keväällä kirjoittamatta. Siirsin sen kesälle ja samaan aikaan tuli ruhjottua Radio Tuupovaara nelonen urakalla läpi. Muulle kuin estetiikan teorioille ei sillä kertaa ollut minussa tilaa tyyliin mummo ois menny puolukkaan, muttei mahtunu sinne.

Kulmalan Tuupovaara-nelosesssa ei tullut vastaan vittu, vaan tulivat vastaan kirjailijoiden maneerit ja jumit. Kulmala tunnustaa esimerkiksi sanovansa useasti: Voi että! Hän on kasvanut sivistyneessä perheessä, jossa lapset eivät saaneet kiroilla. Kun vitutti, piti sanoa Jumpe!, Hurjatti! tai Hurja!

Mietin, kuinka Kulmala on aina niin kiltti ja kohtelias. Hän on sitä ärsyttävyyteen asti. Jos hän ei vaikka pidä jostain kirjasta, ei sano suoraan, että ei pidä, vaan on aavistuksen verran nuiva. Näin Kulmala kirjoitti John Irvingin Minä olen monta -romaanista: "Luultavasti romaanin tutkiskelema seksuaalisen identiteetin etsiminen vaatisi sen tyylin tarkkaavaista lähilukua, johon teksti ei muutoin juurikaan houkuta." (Savon Sanomat 2.6.2013)

https://www.savonsanomat.fi/kulttuuri/kirjat/John-Irving-Min%C3%A4-olen-monta/420006

Tai: "Henkilöiden persoonallisuus näyttää kiinnostavan kertojaa 600 sivun mitan lähes ainoastaan heidän seksuaalisen suuntautuneisuutensa tasolla."

Tai: "Sosiaalisella matolla normatiivisemmat tyypit ovat tietysti usein heteroja ja samalla vähintään jossain määrin suvaitsemattomia -...."

Muutoin juurikaan? Lähes ainoastaan? Jossain määrin?

Ei sano suoraan kriitikko, ei. Sanoisi, että valitettavasti on nyt niin - Minä olen monta on tendenssikirjallisuutta, ajassa liikkuvaa trendipaskaa. Ei sano, ei. Pupertelee sinne tänne: ei muutoin juurikaan houkuttele tarkkaavaiseen lähilukuun.

Miksi muuten ei houkuttele tarkkaavaiseen lähilukuun? Onko Kulmala ehkä homofoobikko? Uuskonservatiivi? Hän luonnehtii itseään isänmaallisemmaksi nyt vanhempana kuin nuorena. Hm, sanon minä. Kannanko kaunaa Kulmalalle siitä, että hän ei ole enää kommunisti? Kannan. Lisäksi kannan hänelle kaunaa siitä, että ikään kuin  - siltä minusta tunnustaa - jossain määrin ja jopa jotakuinkin - Kulmala olisi vielä kaiken muun hyvän lisäksi takinkääntäjä.

Puh, tulihan se nyt sanottua. Hänen vaimonsa, jonka tunsin joskus ortodoksipäätoimittaja-aikoinani kollegana, sanoi aina mietteliäästi, että hänen Tepponsa se on entinen kommunisti. Kulmalan vaimo totesi asian jotenkin sillä tavalla pohdiskellen, hän ei arvottanut lausumaansa, ikään kuin kokeili, miltä asia maistuu. Minä uteliaasti ajattelin, että wow, mutta sitten en pettymyksekseni havainnut esimerkiksi Kulmalan Iisalmen Sanomien kolumneissa mitään siihen viittaavaa. Olin yhä enemmän kerta kerralta vähän vähemmän wow. Luin Kulmalan Tuupovaarat yksi toisensa jälkeen tarkkaan, paitsi viime kesänä Nelosen, joka jäi ihan kesannolle, ja yhä enemmänhän niissä on lupaavia huomautuksia, pieniä mukavia nyansseja, kuten kokoomuspulu Ben Zyskowitsista tai toivotus miltei kokoomuksettomasta uudesta vuodesta.

Kuutosen viimeinen luku oli jo sitten aivan kantaa ottava. Se kertoo köyhyydestä! Jännittävällä tavalla kietoutuneena narsisseihin! Oikeasti, luku Kirjailijan lähde (epilogi) oli huikaiseva. Se ei paukutellut suoraan köyhyydestä päin lukijan pläsiä, vaan teksti kääntyili sisäisten ristiriitojen kourissa sinne tänne lyyrillisesti, ei kuitenkaan niin koukeroisesti, että olisin minä raaka-arskatoimittaja kirkunut kauhusta, kuten usein teen näiden ilmavien pilvenkevyiden ja yhtä aikaa lyijynraskaiden runomiesten kanssa.

