Aviovuoteemme kolmas sardiini

Röyhkeys, Jokakelin mies ja Yyteet

ma 6.11.2017

Taas tuli anivarhain aamulla, noin puolitoista tuntia ennen kuin Matti heräsi, olo kuin sardiinilla purkissa. Pyry hyppäsi sänkyyn selkäni taakse ja aloin kirjoittaa mielessäni tätä merkintää. Valvoin puolitoista tuntia, tönin Matin liikkeelle ja sanoin, että nyt voin nukkua äsken kadottamani tunnit. Nukuin enemmän kuin puolitoista tuntia ja näin kummallisia unia.

Olin unessa metsäkurssilaisten kanssa Lapinlahden luterilaisen kirkon kellotornissa ja Pentti Ryth oli saanut päähänsä soittaa kelloja. Soittosysteemi oli uusittu, se oli olevinaan superhieno, ja kelloja soitettiin jotenkin kummasti siten, että soittonaruissa piti roikkua kuin apina liaanissa. Eilen katsoimme Matin kanssa Leea Klemolan ja Kaarina Hazardin käsikirjoittaman Kotikatsomo-trilogian toisen osan: Myrskyn jälkeen. Liaanit tulivat sarjassa karanneesta paviaanista kummien kiemuroiden kautta.

Rythin Pentti keinui kellonsoittonarujen varassa ja minun piti antaa hänelle käteni ja jotenkin auttaa omilla voimillani kelloja soimaan. Siinä me sitten Rythin Pentin kanssa keinuimme kellonaruissa, edestakaisin, edestakaisin, mutta emme saaneet kelloissa aikaan inahdustakaan. Sanoin Pentille unessa, että ilmeisesti meidän voimamme eivät riitä soittomekanismin käynnistämiseen.

Samalla tarkastelin ihaillen metsäkurssilaiskollegaani, josta pidän kovin, sillä tämä on epäsovinnainen, - pidän kaikista metsäkurssilaisista paljon, kukaan heistä ei ole, kuten täkäläiset yleensä, sovinnainen, - kiipesi kellotornin seinämää pitkin kuin kalliokiipeilijä ihan huvikseen - ajattelin, onpas ketterä mies, ikäisekseen!

Vaikka Myrskyn jälkeen -trilogiassa oli yhdessä pääosassa Kuopion kaupunginteatterin entinen näyttelijä Henry Hanikka sekä mykässä sivusivuosassa olin näkevinäni Alapitkän kesäteatterin entisen näyttelijän herra Pekkarisen, jonka entisen vaimon tunnen ja pidän kyseisestä Pirkosta, minusta hän on räväkkä ja suorasukainen, hyvin ei-lapinlahtelainen, en ole ihan satavarma, katsonko trilogian viimeisen osan.

Vähän kökköä tavaraa, ajattelin eilen keittiön pöydän ääressä, kun tein lähtöä yläkertaan, ajattelin, että menen sinne lueskelemaan Sukevan ja Sonkajärven kirjallisuuspiirin kirjaa Virpi Hämeen-Anttilan Suden vuotta. Mattia nauratti, että Myrskyn jälkeen -ohjaushan on sulava kuin jonkin teatterikorkeakouluopiskelijan lopputyö. Siihen minä sanoin Matille, että Leea Klemolassa on jotain oudon vinksahtanutta enkä välttämättä halua katsoa hänen kaikkia vinksautuksiaan.

Alun perin innostuin Leea Klemolan ja hänen veljensä teatteriesityksestä Maaseudun Tulevaisuus ja olin vähällä organisoida perheen sitä Helsinkiin Kansallisteatteriin katsomaan. Onneksi en organisoinut. Totta kyllä. Maaseudulla on ankeata ja varmasti Helsingin kaupunginvaltuutettu mikäs se vihreä nyt olikaan nimeltään? on osin oikeassa absurdeine huumoreineen: maaseudun pienillä paikoilla on inhaa insestiä ja sukusiitosta, mutta mutta mutta. Teatteriesityksen arvostelujen perusteella tuntui siltä, että Leea Klemola istuu otsa rypyssä jossain taide-eriössään miettimässä, mitä kaikkea kamalaa hän voisi käsikirjoituksiinsa sisällyttää.

Olen samaa mieltä, itseensä tyytyväistä keskiluokkaa pitää herätellä, mutta vaikea on ketään herättää, jos teatteriyleisö kävelee esityksestä kesken ulos, kääntää toiselle televisiokanavalle tai sulkee kokonaan television.

