Tunnelukot

su 26.11.2017

Jotain hyvin symbolista oli siinä, että Matti osti ja asensi Skodaan eilen opetuspolkimen. Kaksi vuotta Annan onnettomuuden jälkeen. Tottakai jännittää. Varsinkin, kun Anna alkaa harjoitella autollajamista tällaisilla keleillä. Eikä Skodan kytkin ole helpoimmasta päästä. Se nousee yhtä korkealle kuin aikanaan Volkswagen Golfissa, joka oli ensimmäisen suomalaisen aviomieheni.

Syksyllä kaksi vuotta sitten harjoittelimme Annan kanssa ajamista Mykkäsen peltotiellä. Meillä oli välillä käytössä Samin nykyinen Sitikka - joka näyttää jälleen heränneen henkiin, on se vain ihmeellinen nuori mies, nero lajissaan - ja välillä Haverisen Matilla nykyisin oleva automaatti-Passat. Passat on alunperin kuulunut Teittisen Antille, kasvatustieteiden tohtorille, joka cp-vammaisena tarvitsi/tarvitsee automaattivaihteista autoa.

Matti Pulkkisen elämäkerturi ei tullutkaan perjantaina. Rythin Pentin kanssa huokaisimme helpotuksesta. Pentillä oli traktori hajonnut ja auraukset jääneet perjantaiaamuna kesken. Illalla oli tulossa vieraita. Minä menin Vuorisella suojelulämpäreitä kiertäessä katatoniseen tilaan. Pitkäjalkaisten metsäkurssilaisten perässä oli mukava laukata, mutta aina kun joku jarmokoponen otti yhten askeleen lievässä hangessaä, minä jouduin perässä ottamaan kaksi. Tai loikkaamaan. Kun tulin kurssilta, jouduin heti tekemään Marian aamutyöt, vaikka olisin toivonut, että ne olisivat olleet jo tehdyt. Sen jälkeen en jaksanut yhtää mitään. Luin ensin Leeni Peltosen Valvomon ja sitten Kimmo Takasen Tunne lukkoasi, jota suositti Jehovan todistajasisar - semmoinen aktiivinen, jonka jalkaterän asennosta jo näkee, että tämä rouva järjestää asiat, tähän voi luottaa.

Tunne lukkosi oli esillä elämänkaarikurssillakin. Torstaina marssin Iisalmeen Suomalaiseen ja ostin myös Murra tunnelukkosi. Hyvä, että ostin uudemman version, sillä Tunne lukkosi hätkähdytti hieromalla heti alussa kaikki kompensaatiot ja muut mielen defenssit päin naamaa. Kimmo Takanen on selkeästi ottanut toisenlaisen asenteen Murra Tunnelukkosi -kirjassa. Takanen kyllä varoitti Tunne lukkosi -kirjan alussa, että lukeminen ei välttämättä tunnu miellyttävältä. Mukava, että varoitti, mielestäni kirjan alku olisi voinut olla taitavampi. Olin vähällä jättää kirjan sikseen ja siirtyä Flovorovskin Venäläisen teologian teihin.

Minusta me uusliberaalissa kapitalismissa eläneet ja siitä kärsineet poloiset tarvitsemme nimenomaan armoa ja päänsilitystä ensin. Vasta sen jälkeen voi alkaa tunnelukkoja hieroa auki!

Perjantain ja lauantain välisenä yönä tein virheen, josta Leeni Peltonen, unioppaan kirjoittaja, varoitti. Ei pitäisi yöllä, kun herää ja sydän takoo, katsoa kelloa. Katsoin kelloa neljältä ja sen jälkeen olin virkea kuin peipponen. Olin tosin vain näennäisesti virkeä, sillä kun menin alas ja aloin tehdä kotitöitä, olin työntää roskiin Savonia-lusikan yhdessä jogurttipurkin kera ja sen jälkeen olin vähällä tikistää kissojen Latz-pussista lihahyytelöannoksen sinne jogurttipurkin perään.

Sain kuitenkin Matin valkeat teepaidat ripustettua narulle, vaihdoin pyykkikoneeseen toisen arsenaalin, tyhjensin astiapesukoneen ja panin molemmat koneet pyörimään. Söin voileivän ja menin takaisin nukkumaan. Nukuin kyllä, mutta herättyäni otsan ympärillä oli kiristävä panta. Kahvin puutetta varmaankin.

