Neidonhius ja tarinalinjat

Lunssa ei mennytkään ohi

su 25.6.2017

Ei ole todellista. Kuume nousi taas. Joka paikkaa kolottaa ja on tukkoinen olo. Luen Neidonhiuksesta vain Isabella Jurejevan (1902 - 2000) elämäkerta-aineiston ja päähenkilön sekä jonkun Isolden rakkaustarinan tai pikemminkin ilmeisesti mustasukkaisuustarinan ensimmäisellä kerralla. Seuraan kahta tarinalinjaa ja sitten ehkä joskus toisessa yhteydessä paremmilla voimilla otan muut tarinalinjat.

Aikuisten oikeasti! Hypähdin Hesarin kritiikkiin Neidonhiuksesta vasta kirjoittaessani merkinnän neljättä lausetta. Hesarin kriitikko kirjoitti näin: "Jää vaikutelma, että kirja olisi luettava ainakin kolmeen kertaan eri kertomusta kulloinkin seuraten ja jopa muiden yli hyppien."

http://www.hs.fi/kulttuuri/kirja-arvostelu/art-2000002825853.html

Tästä kuitenkin olen eri mieltä: "Lukunautinto on parhaimmillaan Šiškinin vapaasti rönsyilevän kerronnan lumoissa, historiallisten aikatasojen suruttomassa lomittumisessa, tunnistettavien ja arvoituksiksi jäävien viittauskohteiden juoksutuksessa."

No ei ole lukunautinto parhaimmillaan, älä venäläisen kirjallisuuden ja kulttuurin professori Helsingin yliopistosta puhu paskoo. Meinasin kirjoittaa, että elä kriitikkopoeka puhu paskoo, mutta sitten googlasin, että eihän se Tomi Huttunen olekaan mikään poikanen. Ihan professorismiehiä.

Niin niin, aloitin juuri Slomith Rimmon-Kennanin Kertomuksen poetiikan. Eilen sain oppimispäiväkirjaa vaille valmiiksi kirjallisuustieteen perusteiden kurssin lopputehtävän uusinnan. Oli urakkaa siinä ja tänään olen aivan voimaton. Pakko voipua ei kun toipua. Kuume varmaan nousi takaisin siksi.

Korvat paksavat. Paks, paks. Ei tästä nyt puutu kuin korvatulehdus.