Pia Valkonen

Hannu Heikkilän tutkimuksista, Jean-Luc Nancystä, Julia Kristevasta ja Michel Houellebecqin Alistumisesta tässä sekä termi etnofuusiofuturisti osin lainattu kirjailija Arvi Pertulta, jonka joskus niin toivoisin näkeväni selvin päin!

Vieraana omalla maallaan

ma 24.7.2017

Matin synttärit. Matti lensi pois. Kävi juuri äsken Vuotson kylän kaupassa ja lähetti sieltä parit kiitospostikortit. Kyllä on ollut jännittävä tämä aviomiehen matka. Sydän on saanut olla syrjällään. Nyt se lentohumu, lentojätkä lähti kohti Lokkaa. Tuuli on myötäinen ja pitää kuulema lentää tavallista ylempänä, ettei törmää tuntureihin.

Jahas, Pokkaan mentiin sitten 180 kilometrin tuntinopeudella myötätuulen avulla. Nyt se lähti kävelemään kohti Pokan kylää. Toivottavasti siellä edes on kauppa tai kahvila, jotta voisi syödä normaalin lounaan.

Historiantutkija Hannu Heikkilän gradu ”HÄNEN AMMATTILOIL EI JUURI HELPOL PIÄ ELÄ”, Evakkouden, siirtokarjalaisuuden ja asutustilallisuuden määrittämä Mureen sisarusperheen elämäntapa Lapinlahden Alapitkällä 1944 - 1974 löytyy netistä, mutta se olisi varmaan helpompi lukea kirjana ja olisihan se cool, jos saisi kirjan kirjoittajan omistuskirjoituksen siihen. Pitää tutkia, miten kauan asutusmuseo on auki tänä kesänä. Jospa se vielä tämän viikkoa olisi.

Justiinsa pääsin päsmäröimään Uskon Sisarelle, että karjalaisten kohtalot Lapinlahdella eivät voisi minua vähempää kiinnostaa. Arvelin, että karjalaisten kohtalosta puhuttaessa puhunta olisi samanlaista sovinnaista lätinää kuin muukin lapinlahtelainen kulttuuripuhe. Että kun tämä on tällainen taide- ja kulttuuripitäjä, tänne on tullut sitä ja tätä ja tuota ja on niin mukavoo, kun kaikilla on niin mukavoo. Karjalaisista olen kuullut kyllästymiseen asti, että täkäläiset olivat rintamalla Leppäsyrjässä ja ah, kun sieltä tulivat Lapinlahdelle karjalaiset, olivat suhteet jo solmitut. Mitään ongelmia ei ollut.

Eipä varmaan.

Lisäksi paasasin Uskon Sisarelle sitä, että käännynnäisen paikka Iisalmen ortodoksisessa seurakunnassa on karu. Eihän niiden karjalanpiraskoiden väliin mahdu. Muistan, kuinka muudan hauska kaupunkilaislähtöinen käännynnäinen kerran yhdessä tiistaiseurassa meni möläyttämään, että mitäs jos joskus tehtäisiin pizzaa, hänellä oli pieniä ortodoksilapsia ja minulla kaksi venäläistä syntymäortodoksipentua. Muistan, kuinka tilaisuuteen levisi myrkyllinen, mutta paljonpuhuva, hiljaisuus - sehän oli pyhäinhäväistys ja meillä lapsiperhekäännynnäisillä oli tekemistä, jotta pääsimme illan aikana ylös suosta, johon olimme pizzoillamme itsemme saattaneet.

Itse asiassa! Ehdotin sitten joskus Solean päätoimittajavuosinani jossakin kuvatekstissä tai jossain etnofuusiota karjalanpiirakoista ja pizzasta. Mitäs me etnofuusiofuturistit, kiitos kirjailija Arvi Pertulle termistä, jonka kekkasin Elonkehästä. Me yhdistelemme epäortodoksisen jälkijälkimodernisti perinteitä. Tämähän saattaisi olla muuten ihan Jean-Luc Nancyltä, ranskalaiselta filosofilta. Kopioin estetiikan perusteiden oppimistehtävästä itseltäni siivun merkinnän loppuun.

Hannu Heikkilän gradun ensimmäisestä lauseesta putosin polvilleni: "Meidän elämä koitetaan saada mahdollisimman vaikeaksi, jotta emmekö lopulta kyllästyisi ja lähtisi koko Alapitkältä."

