Pia Valkonen

Sairastaneet seurakunnat

ke 7.6.2017

Alla oleva kirjoitus oli www.ortodoksi.netin kolumnistossa vielä silloin, kun aloitin oman blogin kirjoittamisen. Tein linkin omiin kirjoituksiini ja poks, seuraavan kerran, kun katsoin, mitä linkin takana on, siellä ei ollut mitään! No, onneksi suuri osa kirjoituksistani on tietokoneeni ulkoisella kovalevyllä.

Voephan se olla, jotta ee oo mikkää ihme, että olen entinen ortodoksinen päätoimittaja. Tässä tekstinäyte:

Sairastavat seurakunnat

En uskaltautunut Valtimon Rasimäkeen Johannes Kastajan juhliin yksin. Juhla tuntui houkuttelevalta, mutta mielessäni väikkyi pari epämiellyttävää kokemusta pienen sisäpiiriinsä ymmähtäneen seurakunnan tunnelmasta.

Tässä yhteydessä en tarkoita sitä, että juuri Nurmeksen seurakunta tai Rasimäki olisi sisäpiiriinsä mynnähtänyt lammikko, vaan sitä, että minulle kävi niin kuin sille entiselle naapurin miehelle. Tiedättehän tyypin, joka meinasi lainata vasaraa naapurista? Asiaa aikansa vatvottuaan vasaran tarvitsija heittää kirveen naapurinsa olohuoneen ikkunasta sisään huutaen: "Pitäkää vasaranne!"

Valehtelisin, jos väittäisin, että kaikissa Suomen ortodoksisissa tsasounoissa ja pikku kirkoissa olisi hyvä ja lämmin tunnelma. Uppo-outoa vastassa saattavat olla hymyttömien mummojen kivettyneet selät tai mikä vielä pahempaa - jopa vihamielisten katseiden hyökyaalto.

Myöhemmin olen ymmärtänyt, etten aistinutkaan epäluuloa vierasta kohtaan. Turhan yliherkkänä ihmisenä haistoin seurakuntalaisten keskinäisen kyräilyn, epäsovun sekä kangistuneet asenteet. Nyt kun olen seurakuntalehden päätoimittajana ollut tekemisissä kuuden seurakunnan kanssa, olen huomannut, että ongelmia on. Laiha lohtu on, että ongelmaseurakunnat eivät ole yksin. Ongelmia on miltei joka kulmakunnalla.

Pienissä seurakunnissa kivettyneet kasvot ovat pahemmin esillä.

Olen pongannut seurakuntia, joissa väki on jakautunut kanttori- ja pappipuolueisiin (ke 7.6.2017 lisäys Mikkeli 2000-luvun puolivälin jälkeen). Lisäksi olen törmännyt seurakuntiin, jossa luottamushenkilöt tai seurakuntalaiset grillaavat paimentaan sekä ilmeisen selvästi myös päinvastoin (ke 7.6.2017 lisäys  Varkaus 2000-luvun puolivälin jälkeen). On muodostunut erilaisia hoveja ja klikkejä. Joidenkin seurakuntien ongelmat kuuluvat päätyneen iltalehtien lööppeihin (ke 7.6.2017 lisäys Jyväskylän seurakunta 2000-luvun puolivälin jälkeen).

Seurakuntalehdissä näitä asioita ei oikein voi käsitellä, sillä kyseessä ovat puhtaasti henkilökemiat. Asiat eivät riitele. Ihmiset riitelevät. Joitain hyviä tuuletusyrityksiä on Solea-lehdenkin sivuilla ollut - ja kiitos tässä yhteydessä niistä.

(ke 7.6.2017 lisäys: Ainakin parissa tapauksessa ongelmana oli seurakunnan paimenen alkoholinkäyttö. Minkäänlainen hoitoonohjaussysteemi ei toiminut, sillä seurakunnan paimen saattoi olla työyhteisönsä ainoa työntekijä. Eikä seurakunnan paimen päissään suinkaan soitellut esimiehelleen, piispalle, vaan minulle päätoimittajalle, joka jäykistyin siinäkin kohtaa pelosta: Koska tiedän, olen nyt osallinen tässä alkoholiongelmassa, käräytänkö tyypin ja saan kenkää.  Vai olenko käräyttämättä, osallistun salailuun ja saan kenkää. Salailin ja sain kenkää.)