(Dostojevskille olen ikuisesti vihainen siitä, että tämä oli luopio, jos nyt edes kunnon sosialisti oli edes alunperin. Luen kaiken Isolta D:ltä siihen peilaten. Iso D oli peliriippuvainen ja tuli takaisin Siperian karkoituksesta slaavinationalistina, jonka mielestä länsimielisyys vie Suuren Venäjän Perikatoon. No niin, luin minä suurella innostuksella loppuun Martti Anhavan, Tomi Huttusen ja Pekka Pesosen Dostojevski - kiistelty ja kiistämätön.)

En löytänyt Kulmalalta vielä Nelosesta sivulle 146 mennessä yhtään vittua tai voi vittua. Sen sijaan löysin yhden sydämestä tulevan paskat-tuhahduksen. Se on sivulla 117, siinä kohtaa kirjailja koettaa sähköisesti hakea kirjastokorvauksia. Tunsin sisaruutta kirjailijaa kohtaan. Vihaan henkilökohtaisesti esimerkiksi verottajan rakentamisilmoituksien nettilomakelaatijoita. Joko he ovat suomalaisia analfabeetteja it-insinöörejä tai alipalkattuja soomekieltä taitamattomia virolaisiparkoja. Tai sitten verottaja ei itsekään tajua, mitä haluaa tietää, olenhan kertonut moneen otteeseen, tämä on jo klassikko, että alunperin verottaja tahtoi tietää jokaisen rakennustyömaalla käyneen työsuhteen päättymispäivän.

Taisin ensimmäisiin tekemiini ilmoituksiin panna, että toivottavasti vasta 29.2.2136. Hekotin mielessäni, että verottaja ottaa nyt ihan taustaoletettuna uustyöläisten pätkätyösuhteet - että jokaisena ilmoituskuukautena kaikilla raksatyöläisillä on sekä työsuhteen alkamis- että päättymispäivä. Lisäksi Ilmoitin.fi:ssä piti klikata Työntekijäin rakentamisilmoitusta. Nauroin aina pissat housussa, kun piti ilmoittaa työntekijät jollakin työmaalla. Täppä ei ollut minua varten. Siitä työntekijä klikkaa aina, kun itse rakentanut itselleen jotain.

Ja etteikö muka näin voisi lukea kirjaa - että lähilukee kirjasarjaa odottaen kuumeisesti hetkeä, jolloin kirjailija käyttää ensimmäisen kerran vittu-sanaa. Kylläpä voi! Venäjän kirjallisuuden ja kulttuurin professori Tomi Huttunen Helsingin yliopistosta oli laskenut sanan вдруг, yht´äkkiä koko Dostojevskin tuotannosta.

Myös kuvanveistäjä Jussi Aulis esiintyy Teppo Kulmalan Radio Tuupovaaroissa. Nelosessa kirjailija miettii, kenen kanssa oikein on tekemisissä. Hän ja vaimonsa muuttivat Iisalmeen, Kulmalan synnyin- ja koulukaupunkiin, eikä kirjailija ole kansakoulukavereistaan tekemisissä oikein muiden kuin Jussi Auliksen kanssa. Syykin on selvä. Kukapa olisi lapsuuskaupunkiin monin tuumin jäänyt? Enhän minä tietenkään toiskielisenä tajua, mitä tarkoittaa kulmalalainen ilmaus monin tuumin, mutta niin. Jussi Aulis, jonka sukunimi kuulostaa ihan lappilaiselta, asuu Kiuruvedellä.

"Kiuru........... tähän lainaus Tuupovaara nelosesta sivulta 76. Matti huutelee, että laatikot ovat lämmenneet. Minä tein selkä vääränä ruokaa ja salaatteja kaksi päivää voidakseni nyt kaksi vuorokautta lukea putkeen ja kirjoittaa, kirjoittaa, kirjoittaa ja kirjoittaa.......... Mutta ei perkele, porukat eivät saa pöytää katettua, ellen mene hätiin. Matti lätkii ruoat pöytään sellaisenaan. Pitää olla tabletit ja servetit, grrrrrrrrrrrrrrrrrrr... jatkan myöhemmin. Jatkan, vaikka ensi yön yöunet menisivät. Tää menee nyt nettiin krjoitusvihreineen. Matti huokailee dramaattisesti lieden, leikkuulaudan, lihaveitsen ja jalkalistan välistä.

Jahas, ei sitä näy voida jatkaa kirjoitusta tänään. Anna halusi kävelylle. Kävimme ostamassa R-kiskalta kaksi hautakynttilää. Veimme toisen kirjailija Matti Pulkkisen haudalle. Siinä oli jo yksi kynttilä ja eilenkin oli. Saattoi eilen palaa sama kynttilä. Toisen R-kiskakynttilän veimme muualle haudattujen muistomerkille, jossa oli valtava määrä kynttilöitä. Osa niistä oli jo sulanut varreltaan ja Matin mielestä ne vaikuttivat paloturvallisuusriskiltä.