
Asta Lepän kirjassa on kapitalismin analyysia!!!!!!!
su 16.7.2017
Eilen piti käydä hakemassa Kuopiosta Marian silmälasit. Otettiin mukaan Anna. Se oli virhe! Emme selviytyneet takaisin Lapinlahdelle ilman, että kävimme Suomalaisessa kirjakaupassa sekä Kuopion keskustassa että Matkuksessa. Mutta muuten minä olisin joutunut odottelemaan Annaa tuntisotalla Sokoksen kemikalio-osastolla. Päähän siitä olisi kipeäksi tullut.
Anna etsi ystävättärelle synttärilahjaa. Tytöt vaihtavat lahjoja parhaillaan. Ystävätär tuli juuri Turkista. Rohkea likka, nostan hattua. Annalle oli vaikeaa olla ilman tätä kotimaassakin. Anna halusi hankkia ystävättärelle kerrankin muutakin kuin hajuvettä. Minusta hajuveden ostaminen Annalle joulu- tai muuksi lahjaksi on kivintä mitä tiedän, sillä on ihana hypistellä kauniita puteleita ja supsutella hajunäyteliuskaan erilaisia versioita. Itse en voi käyttää edes hajustettua pyykinpesuainetta ja joskus päätä alkaa särkeä lapsien hiustenlaittokemikaaleistakin.
Lapsi kuitenkin tietää, että saa tästäkin eteenpäin maailman tappiin mamilta joululahjaksi hajuvettä. Siksi aikaa, kun hypistelen Annan lahjaparfyymeitä panen päänsäryn taka-alalle. En tiedä, miten ihmeessä se on mahdollista, mutta vain on.
Kun olimme saaneet pitkien neuvottelujen jälkeen Marian silmälasit lunastettua - ongelmaksi tuli Marian tilille itse asettamani nostorajoitus -, hiippailin vivihkaa kirjakauppaan. Ajattelin, että ihan vähän vain vilkaisen, onko Asta Lepän Voittajien varjot pantu tarpeeksi hyvin esille kirjakaupassa. Oli (ja yhtä aikaa ei ollut). Kirjasta luin eilen aamulla anivarhain Hesarin pääotsikoista. Ne tulevat minulle nyt sähköpostilla ja hyvä niin. Kokonaisen Hesari-tuotteen jaksan lukea vain kerran kuukaudessa Kuukautisliitteen muodossa.
Ensimmäisen kerran koetin päästä Hesarista eroon, kun antoivat potkut päätoimittaja Mikael Pentikäiselle. Tilaajapalvelu oli kuitenkin uutisen julkistamispäivänä tukossa. En päässyt läpi. Meni jokunen vuosi ja Hesariin kasautui vähän turhan monta natonatonamnam-juttua ja Evan Matti Apupapusen pääkirjoittajien korviin kuiskimaa artikkelia. Apinanraivon vallassa sain sanottua tilauksen irti. Jostain kumman syystä Pentikäisen natotatonatoisuus ei hänen kaudellaan lehdessä näkynyt.
En ole katunut. Minusta on mukava, kun joutuvat tarjottelemaan minulle lehteä puhelimessa. Sanoma Oy:n lehtimyyjät ovat yleensä arvokkaan oloisia keski-ikäisiä naisia. On kiva ilahduttaa sellaista tilauksella. Sanoma Oy:n lehtimyyjäfrouvat ilahtuvat jotenkin niin minimaallisesti, äänensävy vain hieman muuttuu, kun tilaus tulee. Nyt tosin tilasin Kuukausiliitteen kestona ja klikkasin jonnekin, en tiedä, minne, että pääkírjoitussivujen otsikot saavat tulla.
Ihan kelpo pääkkäreitä kirjoittaa elämäni ensimmäinen, toinen tai ehkä jopa kolmas tai neljäs, laskutavasta riippuen, elämäni rakkaus. Tietää ainakin demareista paljon. Onhan Demarissa joskus ammoin syvänuoruudessaan ollut.
(Naurattaa vieläkin se, miten toiveikkaasti Kusarin Pohjois-Savon aluetoimittajuuden jälkeen hain Demarin Lappeenrannan aluetoimitukseen - Demarista viis veisasin, mutta ajattelin, että muutetaan lähemmäs lasteni tulevan isän Pietaria ja pyydetään mukaan koko vanha jengi, joka myös oli suuntautunut sinne. Monen elämä olisi ollut aivan toinen, jos olisimme sinne muuttaneet. Ainakin Annan ja Marian olisimme panneet Lappeenrannan-Imatran-Joensuun yhteiseen suomalais-venäläiseen kouluun ja he osaisivat nyt oikeasti venäjää. No, eihän minua valittu, vaikka olin täysin venäjänkielen taitoinen. Se oli pahempi juttu, että olin ollut Kusarissa kuin se hyvä, että osasin venäjää. Mukavaa muuten huomata, että saan miltei koko 1990-luvun työkokemuksellani pyyhkiä lattapersettäni.)
Kirjoittaminen keskeytyi, kun pöytään tuli Junttanin entinen joku... Mielenkiintoista. Istun Vitostuvalla ja odotan Mariaa kylästä. Haen Marian reilun puolen tunnin päästä. Kirjoitus jatkuu joskus. Koetan sitten päästä Asta Lepän Voittajien varjoon.
Tai no, piti kirjoittamani, että Hesarin otsikoista eilen aamulla eksyin juttuun Asta Lepän kirjasta Voittajien varjot.
[Vanhempi teksti] « [Sisällysluettelo] » [Uudempi teksti] | [Haku] | [Sivun yläosaan]