Pia Valkonen

Päivi Alasalmi

ke 12.7.2017

Yhtään Päivi Alasalmen kirjaa en o lukena. Kokonaa.

(Heti alkuun kirjoitustani vaikuttavat kääntäjä Pirkko Talvio-Jaatinen ja Ärräpäiden Kitee-Punikki Auvo Rouvinen. Sudentaljat trilogian ensimmäinen osa, Herran armo, on vielä kesken ja vähän sitä pysäyttelen nyt. On aika Runousopin perusteiden, kaiken lisäksi kirjallisuuden perusteiden oppikirjakasasta paljastui Lentävä hevonen, jonka pitäisi antaa vinkkejä runoanalyysiin, ajatuskin puistattaa, mutta otetaan nyt ensin se romaanianalyysi. Tavoite on saada se purkkiin tällä viikolla ja sitten alkaa ankara runojen luku. Uh. Ei o mun jutska se. Novellianalyysi oli ihan pähkinöitä, sillä valitsemani novelli oli lyhyt, mutta antautui psykoanalyyttiseen tulkintaan kuin neitsytpiikanen ison talon isännälle. Ei! Seis! Tähän täytyy keksiä paljon queerimpi metafora, sellainen, joka heijastelee ajan ilmapiiriä ja sukupuolineutraaliutta sekä tasa-arvoista avioliittolakia, jota toki kannatan, sillä onhan se parempi hillitä promiskuiteettia jollain keinoin, sehän vain on ihanata, että kaikki haluavat riitin, jolla kerrotaan, että toiseen ihmiseen sitoutudutaan, ei promiskuiteetissa sinänsä ole mitään pahaa, kunhan vain kukaan pitkäsäärinen, kauriinsilmäinen ja lepattavan traaginen hedelmällisyysiässä oleva potentiaalinen synnyttäjä ei lähesty aviomiestäni lisääntymisaikein, tietenkin on otettava huomioon, että mies 60-vuotiaana ei ole vielä maho niin kuin nainen 52-vuotiaana, mutta kuitenkin, Erikat saavat pitää Dannynsa, mikäli erikoiden äideillä ei ole mitään sitä vastaan ja alkuperäisellä rouva Lipsasellakaan. Vuodatukseni syntyi amerikkalaisen nykynovellin antologiasta Mitä ukkonen todella sanoi ja Alice Adamsin novellista Asianosaiset, joka käsitteli nuoren tytön oipidaalista kompressoria, minunhan piti se paremmin tähän aikaan sopiva kielikuva tähän: Antautui kuin iso D, 72 v. pikku pikku pikku Armille, 22 v. Ei ollut kovin queer, mutta sukupolvierot ylittävä kummiski. Jos muuten 60-vuotias noudattaisi iso D-linjaa, hän ottaisi nyt kymmenvuotiaan vaimon. Tai toisinpäin. Jos 60-vuotias mies ottaisi 50 vuotta vanhemman naisen, se tarkoittaisi sitä, että 110-vuotiaskin nainen saisi seksiä. Kirjailija Sirpa Kähkönen Eeva- tai oliko se ET-lehden haastattelussa sanoi, että koska hänen tyttärensä lähtee pois kotoa ja hänen avioliittonsa oli mitoitettu tyttären aikuistumiseen asti kestäväksi ja mies on häntä kymmenen vuotta vanhempi, pitää avioliiton perusteet määrittää uudelleen. Aika rankka lausuma, mutta varmaan pitäisi, kun lapset ovat muuttamassa pois kotoa, vaikka Maria ja Anna eivät ole aviomieheni lapsia. Romaanianalyysia odotan, sillä meinasin tylysti sivuuttaa valitsemani kirjan ydintarinan. Otan Michel Houellebecqin Maastosta ja kartasta tarinalinjan, jossa pilkottaa atomisoitunut länsimainen yhteiskunta Neuvostoliiton kaatumisineen. Vähät välitän siitä, mitä vastenmielisen kylmälle päähenkilölle käy, naikoon kaunista ja pitkäsääristä venäläis-Olgaansa tunteettomasti vaikka vittukorvakäytävään.)

Metsäläiset Matkalla paratiisiin

Lainasin Lapinlahden lainastosta taannoin Päivi Alasalmen Matkalla paratiisiinsa ja aina kirjaston kirjojen kanssa minulle iskee paniikki. Pitää kahlata ne nopeasti läpi ennen kuin koira ne syö tai kissa pissaa päälle. Matkalla paratiisiin oli kiintoista ja etenkin olisin halunnut lukea uudelleen kohdat, joissa vasta vihitty pariskunta (muistaakseni, taisi tarinan kertoja mättää ainakin kerran tuoretta aviomiestään turpaan) päätyy USA:han kierrettyään sitä ennen mitä eksoottisimmissa paikoissa Nepalista Tyynenmeren saarille.

Aikuisten oikeasti! Omat Karl Ove Knausgårdinin ovat kärsineet Oskun ja Birgitan valtataistelusta yläkerrassa.

