Neidonhius on postneuvostoliittolaista absurdismia

Dissertatsija jatkuu tänään

la 24.6.2016

Eilen emme päässeet mihinkään kokolle. Maria tuli kuumeeseen ja minäkin olin voimaton. Matti käytti tilaisuutta hyväkseen ja hitsasi juhannusillan kunniaksi yhden pakettiauton kasaan. Maanantaina on viimeinen katsastuspäivä sillä. Luin aamulla Mihail Šiškinin Neidonhiusta.

Olen ärtynyt. Neidonhius on toki polyfoninen romaani ja nyt pitäisi vihdoin lukea Mihail Bahtinin Dostojevskin poetiikan ongelmia loppuun. Jouduin heivaamaan Bahtinin kuitenkin jo kirjastoon. Jarkko Tontti Kiiltomadon Neidonhius-kritiikissä kuitenkin lohduttaa, että taiteen tulee olla juuri tällaista. Pitää ponnistella ja lopussa kiitos seisoo. Jos seisoo. Ei kun uskonhan minä, että seisoo. Joskus seisoo ja joskus ei. Jarkko Tontti myöntää, että kirjassa oli tyhjäkäyntiä, jolloin lukijan mielenkiinto herpaantuu. Niin herpaantuu!

http://www.kiiltomato.net/mihail-siskin-neidonhius/

Perkele. Haluan äkkiä päästä kohtaan, jossa tulkki - tämä kirjaimellisesti ja monimielisesti - ja hänen vaimonsa matkustavat Roomaan ja koettavat pelastaa avioliittonsa. Tulee edes jotain ymmärrettävää. Minä en ymmärrä Neuvostoliiton jälkeistä Venäjää, vaikka siellä melkein asuin 1990-luvulla ja sitten Neuvostoliiton jälkeinen Venäjä muutti luokseni ja tein hänen kanssaan postpostneuvostolapsia.

Mielestäni Anya Ulinichin Petropolis on parempi kuin Neidonhius. Neidonhius kikkailee liikaa.

Dissertatsija jatkuu kohta. Natalia-rouva käytti kirjallisuustieteen lopputehtävästäni nimitystä dissertatsija; miten sinun dissertatsijasi edistyy? Thih. Ei se ole pariin päivään edistynyt, mutta nyt iloissani palaan keskiluokan napanöyhtäpulmien, parisuhdenongelmien pariin, kun olen vuorokauden kierinyt postneuvostoliittolaisessa absurdismissa.