Pia Valkonen

Pyhän Ahmatovan sakraalisuus

ti 17.10.2017

Mietin vieläkin, kuinka järisyttävän perinpohjainen ärsyyntyminen lähti lauantaisesta Kaskikuusen kansalaisopiston Hannu Väisäsen Minä ja Anna Ahmatova -alustuksesta. Olen nyt Anna Ahmatovan elämäkerran kohdassa, jossa Leningradin piiritys ja sota on loppunut, Ahmatova palannut ihmisten ilmoille Taškentista ja on runokiertueella Moskovassa. Ihmiset ovat haltioituneita, Ahmatovasta tulee julkkis ja Stalin julistaa hänet sekä satiirikko Mihail Zoštšenkon pannaan.

Kumpaakaan kirjailijaa, jotka hädin tuskin tunsivat toisensa, olivat aivan eri genreistä ja piireistä, ei viety vankileirille. Heidät vain potkaistiin pois kirjailijaliitosta ja heiltä evättiin ruokakupongit. Se oli riittävän karmeaa.

Hannu Väisäsen alustuksessa ei tullut muuta puolta esille kuin se, että Anna Ahmatova asui neuvostoajan Leningradissa 16 neliön paskaläävässä (kommunalkassa, niinhän ihmiset, kaikki, joutuivat suurkaupungeissa asumaan), josta ei ole säilynyt oikeastaan paljoakaan alkuperäistä esineistöä, mutta joka on tärkeä sen vuoksi, että ihmiset ovat lahjoittaneet sinne esineitä, jotka olisivat saattaneet asunnossa olla. Ahmatova tuntui alustuksen perusteella ikoniselta, koskemattomalta. Yksiulotteiselta. Hänessä ei ollut mitään inhimillistä. Kuin makea kiiltokuva.

Pyhistä kanonisoiduista naisista tuli mieleen Maria Pariisilainen. Hän kuoli Ravensburgin keskitysleirillä vuonna 1945. Muistaakseni Maria Pariisilainen meni kaasutettavaksi neljän lapsen äidin puolesta. Maria os. Pilenko ja yhdeltä sukunimeltään Kuzmina-Karavajeva, ennen nunnanlupausta Skobtsova, tulee pariin otteeseen esille Jelena Kuzminan elämäkerrassa. Onko Jelena Kuzmina samoja Kuzmineja kuin Maria os. Pilenkon ensimmäinen aviomies?

Pitää vilkaista, onko Elina Kahlan ja Irina Zatulovskajan Tuli ja valo – Kertomuksia pyhistä naisista tyhjää ja maireata lätinää. Voihan se olla, että ei ole. Jos on, kaivan esille Aleksander Menin Ihmisen poika ja Apostolit. Jomman kumman alkusanoissa Aleksander Menin sanotaan kaihtaneen bysanttilaista ylisanailua, lipevää ja maireaa pyhien elämäkertautta.

Nyt kun kirjoitan tätä auki, huomasin omista Hannu Väisäs -muistiinpanoistani, että taiteilija mainitsi toiseksi taiteilijaksi, jonka piti olla Anna Ahmatovan kotimuseon näyttelyssä mukana, oli joku Zabulovskaja. Jospa kuulin väärin. Jospa toinen taiteilija olikin Zatulovskaja.

Tämähän menee nyt äärimmäisen mielenkiintoiseksii!

Noh, joka tapauksessa sain eilen ihanan tekstarin klovni-runoilijalta, joka tekee elämää suurempaa runoutta vanhustenhoidosta ja kotitöistä. Tällainen on hänen käsityksensä minusta (samalla synttärilahja minulle):

... Pia .... tuulinainen ... joskus lähes tyyni ... tänään puuska(na)inen .... puuskissaan 15m/s ... Luojan kiitos ... Hyvä, ettei 52m/s .... Onnee sulle Paljon .... Myötätuulta toivon ....

Haha, joskus lähes tyyni! Se oli paras, joskus olen.

[Vanhempi teksti] « [Sisällysluettelo] » [Uudempi teksti] | [Haku] | [Sivun yläosaan]

Webbiriihi