Raaputusarvat

ti 4.7.2017

Tänään lähtevät kirjallisuustieteen ja estetiikan oppikirjat kirjastoon. Sain eilen tehtyä estetiikan kurssin lopputehtävän. Tein sen Seinäjoen Apilassa Seinäjoen Apilasta. Aivan mahtava päivä oli. Jotenkin tunsin mystistä yhteyttä kaikkiin kirjastossa lojuviin, temmeltäviin ja työskenteleviin ihmisiin.

Emme edes katsoneet toisiimme me, jotka istuimme läppäreillämme pitkän yhteisen pöydän ääressä. Tai no, minä seurasin ihmisiä toimittajamaiseen tapaani suoraan katsomatta. Katsoin sivusilmällä ja kuuntelin herkällä korvalla. Illalla ajelimme rauhallisesti tyttöjen kanssa Pohjois-Savoon. Kuuntelin osin Antti Tuuria keskustelemassa jostain viikinkisaagaromaanista. Ohjelma olisi ollut kiinnostavampi, jos olisin tajunnut keskustelijan olevan Antti Tuurin. Itse viikinkikirja ei minua kiinnostanut tuon taivaallista.

Metsätaipaleilla ei kuulunut mökyradioasema Loop, joten Annan kanssa Keiteleen ja Pielaveden välillä kuuntelimme Ylen Ykköseltä Radion Sinfoniaorkesterin Mozart-sinfoniaa. Maria oli omien kuulokkeidensa alla takapenkillä. Wagner oli meille molemmille etupenkkiläisille liikaa ja jouduimme tyytymään Radio Suomeen ja biiseihin Born to be wild sekä Matkalla Pohjois-Karjalaan. Born to be wild saattoi meidät ohi Annan kolaripaikan.

Apilan poistomyynnistä löysin ruotsalaisen Kerstin Ekmanin Sudentalja-trilogian. Aloitin sen viimeisestä osasta Raaputusarvat. Se muistuttaa Ingmar Bergmanin elokuvaa Hyvä tahto. Totta kai haluan lukea ankeasta pohjoisesta Ruotsista, Jämtlannista, jonne saapuu etelästä viisikymppinen naispappi oudon intialaisen adoptiolapsensa kanssa.

Naispappi on tullut paikkakunnalle, koska peri biologisen äitinsä. Hänet oli pienenä annettu toisaalle adoptioon eivätkän äidin pohjoiset sukulaiset ole kovin ystävällisiä tulokasta kohtaan. Olen kohdassa, jossa naispappi joutuu pitämään jumalanpalveluksen vanhassa kirkossa eikä kanttori suvaitse tulla paikalle edes vähää ennen jumalanpalveluksen alkua. Kanttori on sitä mieltä, että kykenee kyllä heittämään papin valitsemat virret muistilappusen pohjalta. Virkaheittoihin pappeihin on kyllästynyt jopa kirkon vahtimestari, joka vain tylysti ojentaa kirkon avaimen toimistossa saarnaa valmistelevalle papille.

Ah, niin jotenkin ! Niin jotenkin tuttua. Joskus jollekin Savon Sanomien kuvatoimituksen tyypille tai valokuvaajalle menin prekaaritoimittajan pinkeässä innnossani päsmentämään, että juu, nyt suunnitellaan juttuuni hieno kuvitus. Valokuvaaja sanoi minulle suoraan, että osaa ottaa ne kuvat ihan itsekin - ilman läsnäoloani. Ah, niin vilpittömän epäystävällistä! Vakkaripaikalta oli niin hyvä pätkätyöläiselle vittuilla.

Tuli myös mieleen ajat, jolloin olin "konsernissa" Salmettaren viimeisiä päätoimittajia. Aina viikon alussa arvottiin Salmettaren viikon päätoimittaja - nimittäin alkavan viikon. Arpa lankesi usein minulle. Salmettaren työpisteeseeni oli työtuoli ilmeisesti nostettu jostain toimituksen edessä olleelta jätelavalta. Täytteet vain pursuilivat ratkeamasta. Kirjoitus- ja taittoasento oli niin hankala, että pitkän aikaa pätkäpestieni jälkeen sain päänsärkyä ainoastaan ajamalla Iisalmen Sanomien toimitustalon ohitse.

Kun paikallislehtien kokoomuslainen toimitusjohtaja, jonka nimen olen onneksi armollisesti unohtanut, tuli vierailulle toimitukseen, olin niin vähäpätöinen henkilö, että tämä ei sanonut minulle - vt. päätoimittajalle - edes päivää. Ilmeisesti minua ei ollut hänelle olemassa. Kävi halailemassa ilmoitusmyyjän, joka oikeasti oli kiva, ja kävi kättelemässä alaiseni, nuoren tyttötoimittajan, jota voi kiittää urheasta päätoimittajalle, esimiehelleen, lojaaliudesta - nimittäin edelliselle päätoimittajalle lojaaliudesta.

Olihan se kyllä hienoa semmoinen vankkumaton lojaalius. Minua tämä eteenpäin pyrkivä tyttölapsi inhosi ensi hetkestä kuin ruttoa. Lojaalius minulle ei olisi edistänyt hänen uraansa, sehän oli päivän selvää - jopa lapselle. Toimitusjohtaja piipahti toimituksessa tervehtimässä ja kutsumassa kaikki muut jonnekin sisäpiirin palaveriin, joka koski seuraavaa, ns. vakkaripäätoimittajaa, jonka aikana lehti ajettiin alas ja lopulta lopetettiin kutistamalla se Iisalmen Sanomien viikonloppusivuiksi.

Huh, hyvä, etten koskaan hakenut siihen lehteen töihin. Vt:ksi minua pyydettiin, kun ketään muuta ei ollut, mutta kovin oli kokoomustoimitusjohtaja kylmäkiskoinen. Hieman jopa moukkamainen, mutta mitäpä sen puolueen edustajalta muuta voisi odottaa.