Myrskyn jälkeen –kotikatsomossa tuli samanlainen olo kuin Suuresti Ihailemani Gerry Birgit Ilvesheimon Lykantropiaa lukiessa. Luin kirjaa alusta kohtaan, jossa nuori raiskattu tyttö oli heitetty kuolleena metsämättäälle ja hänen häpykarvansa olivat jo huurteessa. Ajattelin, että kiitos vain, tämä kirja oli nyt tässä. Näin voi kirjoittaa sellainen ihminen, jolla itsellään ei ole kasvamassa nuoria tyttöjä, jotka voivat joutua raiskatuiksi. Markku Eskelinen Raukoilla rajoilla –kirjallisuuden analyysissään arvostelee Matti Mäkelän Kahta vaimoa ja Rakkausromaania siitä, että ne ovat pikkuperverssejä.

Mitä ihmettä Markku Eskelinen ja hänen poppoonsa oikein haluavat? Isoperverssejä kirjoja? Sellaisia, joissa pannaan rikotuilla polttimoilla nättejä poikia peppureikään ja saadaan orgasmeja siitä, että kiskotaan sikiöt raskaana olevilta naisilta silmäkuoppien kautta ulos ja nussutellaan sitten sikiöitä korvakäytävään. Antti Holman Järjestäjässä oli persepanoja, mutta ei varmaankaan Eskelisen makuun tarpeeksi.

Annoin Järjestäjälle mahdollisuuden, sillä olin harkinnut pokkarin ostamista monta vuotta. Ja mitä kirjasta jäi mieleen: juuri ne homoprostituioitujen persepanot ja se, että lihavat vanhenevat naiset ovat sekä tyhmiä että vastenmielisiä. Kiitos, toista Antti Holman kirjaa en varmaan ihan vähässä kummassa lue.

Paviaani pani paksuksi

Jotain hyviä kohtia Myrskyn jälkeen -sarjassa oli, kuten se, kun Korkeasaaresta karannut paviaani oli ensin ahdistellut eläintenhoitajaa, sitten pannut tämän paksuksi ja ottanut eläintarhasta hatkat.

Ja tietenkin se oli hyvä, että sarjassa on värillinen Hanikka ihan noin vain sekä pyörätuolia käyttävä Pekka Heikkinen. Tosin en tajua, miksi Leea Klemola ja Kaarina Hazardin piti käsikirjoittaa eläimellisen himon valtaan joutunut aviomies kaatamaan Pekka Heikkinen pyörätuolillaan. Ikään kuin käsikirjoitustiimissä olisi supistu ääneen; pannaan se nyt tähän, koetellaan nyt oikein rajoja.

Onko hauskaa, että ramman pyörätuoli kaadetaan? Minä en ihan ole nyt kartalla. Vähän sama kuin Dostojevskin Idiootissa yläluokkaiset tyhjäntoimittajat ja tyhjänjauhajat kertoilivat toisilleen pieniä julmia tarinoita, Alice Munrohan sai ihan Nobelin palkinnon pienistä ja julmista tarinoistaan, kun tajusin sen, että Munrolla ei muuta tuotannossaan olekaan, lakkasin lukemasta Munron kirjoja. Idiootin eräs julma tarina kertoi pienestä seurakoirasta, jonka joku heitti julmuuksissaan tai semmoisessa tilassa, että elämä ei oikein tunnu nyt miltään, seurakoiran ulos junan ikkunasta. Totta kai tarinalla oli ihan muu merkitys, se kerrottiin muistaakseni kahteen kertaan ja nimenomaan kertomalla kahteen kertaan kertomisen Dostojevski alleviivasi Idiootin piirien turhanaikaisuutta. Mutta silti! Silti en jaksa näitä kyynikkoja, ei tällä tavalla vallankumous synny. Ja niin! Jos ette ole sitä vielä kuulllet, Dostojevski on surkea luopio, joka pissasi housuun, kun tuijotti teloituskiväärin piippuun. Luopui aatteestaan, surkea peliriippuvainen miehenkuvatus, joka eli anoppinsa rahoilla!

Röyhkeys

Vallankumous ei synny Ossi Nymanin Röyhkeydenkään avulla. Röyhkeys oli minulle pettymys. Odotin jotain ihan muuta. Se oli kirja, jonka tarkoituksena oli korostaa sitä, että Ossi Nymanilla on oikeus olla vastaanottamatta työtä, koska Nyman haluaa kirjoittaa Röyhkeyden kaltaisia kirjoja, joiden pääviesti on se, että ihailkaa nyt sitä, kuinka olen tinkimätön, kun kirjoitan tällaisia kirjoja tällaisten kirjojen kirjoittamisesta.

Ihan siitä vain, en minä Ossi Nymania olisi siivoojaksi pakottamassakaan. Ei hänestä olisikaan rakentamaan liikettä Oikeutta siivoojille!

Röyhkeyden ensimmäinen osa oli tylsä. Toinen osa oli varmasti jollain lailla dostojevskilaisittain polyfoninen, se kertoi päähenkilöstä työllisyyskurssilla tarkkailemassa jotenkin ylhäältä päin muita kurssilaisia ja kolmas osa kiertyi taitavasti ulos romaanista. Kolmannessa osassa oli jopa joitain kohtia, joissa nauroin ääneen.