Kerran panin kauhukseni merkille, että Osku merkkaa yläkertaa itselleen ja kusta lorotti suoraan kirjahyllyyn. Knausgårdistoni on alahyllyllä. Saatan myös kaatua kirjan kanssa ja asfaltin kivet saattavat läpäistä kirjan kannet. Näin kävi Karl Polanyin Suurelle murrokselle. Kirjoitin siitä kolumnin Kansan Uutisiin otsikolla Kaaduin Karl Polanyin kanssa polkupyörällä.

Voitteko kuvitella? Asfaltilla ollut terävä kivi meni kirjan kannesta läpi kuin luoti. Jouduin korvaamaan kirjan ja kirjastotäti näytti jälleen kerran happamelle. Kuten aina. Noam Chomsky joutui kanssani vesisateeseen. Jouduin korvaamaan senkin. Ja taas sama kirjastotäti näytti happamalle. Ei lainkaan huumorin-, tyyli- tai absurdintajua.

Aasinsilta. Taidan lainata Päivi Alasalmen kirjan Metsäläiset. Paljonkohan se maksaisi Huutonetin kautta? Katsotaanpas. 4,50 ja päälle postikulut 3,50. Noin.

Metsäläiseissä alkoi kiinnostaa tämä Kiiltomadosta siipaloitu analyysinpätkänen nuoren parin asettumisesta maalle: "Salla yrittää päästä maaseutuyhteisön jäseneksi, löytää sosiaalisia siteitä uuteen ympäristöön." Yhteisö torjuu sosiaalisten siteiden solmimisyritykset.

Tästä pääsenkin mieliaiheeseeni! Lapinlahteen! Ja sen sosiaalisiin suhteisiin, jotka menivät vuokseni reilu kymmenen, tarkalleen kolmetoista vuotta sitten, ihan sekaisin mulkkulismukkelismatriarkaalispatriarkaalissekaisin. Kirjoitin näin erääseen kirjeeseeni tässä vähän aikaa sitten, en tosin muista, lähetinkö tämän version kirjeestä, mutta se tulee tässä: "Ja sit! ..... (tästä pari sanaa sensuroitu yhteyden katkomiseksi)....XX Lapinlahdelta, ihan kiva ihminen hänkin. Oli sillä samaisella Kaskikusen kansalaisopiston NLP-kurssilla, josta sulle kerroin ja jota veti hahmoterapeutti ja työnohjaaja ja luokanopettaja Risto Tarkiainen ja jonka jälkeen ajattelin, että tässähän sitä on nyt ystävystytty lapinlahtelaisten muijien kanssa, kun kerta itkettiin siellä yhteisiä itkuja räkä nokasta leukaa pitkin valuen, ja pissankissankakat, kurssin jälkeen kaikki hajaantuivat omaan atomisaatioonsa ja koko yhteisyyden tunteesta jäivät vain muodolliset tervehtimiset kylän raitilla, jos sitäkään. Kurssin jälkeen ajattelin, että haluan Lapinlahdelta niin pitkälle kuin pippuri kasvaa ja niinhän me muutettiinkin Pöljälle. Tuli sellainen kollektiivinen hylkäämisen ja torjumisen tunne, kaikki naiset siellä kurssilla tunsivat itsensä riittämättömiksi, mutta sitten seuraavana päivänä kurssin jälkeen olivat häpeissään kuin olisivat stripanneet kännissä keskellä Lapinlahden taidekatua ja virtsanneet S-Marketin kulmalla kyykkypissalla tiedottomassa tilassa. Uh, kuinka inhoan tätä paikkakuntaa aina välillä aina välillä muistan, että onhan täällä hyviäkin tyyppejä."

Jaa mixkö muleio enää kunnon kappalejakoja? No ensinnäe. Kirjailija Matti Pulkkinen luki Pentti Straniuksen novellit, jotka ovat nyt ilmestyneet ainakin nimellä Leijonasillalla vähän vaille kuusi ja varmaan Vähän karvaassa jälkimaussakin, ja Pulkkinen sanoi, että Straniuksen pitää kiinnittää huomiota rytmiin. Siinä samassa tajusin oman kirjoittamiseni maneerinomaisuuden. Päätin rikkoa omat maneerini, ainae pirteän journalistisen pakinoivan hilipilipipiitii-tyylin, koska kirjailija Pulkkinen sanoi minulle hänen omasta tekemästäni Kusari-haastattelustaan, et ai, sinä olet käyttänyt tässä pakinatyyliä. Voi Kiesus, sitähän minä olen tehnyt 17-vuotiaasta lähtien, pitää nyt 52-vuotiaana keksiä jonkinlainen toinen vaginatyyli, ei ku .... niin. Ja ihmiset vain nyt tottuvat facebookin messengerissä kirjoittamaan ilman kappalejakoja. Jos siellä panee rivivaihtoa ei kun hakkaa täppää, jossa on noidannuoli, joutuu heti eri lokeroon.

[Vanhempi teksti] « [Sisällysluettelo] » [Uudempi teksti] | [Haku] | [Sivun yläosaan]

Webbiriihi