
la 28.10.2017
Aamulla kun ripustin Pyryn juoksulankaan, vastassa oli mukava näky. Oli tullut ensilumi. Ei minään epämääräisenä heti poissulavana ohutkerroksena, vaan ihan oikeana lumena. Kait se edes huomiseen kestää! Mi´ ilo, mi´ valo!
Eilen olimme Rythin Pentin metsäkurssilla Saramäen tyhjentyneellä kylällä ja Horsmanmäen Erän ultrasuperhienolla metsästysmajalla. Tutkailimme kylää juuri niistä paikoista, joita olen käynyt koirien kanssa koluamassa. Olen miettinyt, keitä täällä on asunut ja keiden hallussa hyvin pidetyt kesäpaikat nykyisin ovat.
Oppaana meillä oli meidän kirkonkylän naapuri Kari Nevalainen. Kävimme myös hänen synnyinpaikallaan Koivumäen päällä ja arvuuttelimme hänen perhekuntansa metsikköön istutettujen taimien ikää. Pentti kertoi, että pitkälle jalostettujen taimien kanssa saattaa jossain vaiheessa tulla ongelmia. En muista enää metsätutkijaa, jota Pentti siteerasi, mutta joka tapauksessa Suomessa jalostetut puuntaimet saattavat olla niin pienestä geeniesiintymästä lähtöisin, että asia voi kostautua esimerkiksi sadan vuoden sisällä.
Kuitenkin nyt on ymmärretty, että taimia ei tulisi ostaa sataa kilometriä kauempaa kuin mihin ne on tarkoitus istuttaa. Taimet tulee ostaa samalta kasvillisuusvyöhykkeeltä - esimerkiksi Lapinlahdelle ei juuri Pieksämäkeä etelämpää. Etelän hetelmät eivät täällä menesty. Sen huomaa kyllä epätoivoisesta yrityksestäni juurruttaa tähän pihaan tammi. Matti tammista vähän välittää eikä kovin arvosta edes ihanaa vaahteraa, joka tuo pihaan loppusyksyyn huiman keltaisen ja hohtavan valon.
Jos oikein vittuilisin miehelle, istuttaisin pihaan rivin Terijoen salavia. Niitä Matti ei kertakaikkiaan voi sietää!
Joka tapauksessa nauratti, kun mietimme siellä pienten ja terhakoiden nevalaistaimien äärellä, mitä jos osa taimista tuotettaisiinkin ruotsista samalta kasvillisuusvyöhykkeeltä, jotta puiden geenistö monipuolistuisi. Pentti ideoi, että sellaisessa metsässä sitten olisikin jo sangen monikielistä tuulen huminaa.
Vähän aikaisemmin olimme tuumineet Ingan Pietarin pihassa - Inka Ruotsalaisen toinen mies oli ollut Jussi, että Saramäen oppaamme vanhemmat olivat löytäneet toisensa samalta kylältä, oppaan oma puoliso on Iisalmesta syntyisin ja nyt kesällä heidän poikansa vihittiin kiinalaisen kanssa.
Näin se vain menee! Eilen saimme myös hetken pidellä käsissä Pohjois-Ollikkalan kylien kyläkirjaa. Se pitää ehdottomasti hankkia, kuten myös Mäkikylän kirja. Pohjois-Ollikkalan kirja on siinäkin mielessä mielenkiintoinen, että seurasin syrjästä sen muotoutumista. Minulla on läppärin muistissa Pentti Ruotsalaisen kirjoitus tallennettuna ja tahdon ehdottomasti tietää, onko se mennyt kirjaan. Kirjoitus on karu, mutta kuvaava ja varmaan hyvin totuudenmukainen. En ehtinyt sitä eilen metsästysmajalla kyläkirjan sisällysluettelosta tarkistaa enkä myöskään havaita, oliko kyläkirjassa kirjailija Liisa Laukkarisen kirjoitus.