Viime yönä heräilin varmaan 15 kertaa, juoksin vessassa, mutta päätin, että kelloa en katso, enkä ahdistu. Lohdutin itseäni, että nyt sunnuntaina ei tarvitse olla kirkas ajatus; blogiakaan ei tarvitse aina päivittää täyspäisenä. Ja voilá nukahdin jokaisen heräämisen jälkeen. Herättiin Matin kanssa noin kello 8.30 ja minä lähdin alas pelastamaan Mattia kissoilta.

Mattia ahdistaa todella, kun ensimmäisenä aamulla portaiden alapäässä on kaksi naukuvaa kissaa, häntää heiluttava Pimu ja perässä vielä vaativasti puhiseva Pyry. Keitin puuron, nostin jätesäkit tuulikaappiin, latasin kahvinkeittimen ja menin taas sekaisin kahvikupeista ja desilitroista. Kahvi oli tänä aamuna hieman luonteetonta, mutta juotavaa,

Kävin roskiskeikallakin. Pitää siitä tiedottaa klovni-runoilijalle, jonka kanssa kestämme yhdessä hänen äitisuhteensa. Klovni on äitinsä omaishoitajan lomittaja ja tärkeä ihminen yhteisölleen.

Kävin eilen läpi kasoittain lehtiä. En vielä tiedä, vienkö ne terveyskeskuksen odotustiloihin, Lastulle askarteluun vai säilytänkö kevääseen elämänkaarikurssin aarrekarttaa varten. Kun keittiö oli putipuhdas, pesin lattian ja ulkoilutin mattoja, istuin keittiön sohvalle ja luin äidin kirjeitä isoimmalle siskolle vuodelta 1967. Niissä esiinnyin minä. Villi kakara, josta oltiin koko ajan huolissaan, koska Immolan kartanon työläisasunto, yläkasarmi, oli kylmä.

Huvitti, kun tuntui siltä, että vanhalle äidille ja yhtä vanhalle isälle oli ikään kuin ulkoavaruudesta tupsahtanut jokin avaruusolio, joka varasti kynät, purki ne osiiin, riisui vaatteet, kun ne oli hänelle puettu, kaatoi piimän pöydälle ja kirjoitti aina omat terveisensä isosiskon kirjeeseen. Isä oli raportoinut tyytyväisenä jokaisen kehitysaskeleeni. Jo kaksivuotiaana oli selvää, että minusta tulee vasenkätinen.

Valvomo

Leeni Peltosen Valvomo oli ihan jees. Jossain vaiheessa kirjaa ärsytti todella. Peltosen mies oli rakas ja lapset ihania, hän tuli toimeen kaikkien kanssa työpaikallaan ja ponnisteli kovasti ollakseen hyvä johtaja. Jotain liian täydellistä kuviossa oli, siksi kait Peltonen unettomuudesta kärsikin. Ollakseen hyvä Kotilieden päätoimittaja, hänen tuli työntää sivuun oma haurautensa. Ollakseen uskottava.

Siitä Matti minua koko ajan syyttääkin. Että minä en ole uskottava yrittäjä enkä edes toimitusjohtajakaan omassa ailahtelevaisuudessani. En vain jaksa pitää yllä mitään naamaa. Jos vituttaa, niin vituttaa ja sen näkee minusta kymmenen kilometrin päähän.

Siksi en suurimmissa vitutuksissani näytä naamaani kenellekään. Siinä tilassa minua ei pitäisi päästää edes sähköpostin äärelle.

Leeni Peltosella oli tiettyjä tuskakohtia elämässään. Hänellä on ollut vaikeavammainen veli, joka on hoidettu laitoksessa. Suvussa on neurologisia sairauksia. Avioerokin on ollut. Ainoa ammatillinen särmä oli se, että Leeni Peltonen luetteli kaikki asiat, jotka hän oli tehnyt tismalleen oikein ollakseen hyvä johtaja - vain päällä seisomista hän ei ollut kokeillut. Siitä huolimatta uni ei tullut.