Röyhkeys oli taitavasti kirjoitettu. Sen kerrontakerrokset olivat upeita, mutta loppujen lopuksi kirja ei kovin paljoa noussut Sami Rajakylän Olen runoilija,olen epäkypsä nuori mies, minulla ei ole perhettä, juon kaljaa, sammun suihkuun ja arvostelen tässä nyt Riikka Pulkkista –Pätkärunoilijan tasoa ylemmäs.

Minulla on trauma miesesikoiskirjailijoista Sami Rajakylän perusteella. Vilpittömyyksissäni askelsin syksyllä muutama vuosi sitten Tampereen työväenkirjallisuuden päivien jälkeen Lapinlahden kirjastoon ja lainasin Rajakylän Pätkärunoilijan siltä istumalta. Kahlasin sen illassa alusta loppuun, enkä edes malttanut odottaa aamua. Kävin sujauttamassa Pätkärunoilijan kirjaston luukusta sisään. En halunnut olla sen kanssa samassa talossa.

Missä olet nykyajan työväenkirjallisuus? Kirjailijasi ei ehkä ole vielä syntynytkään!

Jokakelin mies

Haukutaan tässä nyt sitten saman tien kaikki. Luin putkeen myös Pasi Ahtiaisen Jokakelin miehen. Kirja ei olisi ylittänyt uutiskynnystäni, ellei Ahtiainen sattuisi olemaan Kuopion alueen kauppakamarin tiedottaja ja ellen muistaisi hämärästi, että jossain 1990-luvun alun anarkistipiirien liepeillä pyöri samanniminen tumma ja mukavan oloinen hyvin nuori mies, ihan poikanen.

Minä olin töissä SDNL:ssä ja koska en saanut valtiolllistettuja sen ajan vasemmistonuoria innostumaan yhtään mistään edes kokouspalkkioiden tai kilometrikorvausten avulla, käännyin SAL-nuorten puoleen. Anarkistinuoret jaksoivat toimia ja panivat vielä omat pienet pennosetkin – oli markka-aika vielä – likoon. Järjestimme kampanjoita ja konsertteja, minä olin palkattu järjestäjä ja toimijat sekä osallistujat olivat anarkisteja. SDNL:n oma porukka oli kiinnostunut ainoastaan seuraavasta isosta tuopista, voi vittu, miten tympi se homma! Kyllähän anarkistitkin päihteitä käyttivät, mutta jaksoivat kuitenkin raottaa persettään penkistä.

Koska 1. joulukuuta on Kuopion alueen kauppakamarin kokous Varkaudessa, jonne voisi mennä ideoimaan sataa uutta leijonaa, yritysideaa, ja jonka kutsu tuli sähköpostissa, muistin perjantaina Matkuksessa, että kerran Matkuksessa muutama vuosi sitten vietettiin kauppakamarin tiedottajan kirjanjulkkareita. Etsin kirjaa Matkuksen Suomalaisesta kirjakaupasta ja olisin antanut olla, ellei joku juuri henkilöstökoulutuksen saanut nuori tyttö, jolla oli lupaavat kukkatatuoinnit oikeassa käsivarressaan, olisi tullut häiritsemään meditaatiotani hyllyjen välissä.

Tyttö sanoi, että Pasi Ahtiaisen tai hänen kirjansa nimi ei tunnu tutulta, mutta katsotaanpas koneelta, ja niin hän tsekkasi, että kirjaa onkin kolme keskustan kaupan löytö- ja halpakorissa.

Hain kirjan keskustan kaupasta. Näin kovasti vaivaa. Kuopion keskustaan parkkeeraminen kun on maalaiselle aivan helvettiä. Kävelin kirjan takia varmasti puoli kilometriä, tytöt istuivat autossa odottamassa. Ei ollut edes invapaikkaa vapaana kauppakeskus Minnan lähellä. Nyt sitten Kuopiossa vingutaan sitä, että kukaan ei käy keskustassa, kaikki ajavat vain Matkukseen. Totta vitussa me maalaiset ajamme Matkukseen, sillä sinne saa auton parkkiin ilmaiseksi, invapaikkoja riittää ja sen kun vain kävelee sisään kauppakeskukseen  vaikka ilman takkia.

Miksei Kuopion torinalusparkki voisi olla ilmainen?

Noh, ei Jokakelin miehestä sen enempää. Hyvä, että tuli kuitenkin luettua. Kyyninenhän se oli. Ilmeisesti kirjailija jotenkin kokee jääneensä nalkkiin keskiluokkaiseen turvattuun elämäänsä ja potee sisimmässään huonoa omaatuntoa siitä. Tai sitten kirjailija ei koe jääneensä keskiluokkaan nalkkiin ja purkautuu siitä. Mitäpä minä oikein Kuopion alueen kauppakamarin tiedottajalta odotin?

