Pia Valkonen

Maanantaina aina pakolliset

ma 30.10.2017

Ei syntynyt eilen - lauantain ja sunnuntain välisenä yönä oli vakava perhekriisi - Suleika avaa silmänsä -merkintää. Eikä synny tänäänkään, sillä olen aamupäivän tapellut työkseni Museoviraston kaavakkeen kanssa. Vaikka seisoisin päälläni lomakkeeseen kirjoitettu teksti tulostuu alleviivattuna ja sinisellä fontilla. Se on astetta parempi kuitenkin kuin yhden täkäläisen museon tietokoneella täytetty lomake. Museoviraston atk-inssien märkä päiväunonen ei suostu pikku museon tietokoneella ymmärtämään ääkkösiä eikä öökkösiä. Minä sentaan ne sain tulostumaankin paperille.

Homman nimi on se, että korjaussuunnitelma kirjoitetaan tänä iltana täällä tavalliselle word-dokumentille ja joku muu joutuu vaikka saksien ja Erikeepperin avulla siirtämään sen Museoviraston lomakkeelle tai sitten joku täyttää Museoviraston kaavakkeen käsin. Se en ole minä, mikäli joku jotain korjausavustusta haluaa saada. Käsialastani on yhä mahdottomampi saada selvää. Sorjosten suvun lihashermotulehdus on ilmeisesti alkanut syödä kämmenselkieni lihaksia. Tavarat eivät pysy käsissä ja käsialastani ei saa edes bestikseni selvää.

Olen tähän mennessä elämääni diagnoisoinut itseltäni ainakin kaksisuuntaisen mielialahäiriön, adhd:n ja erityisherkkyyden. Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä Matti sen keksi; epävakaa persoonallisuushäiriö! Jatkan tästä joskus ja Suleika avaa silmänsä -merkintäkin valmistunee joskus. Minun on niin vaikea kirjoittaa siitä, sillä minulla on sellainen tunne, että se on vuosiin paras lukemani kirja. Ihan varmaan melkein koko elämäni top tenissä.

Eilen varmaan Lapinlahden työväentalolla myös oli jonkinlainen kriisi. Minä olen oirehtinut jo aika pitkään sitä, että saan kuin ihmeen kaupalla meille makuuhuoneeseen melkein puoli Lapinlahden vasemmistoa. Kun alan joutua harhojeni valtaan (se on tyypillistä epävakaalle persoonallisuushäirikölle) taion makuuhuoneeseen Lapinlahden vasemmistosta dominoivan isän, niin niin ja sinne juuri aviovuoteemme jalkopäähän saapuu minua vihaava anoppi, jolla on oidipaalisen, pikkuisen minun näkökulmastani jopa perverssi, suhde poikaansa, siellä on myös läpikuultava ja tarvitseva lapsi, joka haluaa tuottaa isälleen hylkäämiskokemuksen, jotta tuntisi itsensä voimakkaaksi.

Ei! EI! Haluan tämän väkijoukon ulos meidän talostamme! Otan ylpeästi kuin nainen vastaan leiman siitä, että tuhoan aviomieheni poliittisen uran ja varmasti vaikutan heikentävästi firmamme tuleviin tilinpäätöksiin. Mutta kyllä minä kestän. Aloitin jo tänä aamuna projektin: miten epävakaalla persoonallisuudella varustettu vaimo opettelee kunnon vaimoksi. Paritin kolme kappaletta Matin sukkia. Koska vastaan Matin ja minun pyykkihuollosta sekä ajoittain Mariankin pyykeistä, Anna pesee omansa itse ja siivoaa myös huoneensa, olen päättänyt rationalisoida helvetillistä kotityötaakkaani sillä, että myttään kaikki Matin sukat rautalankakoriin yhtenä mylläkkänä ja aivan varmasti annan kahden viikon nalkutuksen siitä, että mies jättää likaisia sukkia kirjahyllyyn, isän minulle nikkaroiman kapioarkun päälle (isä muuten oli menettämässä toivoa siitä, että koskaan pääsisin naimisiin, kun sitä teki), patterin mutkiin ja mitä mielikuvituksellisimpiin paikkoihin.

Minä kuljen aviomieheni perässä ja kiljun, onko elämäntyöni tämä, valmistuinko oikeasti Tampereen yliopistosta nyppiäkseni jonkun vittu sukkia saatana lattialta. Jokainen sukka eteisen nurkassa vetämässä puoleensa koiran- ja kissankarvoja pölyäväksi kasaksi on aiheuttanut Suezin kriisiä suuremman rähäkän.

Sukulaiseni voivottelevat, Matin puoluetoverit tuntevat sääliä. On sillä Matilla kestämistä!

Vastaan heille. Niin on.

Ja nyt auton nokka kohti Iisalmea ja uusia seikkailuja Suomalaisessa kirjakaupassa. Matille pitää hankkia isänpäiväkirja.

[Vanhempi teksti] « [Sisällysluettelo] » [Uudempi teksti] | [Haku] | [Sivun yläosaan]

Webbiriihi