Tänä aamuna Ylen lauantaiaamuohjelmassa jäin seuraamaan ensin kello 9.06 lähtien piispa Irja Askolan eläkkeellelähtijäishaastattelua. Askola sanoi juuri niin kuin olen koettanut minäkin viestiä; ihmiset, jotka ovat näillä meidän lakeuksillamme maahanmuuttovastaisia, eivät oikeasti tiedä, mitä tekevät. Miten Jeesus sanoikaan: "Isä, anna heille anteeksi, sillä he eivät tiedä, mitä he tekevät". (Luukas 23:34)
Fasismissa köyhiä, köyhtymistään pelkääviä ja yleensä mistään mitään tietämättömiä käytetään hyväksi. Mehän juuri tiistaina Ylä-Savon subcomandante Marcosin kanssa mietimme, mitä fasismi on. Timo Soini (alkup. persu, nyk. situ, joka varmaan jättää pian uppoavan laivan ja pelastautuu jonnekin hienoon EU-virkaan, kuten eilen Matias Turkkilan muijan Pressiklubissa vihjailtiin) oli oikeastaan ehkä jollain lailla itse sitä tiedostamatta fasistien tasisti. Hänen perustamansa persuilla ei ollut mitään tähdellistä poliittista ohjelmaa, ei ideologiaa, ei mitään, Soini vain käytti hyväkseen suomalaisten pettymystä. Lisäksi hän muisti joka käänteessä muistuttaa siitä, miten vihaa meitä vasemman laidan väkeä lausunnoillaan työväenpuolueesta vailla sosialismia.
Otetaan kertaus. Olen omassa blogissani lainannut Juha Suorantaa, joka oli lainannut italialaista kirjailijaa Umberto Ecoa. Nyt löysin linkin Jukka Kemppisen kymmenen vuotta sitten kirjoittamaan merkintään, kun googlasin Umberto Eco + fasismi:
http://kemppinen.blogspot.fi/2007/12/jatkuva-fasismi.html
"Ikuinen fasismi .... rakentaa pettyneille toiveille. Kaaderin muodostaa alempi keskiluokka, joka pelkää olojensa huonotuvan vieläkin. Todella köyhät ja sorretut eivät jaksa kirota."
Tässä kohtaa olisi nyt oiva tilaisuus kirjoittaa Juha Akkasen reilu viikko sitten ilmestyneestä pääkirjoituksesta: "Kukaan ei halua kuulua keskiluokkaan."
https://www.hs.fi/paakirjoitukset/art-2000005415460.html
En kirjoita siitä, sillä meinaan tänä viikonloppuna purkaa tähän Guzel Jahinan Suleika avaa silmänsä ja keskustelut romaanin suomentajan Kirsti Eran kanssa. Sanonpahan vain, että niinhän se jostain käsittämättömästä syystä on. Kukaan ei halua kuulua keskiluokkaan. Kaikki haluavat kuulua kokoomukseen ja jos eivät kuulu kokoomukseen, äänestävät sitä. En kertakaikkiaan voi tajuta sellaista vaikka julkiselta sektorilta palkkansa saavaa naista, joka äänestää kokoomusta, tai kokoomuslaista pienyrittäjää. Miten helvetissä he oikein selittävät itselleen poliittisen käyttäytymisensä? Hehän äänestävät omaa etuaan vastaan.
(No, amerikkalainen työväenluokka äänesti Donald Trumpia.)
Ehkä paine kuulua johonin itseään parempaan porukkaan on niin suuri. Keskinkertainen ei kelpaa, pitää olla huippuyksikkö, huippuyksilö. Jenni Räinän ja Vesa Rannan valokuvakirjassa Reunalla pudasjärveläinen persutaiteilija Kari Tykkyläinen on pukenut sanoiksi sen, mitä olen ajatellut. Me täällä reunalla saamme rauhassa olla omia itsejämme, pysykööt kulttuurikerma-anusaukot Helsingissä omissa piireissään.
(Jes, Tykkyläinen on nyt vihreissä! Googlasin hepun.)