Mitä, huusin niin, että Osku-kissa keittiön sohvalla kohottautui ja naukaisi, tuleeko ruokaa, eikö kaikki ollutkaan Lapinlahden karjalaisilla ihan niin silkoista. Huusin Oskulle ja Pyrylle ja Pimulle, jotka kaikki tulivat kerjäämään makupalaa, että voiko jotain tällaista syntyä Lapinlahdelta käsin, jaloin, tietokoneella, tämähän on ihanata!

Hannu Heikkilä käyttää myös ihastuttavaa termiä: sisarusperhe. Lusin eilen myöhään illalla Michel Houellebecqin Alistumisen loppuun. Siinä oli koskettava kohta, kun päähenkilö, jonka nimeä en tiedä enkä edes halua tietää enkä muistaa, palaa luostarikokeilustaan (oli ketjupottaja ja luostarin tupakkisäännöt olivat hänelle liikaa) ja katselee Pariisin-kämppänsä ikkunasta ulos. Pariisi ei ole juuri koskaan pimeänä. Suurimmilta osin kotien ikkunat kuitenkin olivat pimeät ja suurimmassa osassa kodeista asui yksi ihminen.

Yksin. Ja sitten poks, poks, tulee muslimisaatio ja vanhusten kunnioittaminen sekä naisen alistaminen sekä perheyhteys. Mitä vittua, ajattelin, mikä pakko se on aina alistaa perheyhteisössä naista. Miksei muslimimieskin voi viedä roskia ulos tai savolainen alfauros? Ja vielä sekin, että perheyhteys voi olla toisenlainen. Voi olla mies-mies-lapsi-lapsi, voi olla nainen-nainen-lapsi-lapsi-koira-kissa-papukaija, voi olla sisarusperhe, kuten Asutusmuseon Mureilla oli ja vaikka perkele, perheenä koko kylä. Onhan se tämän ajan slogan, että lapsen kasvattamiseen tarvitaan koko kylää. Niin se muuten on! Kyllä mulle jokin kyläkin käy, kun omasta lapsuuden ajan perheestä ei ole palj´ tukea olt´.

Miksi en mennyt luennoille?

Nyt harmittaa. Harmittaa. Harmittaa, Harmittaa.

Talvella merkkasin ihan kalenteriin Hannu Heikkilän Kaskikuusen kansalaisopistoluennot Lapinlahden historiasta. Ja poks, vaikka luennot olivat kalenterissa, missasin ensimmäisen niistä. Enkä käsitä tätä ollenkaan. Vaikka luennnot olisivat olleet toisistaan irrallisia - tai siis sillä tavalla irrallisia, että ensimmäisen missaaminen ei olisi varmaankaan häirinnyt toisen ymmärtämistä - en sitten kehdannut mennä toisellekaan luennolle.

Mitenköhän pitkään harmittelen sitä, että peruin eilisen Alapitkän nuorisoseuran karjalaisnäytelmän liput? Se oli kyllä ihan taloudellinen pakko. Meidän tämän viikon käyttörahat hupenivat Pimun leikkaukseen enkä tällä viikolla pysty maksamaan itselle palkkaa. Sama tuli afrikkalaisen juhlan kanssa. 4 x 20 euroa olisi ollut liikaa. Joko Matin olisi pitänyt perua Lapin lentonsa tai sitten meidän oltava ruoatta viikko.

Pakko tähän vielä panna siivu Ärräpäät-sähköpostilistalle äsken kirjoittamastani viestistä: "Heipskukkuu, lähetän teille Hannu Heikkilän gradun Lapinlahden Alapitkän karjalaisista. Tää on nyt sitten laajenemassa väikkäriksi ja väikkärin ideana on toiseuden kokemus! Ihan Julia Kristevaa: "Tutkin rajakarjalaista ortodoksisiirtoväkeä 1930-luvun lopusta 1970-luvulle saakka. Väitöskirjani käsittelee rajakarjalaisten ortodoksien kielellis-kulttuurista toiseutta ja elämäntapojen murroksia Hämeessä ja Pohjois-Savossa. Päälähteenä on perhekirjeenvaihto." https://www.jyu.fi/hytk/fi/laitokset/hela/helan-henkilokunta/heikkila-hannu

Heikkiläthän Alapitkällä ovat Johannes Linnankosken romaanista - siis Heikkilät tulivat Alapitkälle jonkun hämäläisen skandaalin vuoksi. Ilmeisesti sieltä tulee Hannu Heikkilän ymmärrys kristevalaista muukalaisuutta kohtaa. Oliko Julia Kristeva muuten....(tässä välissä pikagooglasin, kun en suorilleen muistanut) ... BULGAARI!"

