Tästä eteenpäin munaravia

ke 4.10.2017

Kohta lähden Hoijakkaan kuulemaan Nerkoon hätäapukissalan hädästä, sen jälkeen astmalääkäri ja sitten tukka suorana kohti Kuopiota. Rauhoitun illalla puoli tuntia ortodoksisessa ehtoopalveluksessa ja sitten olenkin rukouksellisessa olotilassa illan elämänkaarikirjoituskurssia varten.

Mikäli ehdin, menen kuuntelemaan kirjailija Raili Miettistä Kuopion Vestäjien kirjakahvilaan kirjastolle. Voi kuitenkin olla, että tiukkaan tikutettu aikataulu jossain kohtaa vain kusee. Munaravi jatkuu sitten sunnuntaihin asti. Anna herra minulle 48 tuntia yhteen vuorokauteen ja vielä päälle suomenhevosen voimat. Kun saan munaravit nyt hölkättyä kerralla, pidän kalenterin loka-marraskuun tyhjänä.

Palaan kalenterini äärelle lauantaina 9. joulukuuta. Astma-asiasta päätin nyt niin, että jos minulla astma ja olen allerginen Pyrylle, minulla sitten on astma ja olen allerginen Pyrylle. Koira tekee kuitenkin hyvää mielenterveydelleni. Se on kuin vauva(t), jo(i)ta en Matin kanssa saanut enkä voi nukkua, ellei kuuluu koirantuhinaa vierestä.

[Vanhempi teksti] « [Sisällysluettelo] » [Uudempi teksti] | [Haku] | [Sivun yläosaan]

Webbiriihi