
ke 19.7.2017
Lähetin eilen aamulla tekstarin, jossa toistin itseäni, mutta 31. heinäkuuta jälkeen lakkaan tällaisia lähettämästä: "Morgen! Et ikinä arvaa, mitä aion tänään tehhä! No, roumanianalyysiä. Kahvia ja puuroa. Vieläkö jurotat?"
Sain samalla runomitalla takaisin: "Et ikinä arvaa, mitä teen. En esseetä. En muuta. En kaula koiran luuta. Kituan kahen viikon krapulan. Tulloo monenlaista volttia päässä. Pakata täytyy sielun pienet kamat. Tuli mitä tuli. Tai oli tulematta."
Eilen sain romaanianalyysin Michel Houellebecqin romaanista Maasto ja kartta tehtyä. Pahinta siinä oli, että jouduin pyyhkimään yli puolet kirjoittamastani pois. Esseen ohjepituus oli neljä liuskaa ja olisin ollut jo kirjoittamassa kymmenettä, ellen olisi aina viidennelle liuskalle hypätessäni poistanut yläpuolelta tekstiä. Se oli mielenkiintoinen, mutta äärimmäisen hidas, tapa kirjoittaa!
Ihan loppuviimeksi, kun lähetän kirjallisuusanalyysipaketin menemään, meinaan survoa esseeni ohjepituuteen, nyt siinä on neljä ja puoli liuskaa. Kun napsii ylimääräisiä sanoja pois, saan ehkä tai no ihan varmasti sen neljän liuskan typistykseksi.
Odotan vastausta oikaisijaltani. Puumalan sahalahden sahanomistaja Lauri Koponen on saanut meidän perheen vihat niskoihinsa - samalla myös hänen tyttärensä Elsa Heporauta - ilmeisesti turhaan. Voi olla, että sukutilan konkurssiuhka ja bulvaanilla takaisin ostaminen ovat yhdistyneet sahaan liian suoraviivaisesti. Jotain taustalla kuitenkin on. Nimenomaan äiti sylkäisi sukunimen Hästesko vihaisesti suustaan kuin räkämällin.
Olisiko Tiusasista joku ollut punikki? Ei kai. (Olisihan se jotain, jos olisivat olleet! Köyhiä ainakin olivat.)
Kun runoanalyysistä pääsen, kirjoitan ensinnä kaikki patoutuneet kirjeet, lähetän kortit, järjestän kasautuneet kirjat, teen syksysuunnitelman ja sitten jossain välissä vilkaisen serkun kanssa käymääni kirjeenvaihtoa Kolvosenmäki-tilasta. Se oli äärimmäisen mielenkiintoinen tieto, mutta pettymyksekseni asiasta ei kiinnostunut meidän perheessä tai suvussa kukaan muu.
Olen edelleen koukussa Tori.fi-sivujen koiranmyynti-ilmoituksiin. Ihmiset teettävät omia mixejään ihan surutta, koska ovat havainneet superrotukoirien olevan monessa mielessä ongelmallisia. Tällaisia tekstejä metsästän, nämä ovat ihan kansan kaunokirjallisuutta, näitä voi ymmärtää vain toinen koiraihminen: "Sekarotuiset ihanat pikku-pennut vielä rakastavaa kotia vailla. Emä mahtavalla luonteella varustettu tipsu-kääpiöpinseri mix ja isä (myöskin ihana luonteinen) keskikokoinen villakoira. Pennut luovutetaan 7 viikkoisina 31.7 alkaen, madotettuina, sirutettuina ja eläinlääkärin tarkistamina. Kaksi pennuista kotia vailla: "Elsa" musta narttu valkoisella merkillä, porukan pienin mutta energisin, rakastaa kaikkea ja koko ajan menossa mukana. "Raimo" sileäkarvainen musta uros. Porukan aivot. Katsoo ensin rauhassa mitä tapahtuu eikä lähde joka hömpötykseen mukaan. On kova poika halailemaan. Kerro itsestäsi ja minkälainen koti teillä olisi tarjota."
Se on jotenkin ihanata, että koiramyyjät asettavat kriteerit sille, millaiseen kotiin pentunsa myyvät. Joissakin ilmoituksissa sanotaan, että koiralla on jatkossa ikuinen hoitopaikka ja täysi palautusoikeus, jos suhde ei suju.
[Vanhempi teksti] « [Sisällysluettelo] » [Uudempi teksti] | [Haku] | [Sivun yläosaan]