Elämäkertakirjoittaminen

ke 6.9.2017

Istun jo Kuopion kirjastossa. Ystävällinen kirjastovirkailijatar neuvoi minulle yhtä ujosti kuin minä kysyin, onko täällä kirjastossa sellaista verkkoa, johon voi yhdistyä omalla läppärillä, että juu on ja sitten hän tuli näyttämään minulle A4-ohjetta avoimesta panKuopio-verkosta. Ja kuiskasi vienosti hymyillen, että osaa näyttää vain tämän lapun ja kohta tiskin taakse tulee ihminen, joka osaa antaa tarkempia ohjeita.

Nauratti. Kuiskasin takaisin, että olisin voinut ottaa tytön vanhan älykännykän mukaan, mutten osaa käyttää sitä - saati, että saisin läppärillä yhteyden nettiin älykännykän avulla. Joudun aina soittamaan Matille sata puhelua, että miten, miten ja miten. Ja mitäs sitten, kun tässä näkyy tätä, sitä ja tuota.

Gerry tuli mukaan. Huomenna on Matin ja Liisan haastattelu Matti Pulkkisseminaarista ja perjantaina Aikataika, johon on tulossa myös kirjailija Marja-Sisko Aalto. Aiheena 1918, joka on myös Aallon seuraavan kirjan aihe ja nimi. Kirja on novellikokoelma ja nyt eksyin kirjabloggarin sivuille. On olemassa kirjabloggareiden yhteisö, joka tapaa aina välillä Kuopiossa!

Voi ihmettä! Minä haluan kanssa kirjabloggareiden Kuopion-tapaamiseen! Joskus!

Kirjabloggarin blogista eksyin Marja-Sisko Aallon blogiin, jota en tiennyt olevankaan. Höh. Ja nyt unohdin, mitä alunperin olin kirjoittamassa. Gerry etsii perjantaita varten tausta-aineistoksi Mika Siirosen väitöskirjaa Valkoiset, vapaussodan perintö. Luin sen kirjastolainana silloin, kun olin Kalevanpihan kerrostalotyömaalla eikä siitä jäänyt päähän juuri mitään. Olin niin toivottoman väsynyt. Tosin hyvällä fyysisella tavalla. Kalevanpihan kerrostalotyömaakuukausina sain taattuna unen päästä kiinni illalla enkä juurikaan heräillyt yöllä.

Varmaa oli, että urakka ei kuse eikä tule silmille, sillä me molemmat Matin kanssa olimme siellä täyspäiväisesti. Jostain kumman syystä muistan hyvin siltä ajalta vain Kaarina Davisin Toisinajattelijan päiväkirjan ja jonkun toisen kirjan, jota luin aina kahvitaukojen yhteydessä Kalevanpihan pommisuojassa, johon olimme värkänneet työmaan sosiaalitilat. Kuuntelin siellä myös Jari Sarasvuon puheohjelmaa ja Johanna Korhosen Valkoista valoakin Ylä-Savon subcomandante Marcosin vinkistä. Joskus onnistuin kuuntelemaan radiota nappikuulokkeilla puhelimestani.

Piti aamupäivällä menemäni tsekkaamaan, onko yöpakkasten jäljiltä yhtään pakastumatonta mustikkaa Haukkuvalla. Lammakkeella oli ollut reilusti pakkasen puolella, soitti Matti aamulla, kun oli hakemassa maalaustelinettä Lapinlahden lentokentältä. Sitten innostuin mapittamaan. Meillähän ei ole mitään sähköistä ilmoittelua tai lomakkeita. Yksi työmies haluaisi palkkalaskelman skannattuna sähköpostiin. Varoitin, että laskelman saaminen saattaa hieman viivästyä. Matti osaa skannata ja lähetellä skanneja meidän superpuperkopiokoneella, minä en, ja Matti on kotona joskus vain viisitoista minuuttia yötienoolla ennen nukkumaankäyntiä.

Siinä ei paljoa skannailla! Mutta kyllä tänään aamupäivällä vitutti mapittaminen. Puolitoista tuntia survoin autovakuutuspapereita sinne, Matin eläkepapereita tänne ja samaan syssyyn survoin Marian kelapaperit tuonne ja palkkalaskelmat kirjekuoriin ja kirjekuoret S-Marketin edessä olevaan postilaatikkoon, kun Tokmannin eduslaatikko tyhjennetäänkin nykyään jo kello 10 aamulla.

Kohta lähden juoksemaan kohti Kiinalaista teehuonetta. Siellä odottaa Raili. Meillä on palaveri ennen Railin iltaista elämäkertakirjoittamisen kurssia. Kurssia olen odottanut innolla ja tällä kertaa meinaan kirjoittaa huolella ja samassa tahdissa kuin muutkin kurssilaiset. Viimeksi Railin kurssilla olin vuosisatoja vasemmistonaisia jäljessä, sillä kirjoitin serkkukirjaan Sorjosten suvusta Puumalan historiassa. Kirjoitus ei edes kelvannut serkkukirjaan, sillä siinä ei ollut suoraan Sorjosten suvusta - vain oloista, jotka ovat meidän sukuamme muovanneet. No, eipä taida sen semmoiset meidän sukulaisia paljon kiinnostaa. Ihan hyvä kuitenkin, että tuli kirjoitettua. Ettei tarvitse enää tällä elämäkertakirjoittamisen kurssilla aloittaa Novgoridista.

Kello 17 taidan juosta vigiliaan (selvennys ja korjaus: ehtoopalvelukseen) Pyhän Nikolaoksen katedraaliin. Tästä voisi tulla tapa joka toinen keskiviikko. Iisalmen ortodoksinen seurakunta on saanut nuoren papin. Kyllä tämä tästä ja vaikka Matti heitti maanantain vastaisena yönä silmilleni ortodoksiat ja Jehovan todistajat, olen se mitä olen. Epäuskottava hybridi. Näin vain on elää mielenkiintoisempaa!