Pia

Jatkan Hannu Heikkilän gradun fragmentaarista lukemista. Keskityn siihen paremmin sitten, kun saan sen kirjana.

(Lisäys klo 13.34.... Täällähän tämä onkin (Hannu Heikkilän gradussa), jota olen aina uumoillut että kaek´ ee oo olna iha nii ko stromsössä Lapinlahdellakaan: "Aiemmat siirtokarjalaistutkimukset perustuvat tyypillisesti haastatteluille. Tällä tavoin ei kuitenkaan tavoiteta niitä evakkovuosien piirteitä, jotka on haluttu unohtaa tai joita ei ole pidetty sopivana mainita. Esimerkiksi siirtokarjalaisten vastaanoton kuvaukset ovat vaihdelleet eri vuosikymmenien haastatteluissa ja kyselyissä. Samalla tavoin siirtokarjalaisten hyvää sopeutumista on alettu tarkastella kriittisesti, minkä vuoksi on syytä paneutua yksityisiin aikalaislähteisiin, joista tulee ilmi sekä karjalaisten että vastaanottajien välittömät kokemukset. Sillä tavoin päästään yleisesti jaetun hyvän sopeutumisen tulkinnan taakse.
Tätä taustaa vasten hedelmällisenä näyttäytyy mikrohistorian näkökulma, joka perustuu kirjeenvaihdolle. Kirjeenvaihdon avulla ylitetään muistelun vaikenemisen, unohtamisen ja jälkiviisauden rajoitteet. ")

Alla siipale estetiikan oppimistehtävääni, kirjoitin sitä Seinäjoen Apilassa, jonka oli suunnitellut arkkitehtikollektiivi, siis kollektiivi, kuulitteko kaikki, ties vaikka olisivat olleet utopiasosialisteja:

"Postmoderni filosofi Jean-Luc Nancy on sanonut, että fragmentoituminen, tilallistuminen, altistuminen, pirstaloituminen ja ehtyminen hipovat jo äärirajojaan. Olemme globaalikapitalismissa särkeneet, kuluttaneet puhki, rytänneet, rutistaneet, halkoneet, haurastuttaneet, iskeneet säpäleiksi niin kovin paljon, ylittäneet niin monia rajoja, että ylenmääräisyys ylittää ylimäärän itsensä. Ja kaikki tämä Nancyn mukaan todetaan alakuloisesti, taantumuksellisuuteen ja hyvitystä vaativaan sävyyn.2

Nancy lohduttaa meitä, jotka olemme taipuvaisia masentumaan apokalyptisista esseistä: Fragmentoitumisen aikakausi on päättymässä. Näin käy kaikille aikakausille väistämättä. Nancy sanoo, ettei fragmentoitunut tule enää ehjäksi, sillä se on riistäytynyt vapaaksi, heitetty, lähetetty. Ne saavat mennä. On nimittäin tuloillaan todellisuuden fraktaalinen olemus: lineaariset ja kumulatiiviset kertomukset tilallistuvat, taittuvat valon lailla.

Kyse ei ole fragmentin moniselitteisestä lopusta, vaan fragementin, olennaisen, murtautumisesta esille, kun fragmentoitummisen aikakausi päättyy. Nyt kun ”maailma” ja ”mieli” eivät enää löydy annetusta, valmiista ja ”lopullisesta” läsnäolosta vaan ovat yhtä tulemisen, läsnäoloon tulemisen ja tapahtumien loputtomuuden kanssa." (Pia Valkosen essee TAIP220, Snellman kesäyliopisto, Jyväskylän yliopiston alainen kirjallisuuden perusopetus)

[Vanhempi teksti] « [Sisällysluettelo] » [Uudempi teksti] | [Haku] | [Sivun yläosaan]

Webbiriihi