Miksi Salaman Ottopoika oli paha kirja?

ti 20.6.2017

Voi Hannu Salama parka! Hänen tuotannostaan olen lukenut vain Ottopojan ja senkin meinasin kesken luvun heittää seinään. Kirja vaivaa minua niin, että olen jo kerran jättänyt sen taakseni kirjakierrätykseen. En halua olla Ottopojan kanssa samassa talossa. Kohtalo ivasi tai sitten rakas Pentti Stranius - kirja hiipi takaisin taloon, Stranius lahjoitti sen minulle ja olen nyt siirrellyt sitä kierrätyskassiin ja takaisin keittiön lipaston päälle sekä eteisen kirjahyllyn rampille odottamaan kohtaloaan.

Oli vähällä tulla oksennus nenänielun kautta ulos, kun joskus ammoin Ottopoikaa lukiessani pääsin kohtaan, jossa päähenkilö, mielestäni epämiellyttävä heppu muutenkin, viettelee vaimonsa 16-vuotiaan tyttären, bonuslapsensa. Kusipää, mulkku! Myöhemmin kuulin Ärräpäiden kautta, olen tämän saattanut blogissani kertoakin, että Salama kosti kirjan kohdalla silloiselle vaimolleen tai kumppanilleen tai hänestä eroamassa olevalle naiselleen, jollekin niistä lukuisista Päivi Paunuista, sen, että nainen oli jättämässä häntä.

Jos olisin tuon tiennyt, olisin kyllä ymmärtänyt kirjailijaa. Sodassa, rakkaudessa ja ihmissuhteissa kaikki keinot ovat luvallisia. Tottahan minä sellaisen harmin ymmärrän, jos toinen on jättämässä. Silloin pitää voida saada haavoittaa ja syvältä. Hylkääminen on perseestä, syvältä anusaukosta, ihmisiä ei saa hylätä, kuuletteko kaikki. Täältä mustan kaivon pohjalta kuuluu huutoa!

Nojoo, en ole sen koommin kyennyt Salamaa kuitenkaan lukemaan. Juhannustanssit on minulta kokematta. Toisaalta, kuten nyt Matti Mäkelän väitöskirjasta Tämä ei ole taidetta luin, jumalanpilkkaoikeudenkäyntisyytteen heruttanut kirjan kohta on humalaisen örvelllystä. Vaikka hullun, humalaisen ja lapsen suusta kuuluu usein totuus, en tällä hetkellä jaksa keskittyä sen enempää humalaisen ehkä oikeaan osuviin öyhötyksiin kuin krapulaisen itkuiseen tuskaankaan. (Valitan. Sorry. Juokaa herrantähden vähemmän, niin ei itketä niin paljon. Selvin päin saattaisi joskus tulla jopa pillua. Anteeksi, anteeksi, olen julmalla, suorastaan murskaavalla, tuulella, mutta oikeasti maailmankaikkeus järjestää pillua, lupaan, herkille runoilijoille heti, kun he lopettavat krapulaisen sentimentaali-itkeskelyn ja -märinän! Nenänvalkaisuun maalle siitä, hop, hop!)

Tänään se muuten alkaa! Kirjallisuuden perusteiden kirjallisuustieteen kurssin lopputehtävän uudelleenkirjoittaminen. Meinasin ehkä mahdollisesti käyttää analyysiaineistonani Matti Mäkelän esseitä kokoelmasta Kaksi vaimoa. Osa Kahden vaimon teksteistä on jotenkin liikuttavia. Ne puhuvat vanhenevan miehen oikeudesta seksiin! Ja samalla hylätyksi tulemisen pelosta.

Mäkelän Rakkausromaani on vielä minulle matkalla. En sitä ota kurssitehtävään mukaan. Kuriositeetin vuoksi kirjan tilasin Huutonetistä. Tuleehan se ottaa selville, onko Mäkelä ällö pikku pervertikko, kuten kirjallisuustieteilija Markku Eskelinen, joka pilasi nuoruuteni yhdessä Jyrki Lehtolan kanssa, Mäkelän teilasi vai mikä.

