Pentti Straniuksen selfie-girl

Kiteen punikin paatti on nyt vesillä eikä uponnut

ti 18.7.2017

Emmepä ole kovin pitkään aikaan, tai kuten Matti sanoisi täkäläisittäin pitkilleen, Ärräpäissä otatelleet toistemme teksteistä. Kaunokirjoittava sähköpostilistaväki on laiskistunut! Kiteen Punikki vähän aikaa sitten välitti meille linkin veneseikkailulliseen www.uusisuomi.fi-blogimerkintäänsä ja minusta kirjoitus oli viehättävä. Se oli kertomus järjen talousanalyyttisestä jättiläisestä, joka antautuu käytännön asian äärelle, ja myös täysin itselleen vieraaseen ympäristöön - rikkaiden hupiveneilijöiden pariin. Kukaan ei käyhyt arvostelemaan kirjoitusta.

Nauroin tässä kohtaa Kiteen punikin tekstiä: "Oikeat veneilijät istui kapakoissa, mä hytisin tarjousmakuupussissa ja kuuntelin kuinka karhut hiiviskeli teltan ympärillä maan puolella, vedessä verenhimoiset norpat vaanivat. Leiripaikan yllä korpit teki lentoharjoituksia. (Korpit elävät karhun tappamien eläinten haaskoilla, siitä arvasin karhujen läsnäolon.) Ostin matkalla puukon, päätin, jos karhu käy kimppuun, mä syön sen eikä se mua. (Karhun saa tappaa itsepuolustukseksi. Koska liha huutokaupataan tappopaikalla, olen ainut ostaja eli saan ilmaiseksi eväskarhun. Kuivattu karhunliha on loistavaa matkamuonaa. Mussu kyllä sanoi että hän ei karhua syö, joten en uskaltanut aktiivisesti niitä etsiä.)"

http://auvorouvinen.vapaavuoro.uusisuomi.fi/vapaa-aika/239835-veneprojekti-paatti-vesilla-ja-pinnalla

Kiteen punikissa on vielä jäljellä ripaus kesytöntä karhunkaatajaa ja luolamiestä, vaikka hän onkin nyt vakiintunut ja uudehko mussu on sellainen vähän kaupunkilaisen oloinen, josko ihan lie Kallion punavihreitä hipstereitä. Punikin kirjoituksissa viehättävää on juuri kirjoittajan kaikkitietävyys ja kaikkivoipaisuus sekä ristiriita kansankielisyyden kanssa: Mä hytisin... karhut hiiviskeli ja seuraavassa subjekti-predikaattiyhtölössä verbi onkin sitten saanut kongruenssin; karhut hiiviskeli, mutta norpat vaanivat. Joka toinen verbin kongruenssi on kohdallaan, joka toinen ei. Liekö harkittua sekin vai alitajuista.

Olenkin jo kirjoittanut, että ilman puolimurteellisia ilmauksia Kiteen punikki olisi sietämättömän kirkkaan analyyttisen ylivoimainen. Murteellisuus ja primitiivinen julkikuva pehmentävät miestä. Aivan kuten karhua pehmentää nallemaisuus.

Pentti Straniuksen blogimerkintä itseään peilaavasta selfie-girlistä on parempi ja syvästi eroottisempi kuin Straniuksen pornonovellit, joita saimme Ärräpäissä tipottain arvosteltavaksi vähän ennen kuin ne ilmestyivät kokoelmassa Takaa ja vähän äkkiä.- rakkautta edes vähän. Koska sain tarpeekseni Stranius-pornosta Ärräpäät-listalla, luin kokoelmasta vain Straniuksen vaimon Mirjami Mohéllin tekstit.

Straniuksen teksti Selfie-girlistä alkaa koskettavasti. Hääkuva, joka on yhdistetty kahdesta eri valokuvasta, on koskettavan symbolinen. Näinhän se avioliitossa on ollut ennenkin vanhaan. Kaksi toisilleen vierasta ihmistä tuovat pelikentälle kaksi erillistä elämää, siihen asti eletyn. Straniuksen äidillä se on ollut vaikeaakin vaikeampi.

Sitten tulee hilpeämpi, keventävä, jakso. Straniuksen ensimmäisessä omakuvassa on hymyilevä pyöreäposkinen poika, jolla on villatakin vetskari rehvakkaasti auki ja housujen napit toivottavasti kiinni - housujen napit saivat minut tirskahtamaan. Olen tuntenut Straniuksen yli kymmenen vuotta eikä hänen maineensa napittomana tai napillisena naistenmiehenä ole sinä aikana ainakaan hälvenemään päin ollut.

Kuvaus itseensä ihastuneesta nuoresta naisesta Omnibussissa oli tenhoava ja sukua Erica Jongin Lennä uneksi -teokselle, joka oli kaikkien 1980-luvulla aikuiseksi kasvaneiden tyttöjen eroottinen opas. Jotenkin Straniuksen kuvaus autoerotiikasta oli aistillinen, lämmin ja iloinen. Jongilla on myös kuvaus napittomasta panosta. Selfie-girlissä napittomuus on potenssiin viisi.

Selfie-girl on aivan toista maata kuin Straniuksen totiset Takaa ja vähän äkkiä -pornonovellit. Ne eivät olleet loppujen lopuksi sen enempää pornoa kuin novelleitakaan. Novelleiksi kirjoitukset olivat mielestäni aivan liian ällöjä, eivät ne olleet edes naturalistisia, vaan onnahtelevia sekä kömpelöitä, ja pornoksi liikaa personoituja. Pornon pitää olla kasvotonta eikä niissä saa olla tunnistettavia elementtejä.

Hykerryttävää, ihan rajamailla, oli se, että Selfie-girl on nuori ja Stranius hänen selfiessään taustalla vanha. Hm, mitä voyerismia, huh, yhtä aikaa kiehtovaa ja puistattavaa. En suhtautuisi asetelmaan Iso ja vanha Danny sekä nuori Erika niin raivoisasti, ellen itse olisi naimisissa itseäni kahdeksan vuotta vanhemman miehen kanssa ja pelkäisi alituiseen, että tämä vaihtaa minut vieläkin nuorempaan ja aina vain nuorempaan.

Jätin Siri Hustvedtin Säihkyvän maailman sen takia pöydälle - en siirtänyt sitä hyllyyn - että siinä on mielenkiintoinen kohta tabuista. Psykoanalyytikkko kirjoittaa: "Minulla on ollut monia potilaita, jotka ovat hävenneet seksuaalista suuntautumistaan ja kärsineet siitä niin, että ovat sairastuneet. Ja voi viedä kauan paljastaa ne voimat, jotka piilevät tietyn fantasian alla, oli kyse sitten viehtymyksestä poikiin tai tyttöihin tai vanhempiin miehiin tai naisiin, laihoihin tai sairaalloisen lihaviin, riippumatta siitä liittyykö niihin hellyyttä vai julmuutta tai käytetäänkö niiden toteuttamisessa apuna ties minkälaisia apuvälineitä, standardimalleja tai omaperäisiä. Eikä meidän kulttuurissamme olekin tuomittua osoittaa hiukkaakaan myötätuntoa pedofiilistä kaipausta tuntevaa miestä kohtaan tai tunnustaa sitä yksinkertaista totuutta, että on olemassa aikuisten ja lasten välisiä seksuaalisia kohtaamisia, joista ei jää ikuisia arpia jälkimmäiselle." (Siri Hustvedt Säihkyvä maailma s. 295)