Mitähän Savon Sanomien kriitikko siitä sanoo? Miksi minua eivät kiinnosta romaanit, joissa kaikki henkilöt ovat epämiellyttäviä, eikä muukaan miesproosa.

Mistä näitä kielellä ja muilla hassunhauskoilla jutskilla kikskikskikkailevia Kari Hotakaisia oikein tulee? Savon Sanomien kriitikon johtopäätökselle nauran nyt tenat kusessa, lihava vanheneva ämmänkääkkä kun olen:

”Surkuhupaisan sekoilun jälkeen Jokakelin miehen voi nähdä toivovan, että niilorautamot ja heidän lähimmäisensä ottaisivat liian järkevissä arjissaan vähän rennommin.”

http://www.savonsanomat.fi/kulttuuri/kirjat/Pasi-Ahtiainen-Jokakelin-mies/505715

Tulkitsin Jokakelin miehen pikkunäppäräksi kevytlukemistoksi kovissa kansissa, joo, otetaan nyt uusliberalistisessa kapitalismissa kaikki vähän rennommin. Kirjan lopussa Jokakelin mies kantoi omakotitalonsa puutarhaan tupakkatuolin ja pian vaimo toi siihen viereen oman tuolinsa. Eipä aikaakaan, kun aviopari löysi jälleen hävinneen yhteyden toisiinsa. He ottivat aina välillä yhdessä samppanjaa, vaikka kummallakin oli seuraavana päivänä työpäivä.

Hetkonen! Tämähän on moninkertaista ironiaa tämä! Hyvänen aika! Nyt tätä kirjoittaessani huomasin jotain Jokakelin miehestä. Jospa kirja ei olekaan niin tympeä ja yksioikoinen kuin ajattelin. Onko loppuratkaisu jotain ironian ironiaa? Jospa kirja vain piti lusia loppuun.

Yyteet

Kuopion keskustan Suomalaisessa kirjakaupassa oli mainos siitä, että Yyteiden kirjoittaja Matti Rönkä on tavattavissa siellä torstaina kello 16. Harmi, että on, sillä siirsimme Kaskikuusen kansalaisopiston kirjallisuuspiirin alkamaan kello 16.30, jotta ehtisimme samana iltana kansalaisopiston luennolle. Torstaina luentoa pitää tekstiilitaiteilija Anne Kyyrö Quinn.

Matti Röngän Yyteet oli miellyttävä yllätys. Mikään tiukka yhteiskunta- tai työelämän analyysi se ei ollut, vaikka kustantaja niin mainoksissaan koettaakin uskotella. Hyvää oli Röngän lempeys jopa uusliberalistisen omnipotenttia uusyritysjohtaja-saneeraajaa kohtaan, joka toisteli myös minun inhoamaa lausahdusta: juurikin niin! Voi vitura, kuka sen on oikein keksinyt?

Rönkä on ilmeisesti lukenut jopa Barbara Ehrenreichin Petetyn keskiluokan ja Matti Kortteisen Kunnian kentät, sillä oli lainannut niitä kirjan lukujensa alussa olevaan lainaus-mottopaikkaan.

Aviovuoteestamme

Pyry-koira tarjoaa minulle aistillisia elämyksiä. Joka aamu se tosiaan hyppää viereen ja painaa karvaisen ja vähän karkean selkänsä selkääni vasten Matin ja minun aviovuoteessani. Joka aamu taputan sitä lautasille tai johonkin riippuen siitä, miten päin kolmas sardiini säilykepurkkiimme solahtaa. En tiedä, missä lätäkössä Pyry oli eilen illalla juoksunarussa maannut tai sitten se oli käynyt pyörimässä Saviahontien varren pellolla lietelannassa, mutta joka-aamuisen koirantaputuksen jälkeen kämmeneni tuoksui hennosti lannalle, ei ollenkaan epämiellyttävästi itse asiassa.

Ja tarkennus Osmo Kontulan Mielen seksuaalisuutta käsittelevään blogipätkääni. Jos minulla olisi aviomies, joka toivoisi minulta sm-seksiä tai jotain suihin ottoja kissanaamari päässä – auts, tämä olikin Ossi Nymanin keskiluokkaparodiaa kirjasta Röyhkeys – tai jotain kultasadeleikkejä, suostuisin oitis, vaikken sellaisista puuhista olekaan kiinnostunut.

Miten Kaarina Hazardin suuhun eilisessä Myrskyn jälkeen –sarjassa olikaan käsikirjoitettu?

[Vanhempi teksti] « [Sisällysluettelo] » [Uudempi teksti] | [Haku] | [Sivun yläosaan]

Webbiriihi