Kajaanin kirkkoherra Pentti Hakkarainen kirjoitti uusimmassa Ortodoksinen kulttuuri-lehdessä (2/08) otsikolla Hengellisen väkivallan muotoja. Hakkarainen huomauttaa, että viime vuosina on hyvinkin kevyesti alettu käyttää ihmisestä käsitettä psyko- tai sosiopaatti. Totta, olen minäkin käynyt henkilöstöjohtamisen kurssin, jossa pyöriteltiin aihepiiriä sosiopaatti työyhteisössä. Tulin käsitteen sinne tänne rullaamisesta ahdistuksen valtaan. Olimme nimenneet ongelman, mutta meille ei annettu työkaluja siihen, miten asiassa päästään eteenpäin. Epäselväksi jäi myös se, kuka oikeasti on sosiopaatti ja olemmeko esimerkiksi me johtajiksi opiskelevat mahdollisesti itsekin jossain määrin sellaisia.

(ke 7.6.2017 lisäys: Kirjoitin vuonna 2007 eräälle luottoihmiselleni (nainen) ortodoksisen kirkon piirissä sähköpostia: "Mikä on Iisalmen seurakunnassa vikana, kun sieltä lehti lehden jälkeen tulee vain vittuilua? Onko siellä jokin luonnehäiriöinen vai mitä?" Vastaus oli rauhallinen: "Isä X on kyllä kuulemani mukaan tosi hankala tyyppi, sieltähän sai kanttorikin kenkää taannoin. Mut onhan se nyt hitto, ettei kelpaa sama lehdessä kuin muille seurakunnille. Kakenmaailman........ " Sitten rauhoituin minä enkä toteuttanutkaan uhkausta jättää Soleaa sikseen: "Oikeasti luuulen, että isä X on jos nyt ei psyko- ja niin ainakin jokin sosiopaatti. Minä ainakin tahtoisin tietää, miksi kanttori (sähköpostissa puhutaan ajasta ennen Kirsti-Mariaa) sai kenkää. Olen kysynyt sitä potkut saaneelta itseltään. Hän kertoi, että kirkkoneuvosto ei sanonut syytä. Kysyin sitten asiaa eräältä kirkkoneuvoston jäseneltä. Tämä sanoi, että kukaan kirkkoneuvostosta ei sanonut valtuuston kokouksessa syytä. Äänet vain jakautuivat valtuustossa tasan ja kirkkoherran ääni ratkaisi." Tämän tapauksen jälkeen aloin itse odottaa potkuja Solean päätoimittajan paikalta, sillä ymmärsin, että Suomen ortodoksisessa kirkossa saattaa tapahtua ihan mitä vain ja kaikki sopimukset tulee tehdä ainakin kahden juristin avulla. Minä laadin itselleni oman sopimuksen Solean päätoimittamisen jatkosta huiman tarjouskilpailun jälkeen enkä muistanut/tajunnut älynnyt panna sopimukseen mitään sen irtisanomisajoista. Niinpä kun sain tiedon Solean lopettamisesta juuri luottomihmiseltäni - se oli 15.12.2011 (tämä muuten on elämäni suurimpia traumoja näköjään ja kerron kertomusta kerta toisensa jälkeen, anteeksi), klikkasin itseni saman tien eroon Suomen ortodoksisen kirkon hallinnollisesta järjestelmästä.)

Blogimerkintäni jatkuu:

Jospa nyt sitten alkaisimmekin pureskella norsua paloina ja jättää hetkeksi pahimmat leimakirveet syrjään. Hakkaraisen mukaan rakentavampaa olisi puhua luonnehäiriöisistä. Lievempi termi kuulostaa jo enemmän siltä, että asian kanssa voi elää. Sillä pakkohan meidän on tässä diversiteetissä jotenkin lonksotella huomiseen ja ylihuomiseenkin. Luonnehäiriöisten pappien on elettävä meidän luonnehäiriöisten seurakuntalaisten kanssa.

Miten olisi myös armon ajatuksen kirkastaminen ja sen ottaminen käyttöön rukouksesta "Herra Jeesus Kristus, armahda minua syntistä."? Mitäs jos joskus edes juteltaisiin siitä, mitä armo oikeasti ja käytännössä tarkoittaa?

Piispa Eevo Huovinen hehkuttaa Apu-lehdessä (28/08) körteistä: "Ovet ovat sepposen selällään, ei ole portsari kysymässä rahaa tai haistelemassa henkeä."

Ovatko ortodoksisten kirkkojen ovet sepposen selällään?

Sairastuneet seurakunnat -merkintäni jatkuu: Itse asiassa nyt taitavat olla. Väärnin pappilassa viime lauantaina vallitsi innostunut henki. Ihmiset puivat mielestäni ihan avoimesti Iisalmen ortodoksisen seurakunnan tilasta ja tunnelma oli hyvä. Ei nyt ehkä ihan rakastava, mutta rehellisyyteen pyrkivä.

[Vanhempi teksti] « [Sisällysluettelo] » [Uudempi teksti] | [Haku] | [Sivun yläosaan]

Webbiriihi