Vasemmistoliiton synty (taas minä tästä kirjoitan)

la 10.6.2017

Kun Vasemmistoliittoa perustettiin, olin Kodin Kuvalehdessä töissä, mutta lähdössä Moskovaan opiskelemaan venäjää. Muistan, kuinka katsoin pienestä mustavalkeasta telkkarista Kumpulan-vuokrakämpässäni uuden puolueen perustamisen euforiaa, mutta asia ei koskettanut minua. Olin vihreä ja jotenkin aavistin, että Moskovaan jään. Tavalla tai toisella. Ainakin kiinni.

Kun sitten Moskovan-lukuvuoden jälkeen istuin matkalaukkuni päällä Helsingin rautatieasemalla - ja olin menossa taas samaan paikkaan töihin, jotain puuttui matkasta. Oiskohan olt' sielu? Tai jokin. Jotain jäi hajonneeseen Neuvostoliittoon. Öh, uusien geenien kaipuu vissiin. Tai no. Olin päässyt ystäväni turistiopas-Aleksanderin mukana käymään sisällä Moskovan luostareissa - myös siinä, missä Berija teloitettiin - minusta oli tulossa ortodoksi.

Ajattelin siinä rautatieasemalla, että voi vittu, tässäkö sitä taas ollaan, Suomessa, eihän tässä näin pitänyt käydä.

Vasemmistoliittoon ajauduin sillä tavoin, että olin vihreänä sympparina ja äänestäjänä, siis jollain lailla liikkeessä mukana, töissä Kuopiossa Ruplalla Suomen Demokraattisessa nuorisoliitossa ja Suvi-Anne Siimeksen tuleva poliittinen sihteeri Jouko Nokke Nuutinen sanoi minulle toimistohuoneeni ovelta: "Liity Vasemmistoliittoon, jos sinulla ei ole muuta tekemistä."

Liityin Vasemmistoliittoon. Syynä oli Nokke; minusta Nokke Jouko Nuutinen, jonka kanssa myöhemmin jouduin hankauksiin, oli ja on varmaan edelleen ihmisenä hyvä tyyppi. Tykkään, vaikka onkin lobbari, sikahyvä lobbari onkin. Tosin juuri Noken epärehellisen tuntuista peluripuolta en ole koskaan voinut sietää. Puoluetyöntekijän tulee kuitenkin olla peluri, jotta ansaitsee palkkansa. Enkä minä riitelyssä koskaan osaa erottaa ihmistä asiasta.

Tässä hihitän nyt samalla sitä, että peruskierokepulainen, Lapinlahden kunnanhallituksen puheenjohtaja Ossi Martikainen, oli koettanut estää Juha Halosen (vas.) nimeämisen Lapinlahden peruspalvelulautakunnan jäseneksi sillä perusteella, että Halonen ei ole yhteistyökykyinen. Ah, ihanata, tulossa tiukkoja vääntöjä, dramatiikkaa, vauhtia ja vaarallisia käänteitä. Vastakkain on kaksi kovan luokan poliittista pelimiestä. Vähän roistoja ja kieroja molemmat. Niin pitää ollakin. Muuten sitä mennään jeesmiehenä kuin tahdoton litran mitta.

(Ja iso kiitos Juhan puolustajalle kunnanhallituksessa!)

Vasemmistoliiton jäsenyys antoi minulle paljon. Ihan eri elämän kuin ilman sitä. Se suo minulle esimerkiksi vanhuuden ilman normaalityöelämässä ansaittua eläkettä. Ehkä siihen mennessä, kun meidät Suomen uusliberaalihistorian ensimmäiset prekaarit joskus 89-vuotiaana päästetään eläkkeelle, on perustuloasia Suomessa saatu kuntoon, tai sitten vain alan kirjoitella merkintöjäni leipäjonosta ja ansaitsen blogiserveripalveluntuottajalle menevät eurot keräämällä tyhjiä pulloja ja tölkkejä.

Pidän varani muuten nykyäänkin, että meillä on eteisessä aina tyhjiä kivennäisvesi- ja muita pulloja noin kymmenen euron edestä.

Ettei tarvitse Jatuliinien tulla meille puukkoa heiluttelemaan, vaan voin torjua viihdekassansa täydentäjän heti kuistilla ojentamalla tälle pussillisen tyhjiä pulloja. Jatupatuliini on joskus jopa niin kohtelias, että palauttaa tyhjät kassit. Sitä paitsi! Yrittäjänä ei koskaan tiedä, milloin kaikki tilit imeytyvät tyhjäksi ja luottokortit menevät tappiin.

Olen oppinut oravaksi. Koskaan ei nimittäin voi myöskään tietää, milloin pitää Hannu Taanilalle maksaa matkakorvauksia tai jotain muuta tähdellistä, aina pitää olla jossain tyhjiä pulloja, kirjekuoressa vähän rahaa tai edes kolikoita jatumukissa, ts. Jatun toisessa hupirahastossa, mikäli Jatuskin pääsee huomaamatta eteistä sisemmäs taloon.

Ehkä täytyy jossain vaiheessa miettiä, miksi olin ja olen niin vihainen Vasemmistoliitolle(kin). Kuten vihreille (Pekka Sauri Parempaa kuin seksi!) ja koko maailmankaikkeudelle (on sallinut jotain sellaista kuin kokoomus).

Näin nopeasti sanoen olin ja olen vihainen sen takia, että olen vassuliiton perustamisessa syrjäytettyjen maalais-SKDL-ihmisten puolella. Nykyinen aviomieheni on tyylipuhdas Varpaisjärven Itäkosken korpikommunisti ja piti vielä Lapinlahden vasemmiston ensimmäisenä puheenjohtajana hallussaan SKP:stä vaivoin saamaansa ja jonottamaansa jäsenkirjaa, kun Emopuolueesta tuli ukaasi, että SKP-jäsenkirjalaiset on erotettava vasemmistojärjestöistä. Joillain yläsavolaisilla paikkakunnilla kommarivainot aloitettiin kuuliaisesti. Oksettaa ajatellakin. Lapinlahdella ei, sillä vassuliiton Lapinlahden fraktion puheenjohtajalla tosiaan oli itsellään SKP:n jäsenkirja. Eikä hän ole siitä luopunut vieläkään.

Nykyisen SKP:n ja Lapinlahden vasemmiston huonot välit ovat puhtaasti henkilökemialliset ja -hormonaaliset.

PS. Kirjoitin äsken, että aviomieheni oli vaivoin ja jonottamalla saanut aikoinaan SKP:n jäsenkirjan. Niin. Turun Sanomien uutispäällikkö Hannu Miettusen politiikkakolumnista, joita olen viime päivinä opetellut ulkoa, pongasin seuraavanlaisen kappaleen:

"Kommunistit ottivat 1970-luvun riitansa aikana puolueen uudet jäsenet kyllä vastaan, mutta paperit saattoivat jumiutua piirijärjestöön useiksi vuosiksi. Tulokas odotteli ilman jäsenkirjaa ja äänioikeutta."

Vasemmistoliiton synty -merkintä pulppusi minusta, kun luin kirja-arvion Sirpa Puhakan kirjasta Vasemmistoliiton synty Turun Sanomien nettisivuilta: 

http://www.ts.fi/kulttuuri/kirjat/arviot/750451/Kommunismin+tuhkasta+noussut