Niin. Jyrki Lehtola vei minulta rakkaan ystäväni Oili Partasen (nyk. Orispää, A-Studio). En ole antanut Lehtolalle sitä anteeksi vieläkään, vaikka olikin Arto Nybergin ohjelmassa tekohampaitaan lupsutteleva kunniavanhus. Syyllinen lopun ikäänsä hän on!

Markku Eskelinen oli muuten vain vittumainen kirjoittaessaan Sianhoito-opasta, josta tajusin sen verran, että olen ikuisesti niityn laidalla päivänkakkaroita korvani taakse asetteleva savolaispullukka, joka tykkää enemmän Heikki Turusesta kuin Matti Pulkkisesta (kumpaakaan en ollut siinä vaiheessa lukenut, mutta noin yleisellä tasolla saatoin näin ajatella, ja kiitos Lempäälän Markku Vuorinen, näin hän sanoi minulle matkalla Lahden kansanopiston näyttelijätyön koulutusohjelmalaisten näytelmää katsomaan, kun kuuli, että olen etniseltä taustaltani Puumalasta, pakko tunnustaa tämäkin häpeällinen seikka, olen savolainen, sinäkin savolaispullukka! Markku, tuleva poikaystäväni, sanoi ensikommenteikseen.)

Niin. Markku Vuorinen ei siinä kohtaa puhunut itse asiassa minulle, vaan Savon Sanomien toimittajan Anna-Maija os. Hakaman tulevalle aviomiehelle Juha Hirvaskerolle, joka oli Kuopiossa vienyt Markulta Anna-Maijan ja jonka Markku mielsi savolaiseksi, olihan Juha Hirvaskero savonsanomalainen jo toisessa polvessa. Kaikki savolaiset olivat Markun mielestä syypäitä kaikkeen. Ja niinhän me olemmekin.

Pöh, Maria haluaa herätä. En jatka tätä kirjoitusta, sillä tänään ja huomenna on opiskelupäivä. Ehkä juhannusaattonakin. Sen vain sanon, että en tiedä, voinko jatkaa Gerry Birgit Ilvesheimon Lykantropian lukemista. Saas nähdä. Ehkä luen sitä toinen silmä kiinni tai harppoen, sillä ikuisesti jäi verkkokalvolle kohta, jossa kammottavan raa´an natsin raiskaaman nuoren tytön häpykarvat olivat saaneet kuurakerroksen, sillä tyttö oli jätetty joukkoraiskauksen jälkeen lojumaan jonnekin mättäälle ja kuolemaan.

Lykantropia on ehkä lusittava loppuun ja nähtävä sen minua puhuttelevat osiot rakentavassa sekä rakkaudellisessa hengessä, sillä pidän itse kirjailijasta kovin. Kiteen punikki Auvo Rouvinen, josta myös pidän kovin, muuten kirjoitti samanoloisen kohdan erääseen kaunokirjalliseen harjoitelmaansa, jossa naisen häpykarvat ... no niin ... oksennan.

Tunnustan! Sekä Gerry Birgit Ilvesheimo ja Auvo Rouvinen ovat taitavia julmuuden kuvaajia. En vain voi lukea julmuuden kuvauksia, anteeksi. Poistun.

Lykantropia

Nyt on lapsi käytetty kaksi kertaa vessassa, ruokittu ja puettu sekä kytketty aivoproteesiin eli tietokoneeseen. Itse koetan kytkeytyä myös. Ajattelin, että ehkä Lykantropian lukemista helpottaisi, kun ottaa selvää, mitä kirjan nimi tarkoittaa. Wikipedian mukaan se tarkoittaa seuraavaa: "Lykantropia (engl. Clinical lycanthropy) on psykiatrinen sairaus, jota sairastava kokee joko olevansa eläin tai olevansa muuttumassa eläimeksi. Muutos tapahtuu kuitenkin vain sairaan mielessä. Sairaus on saanut nimensä tarujen ”lykantropia”-tilasta, jossa ihmissuden pureman tai noituuden seurauksena ihminen muuttui ihmissudeksi. On esitetty, että ihmissusimyytti on saanut alkunsa tästä sairaudesta."

Luen Gerry Birgitin kirjasta yhden luvun ja sitten ryhdyn Matti Mäkelälle.