Nicklas Wancke oli nyt tänä aamuna omimmillaan, sympaattisena itsenään, kun haastatteli Reunalla-kirjan tekijöitä, minua on ammoin häirinnyt Wancken tyyli hymyillä kuin aurinko kokoomuspösilöille, älkää, hyvä Yle sentään, päästäkö kilttejä tai sisimmässään mukavia toimittajia haastattelemaan vallanpitäjiä, haastatteluista tulee ällön imeliä, makeilevia, vaikka ei ehkä olisikaan tarkoitus.
Irja Askola äsken Ylen aamuhaastattelussa sanoi, että hän lukee kaiken postinsa itse. Vaikka saakin paljon oksennusta osakseen, hän on velvollinen ottamaan vastaan myös negatiiviset viestit, sillä sanomisen alla saattaa olla muutakin.
NIIN! Tätä on vaikea pukea sanoksi, mutta koetan. Kallion porvarillisille latten lipittäjille, sinivihreille, joita erheellisesti ja ilmeisen tarkoitushakuisesti punavihreiksi kutsutaan, suomalainen poliittisesti epäkorrekti työtön, häviäjä, looseri on kauhistus.
Mieluummin sitä otetaan söpö pakolaislapsi - ja kaikkein mieluiten se Välimeren rannalle kuolleena ajautunut, sillä kuollut pienokainen on paras pienokainen, se ei vaadi mitään enää - kuin huolehditaan siitä, että kaikilla olisi tasa-arvoiset lähtökohdat hyvinvointivaltiossa, joka on tätä nykyä kyllä entinen hyvinvointivaltio.
Irja Askola sanoi, että ihmisten raivosta on osa aivan oikeutettua. Minäkin tunnen aivan suunnatonta raivoa siitä, että ei hetkeäkään uusliberaali-Suomessa, joka perustettiin vuonna 1978 Korpilammen seminaarissa, ole tullut sellaista oloa, että olisin tervetullut yhteiskuntaan.
Toisaalta juuri tällaiseen uusliberaali-Suomeen, joka nyt on melkein valmis tai kokoomuksen märkää unta, sotevalinnanvapautta vaille, en haluakaan kuulua. Ongelma on se, että vaihtoehtoa ei ole. Tai en tiedä. Pohjois-Koreassa olisi kyllä varmaan tarjolla yhteiskunnan palvelut maksutta ja kansantalous toimii.
Itse asiassa kuulas Pohjois-Korea vailla länsimaisen kapitalismin hyperkulutusta voisi olla raikas vaihtoehto. Jotain glogaalikapitalismissa on vialla, kun nykyvenäläiset ovat ryhtyneet ihannoimaan Stalinin aikaa. Kokeeko joku ehkä, että Neuvostoliitto oli sittenkin parempi systeemi kuin läpeensä kapitalisoitunut länsi?
Sitä paitsi nämä kuvat ovat ihania:
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000000997565.html
Muistan, kuinka IPU:n entinen vaallipäällikkö Timo Isosaaren kanssa käymässäni puhelinkeskustelussa, Isosaari arveli, että korkeasti koulutettu, yritteliäs valioluokka jättää jähmettyneen Suomen. Minä ajattelin silloin, että voi kun jättäisi. Jäisimme vain me looserit ja sitten voisimme alkaa perustaa yhteiskuntaa, joka olisi oikeudenmukainen ja johon me, ei niin valioluokka, voisimme tuntea itsemme tervetulleeksi.
Tänään pitää edes keittiön lattia luututa. Ehkä pesen jopa käytävänkin. Suleika avaa silmänsä -merkinnän kirjoitan huomiseksi ja sitten mietin oikeasti, mitä haluan lukea. Romain Puértolasin Tyttö, joka nielaisi Eiffelin tornin kokoisen pilven on pettymys. Vai onko kääntäjä joku muu kuin Fakiirissa, joka juuttui Ikea-kaappiin? Pitää tarkistaa, ehkä kääntäjä on vääntänut Puértolasin tekstin joksikin lässynlässynläpätiläpätilääksi.
Mitä voi sanoa tällaisista lauseista: ".... Ja tuon rujon maailman keskellä kauniin pikkutytön, pikku prinsessan, joka ei vakuttanut isäiseltään, lapsen, joka oli elänyt julman sairautensa vankina tuossa makuusalissa lähes syntymästään saakka ja jonka elämä vaikutti unohtaneen." (Romain Puértolas Tyttö, joka nielaisi Eiffelin tornin kokoisen pilven s. 40 - 41)
Voi kiesus, mitä heruttelua. Kas kun ei rullatuoliin sidottu rampaparka. Ja sitten! Suomen kielessä ei ole määräistä artikkelia. Vittu, että ottaa aivolohkoon, suorastaan riipii keskushermostojärjestelmään: Tuo Rujo Maa Ilma ja Tuossa Makuu Salissa, säälikää, säälikää, säälikää!
Istun tässä keittiön pöydän ääressä ja itken, kuten Paolo Cohelo (onko Puértolasin kirja muuten Coelho-parodia, sillä kertoja viittaa Coelhon Istuin Piedrajoen rannalla ja itkin -kirjaan kömpelöllä tavalla, jos se onkin tarkoituksellista parodiaa, jota en vain osaa tavoittaa!) ja suren sitä, että Puértolasin kirjassa on heti ensimmäisellä sivulla Matti ja Liisa -lehden kirjoittajanimimerkki Hukkakaura-tasoista hupapapapaa, onpa hauska ja sympaattinen juttu -tekstiä: "Samalla yritin tuon veljeytemme nimissä unohtaa niin pian kuin suinkin, että mies(parturi) oli juuri uhannut tehdä minusta yhtä kuuloelintä köykäisemmän."
Olipa hassunhauskasti ilmaistu! Vittu, se on korva, saatana.
Tunturipöllö uusimmassa Matti ja Liisa -lehdessä kirjoittaa ihan hauskasti ja asiaa Paul Austerista, mutta sortuu itse tyhmään svetisismiin ja suomen kielen törkeään raiskaukseen: "Se, miten nuoret tulevat pärjäämään elämässään ei ehkä ole relevantein kysymys, vaan se minkälaisen maailman lukutaidottomat sukupolvet tulevat luomaan."
Raiskaavat rusakot sentään, niistä tekstaroimme klovni-runoilijan kanssa, klovni-runoilijan kieli on satumaista ja tekstarinsa nostavat minut ainakin kymmenen senttiä maanpinnasta leijumaan (kunhan vain ei kirjoita krapuloissaan), rusakot ovat oikeasti ongelma metsäjäniksille Rusakkourokset astuvat metsäjänisnaaraita eivätkä jälkeläiset pysty itse lisääntymään. Rujot ja pahanmakuiset rusakkoalfaurokset ajavat ujot metsäjänisurokset tiehensä ja maailma täyttyy dominoivista ja isoista rusakoista. Ne ovat kesät talvet shortseissa, sillä eivät vaihda valkeaa talviturkkia.
Matti ja Liisa -tekstinäytteessä verbi pärjätä on svetisismi eikä suomen kielessä ole liittofutuuria: Tulevat pärjäämään (aijaijaijaivoivoivoi) ja maailman lukutaidottomat sukupolvet tulevat luomaan. Siis niin kuin mitä? Lapinlahtelainen kirjoitustaidoton tekstizippadippanikkari siinä vain neuvoo maailman lukutaidottomia sukupolvia.
Sepä mukavaa, sepä mukavaa, kuten varpaisjärveläinen kauppias Polvinen kuulema joskus Matin nuoruudessa sanoi. Mihin tahansa vastasi aina noin.
[Vanhempi teksti] « [Sisällysluettelo] » [Uudempi teksti] | [Haku] | [Sivun yläosaan]